2.9. luento: Kiintymyssuhdeteoria

Harjoittelu- ja työpaikoissa syntyy kiintymyssuhteita ohjaajan ja asiakkaan/asukkaan välille. Varsinkin harjoitteluajat ovat lyhyitä ja määrämittaisia - niinkuin nykyään työsuhteetkin - minkälaisia eroahdistuksia tuleekaan asukkaalle ohjaajien vaihtuessa. Työkaverini kertoi kokevansa työpaikaltaan poislähtemisen hyvinkin vaikeaksi ja ikävöivänsä niin asukkaita kuin työkavereitaan. Eroahdistusta siis molemmin puolin, tosin laitostuneet esim. palvelukotien asukkaat ovat varmaan tottuneet henkilökunnan vaihteluihin.

Miten itse jaksaa lähihoitajan työtä, jos sydän lähtee liikaa mukaan? Tätä työtä pitää tehdä sydämellä, mutta toisaalta liikaa kiintymystäkään ei kannattaisi muodostaa asukkaisiin. Ehkä tähänkin oppia löytyy opiskelujen edetessä, ammatilliseen työtapaan.

....

Vanhemman tulee näyttää lapselle tunteensa,
jotta lapsi oppii tunnistamaan tunteita.
Myöskään lapsen tunteiden näyttämistä ei saisi tukahduttaa.
Lapsen minäkuva on peilikuva
sosiaalisen ympäristön antamasta palautteesta;
kannustus on siis tärkeää
myönteisen minäkuvan syntymiselle.

Siis lapsen kiukuttelut, negatiiviset tunteet tulee hyväksyä, käydä niitä lapsen kanssa läpi sopeutettuna lapsen kehitystasoon. Päiväkodissa pitkän päivän viettänyt lapsi saa siis kiukutella, itkeä - hänellä ei välttämättä ole muita tapoja käsitellä päivän aiheuttamaa väsymystä. Tässäpä tarvitaankin vanhemmalta taitoa, oman kiireisen työpäivän jälkeen kohdata väsynyt lapsi.

Näitä lapsen tunteita tulee varmaan esiin myös tulevassa harjoittelussa. Mielenkiintoista on nähdä toimintamalleja siihen, mihin asti lapset saavat keskenään toimia, tunteineen - ja milloin ohjaajan on syytä "puuttua peliin".