Viikon sairastelu aiheuttanee paineita seuraaville oppimisen viikoille. Teen päiväkohtaiset tavoitteet tarkemmin, pohjautuen näytön kriteereihin. Tavoitteena viikon jokaisena päivänä käydä läpi ne asiat, jota näyttöviikollani tulen näyttämään, osaamiseni tason lastenhoitajan tehtävissä. Emmehän toki voi olla täysin kaiken osaavia, teoriatuntien ja neljänkään viikon työssäoppimisen jälkeen, mutta se otetaan huomioon näytön arvioinnissa. Haastavinta minusta on ihan niiden arjen rutiinien muistaminen, mitä milloinkin tehdään - aikataulut ja työnjaot, näitähän ei normaalissakaan työelämässä opi muistamaan ihan heti - vaan niitä joutuu tarkistelemaan pidemmänkin aikaa. Tähän olen ajatellut tehdä itselleni taulukon, jossa näkyy pääpiirteittäin ajat mitä milloinkin tehdään - mikä tuokio on minäkin päivänä. Tällaista yhteenvedettyä taulukkoa en ole päiväkodin osastolla nähnyt, kaikki sijaitsevat eri paikoissa, eri tavalla toteutettuna.
Näytönkriteereissä mainitaan useassa kohdassa luovuus, esimerkiksi "tutkinnonsuorittaja käyttää monipuolisesti ja luovasti toimintaympäristöön soveltuvia menetelmiä asiakkaan kasvun ja kehityksen edistämiseen ja tukemiseen". Olen joutunut pohtimaan luovuuden käyttämistä työssäni, mitä se käytännössä tarkoittaa. Olen ajatellut, että luovuus liittyy taiteellisuuteen sen eri aloilla, itselläni laulamisen ja soittamisen taitoa, esteettistä silmää, värien rohkeaa yhdistelemistä sisustuksessa, kuvaamisen ja kirjoittamisen taitoa. Mutta luennoilla, muistaakseni, keskusteltiin siitä kuinka luovuus on ihan tavallisia arjen ongelmanratkaisutilanteita, kykyä toimia nopeasti vaihtuvassa tilanteessa. Mielestäni myös tapa katsoa asioita eri tavalla, löytää ratkaisuja jotka eivät ole itsestäänselviä - se on arjen luovuutta. Mainitsemaani näytönkriteeriin luovuus tulee juuri niissä päiväkodin yllättävissä tilanteissa, joissa ennaltasuunniteltu ei toimi - lapset eivät jaksakaan keskittyä suunniteltuun toimintaa, tällöin on keksittävä jokin, millä mielenkiinto herätetään uudelleen. Ihaillen seuraan kauan alalla olleita hoitajia ja lastentarhanopettajia, heiltä löytyy takataskuistaan hyvin toimivia pieniä leikkejä, loruja ja lauluja tällaisiin nopeisiin tilanteisiin. Luovaa ammattitaitoa.
Mieleeni on jäänyt MTV 3:n Tila-ohjelmassa 30.9.2010 haastateltu Karim Rashid: " Kun me olemme lapsia, meitä kannustetaan olemaan luovia. Lapsena pyrimme piirtämään ja tekemään uusia asioita, käyttämään mielikuvitusta. Se on osa ihmisyyden dna:ta, meidän älyllinen lahja. Surullista on, kun vanhenemme, meistä tulee vähemmän luvia. Ja useille meistä opetetaan, että ei pidä olla yksilöllinen, erilainen tai luova. Yritämme kovasti olla yhteiskuntaan sopivia. Ja olemalla vähemmän luova sopetuu joukkoon paremmin. Jos kaikki kannustaisimme toisiamme luovuuteen, tämä maailma olisi uskomaton paikka. "
Aikuinen luovana oppijana
Luovuus on yleensä liitetty lapsiin ja aikuisissa taiteilijoihin ja hajamielisiin professoreihin. Aikuisuuteen liitetään mieluummin sellaisia ominaisuuksia kuten rationaalisuus, vastuullisuus, asiallisuus, tehokkuus jne. Emmekö oppimisessakin hae asettamiamme ja julkilausuttuja tavoitteita, hyötyä ja tuloksia, ja tarvitse itsekuria ja -kontrollia näiden saavuttamiseksi? Tarkoituksenamme on "suorittaa" opinnot ja saada siitä todistus tai muuten vain oppia "tehokkaasti" - mitä se sitten onkaan!
Luovuus edellyttää mielen leikkiä ja siksi emme osaa oikein arvostaa sitä. Leikkihän on jonninjoutavaa puuhastelua esim. työhön verrattuna. Johan sitä variksetkin nauraisivat, jos raavas mies alkaisi leikkiä, vaikkapa vain ajatuksillaan!
Luovuus kuitenkin kuuluu aikuisenkin ihmisen jokapäiväiseen elämään. Emme vain aina tule ajatelleeksi, että hyvinkin arkipäiväisten ongelmien ratkaisemisessa käytämme luovuutta. Miten järjestämme joka-aamuisen töihin-, kouluun-, tarhaanlähtökaaoksen niin, ettei kukaan menetä hermojansa? Kuka hoitaa mitäkin asioita missäkin ja koska? Jne. jne. Olemme ehkä tottuneet tulkitsemaan luovuuden yksioikoisesti taiteelliseen tai tieteelliseen työhön liittyvänä ei-rationaalisena ilmiönä.
Toisaalta on paljon asioita, joita hoitelemme rutiinilla vuodesta toiseen, emmekä koskaan pysähdy miettimään, voisiko tämän tehdä toisin. Silloin ongelmaherkkyytemme ei ole herännyt - emme näe, että tilanteessa olisi mitään ratkaistavaa. Tai sitten joskus nauramme joillekin toisten tekemille ratkaisuille, koska ratkaisun avaimet ovat siinä selvästi nähtävissä. Emme kuitenkaan ymmärrä sitä, että niinhän yleensä kaikessa oppimisessa ja luovassa toiminnassa on - kyse on vain siitä, kuinka onnistumme nämä olemassaolevat asiat yhdistää uudella, mielekkäällä tavalla. Olisitko sinä keksinyt perunankuorimisveitsen? Olisitko nähnyt tarvetta tällaiselle vekottimelle, jos joku muu ei olisi sitä jo keksinyt? (Verkkotutor: Luovuus oppimisessa. Viitattu 15.10.2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti