Sairausloman jälkeisen viikon työssäoppiminen alkoi hyvin nihkeästi. Ikäänkuin olisin aloittanut kaiken alusta. Tietenkin sairastelu vaikutti ensimmäisien päivien jaksamiseen, sitkeä flunssa vaivasi vielä koko viikon. Joten ensimmäiset päivät menivät usvassa, rutiinien mieleen palauttamisessa.
Ehkä tämä sairastuminen antoi minun antaa itselleni armoa. Mielestäni minulla on korkea työmoraali, ja uuteen paikkaan mennessä minun pitää omasta mielestäni päästä heti johonkin "työn syrjään" kiinni, niin että olen hyödyksi. Mielestäni en ole tässä asiassa työssäoppimisen paikassa onnistunut, ja jotenkin olen aistinut samaa myös mielipidettä ryhmän hoitajissa. Fyysinen heikko olo tällä viikolla opetti minulle armollisuutta itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse osata tehdä heti kaikkea ja minulla on opiskelijana oikeus havainnoida ja saada myös ohjausta. Pidin siis tätä työssäoppimista työn tekemisenä, ja sitähän en todellakaan ole. Olen minulle aivan uudessa ympäristössä, täysin uusien asioiden äärellä - ja minulla on oikeus opetella.
Tein tälläviikolla valmiiksi kirjalliset suunnitelmat ohjatuista toiminnoista. Pakollisina meillä on kolme ohjattu toimintaa, joista yhden toivottiin olevan eettinen. Suunnitelmani oli lukea lapsille kirja rauhasta, pitää remonttityökalujen äärellä keskusteluhetki ja musiikkimaalaus. Näistä kaksi ensimmäistä oli tarkoitus pitää koko ryhmälle ennen lounasta, ja musiikkimaalaus 4 lapsen pienryhmissä. Tehtävissä minua arvelutti se, kuinka saan pidettyä ison ryhmän kasassa ja kohtalaisen hiljaisena, niin että saan ohjaukseni toimimaan. Keskustelin ohjaajani kanssa suunnitelmien puitteissa, ja hän opasti minua "olemaan varma", epävarmuuden lapset herkästi aistivat, ja käyttävät tilaisuutta hyväkseni. Tämä keskustelu sinällää hymyilytti minua sisäänpäin, sillä yksi liiankin vahva piirteeni on varmuus ja vakuuttavuus. Ehkä tulevien tilanteiden tarkka analysointi herätti ohjaajassani luulon omasta epävarmuudestani, tai toisaalta olen tulkinnut ohjaajassani hyvinkin paljon epävarmuutta.
Hyvä oli tämän viikon aikana huomata, että osa lapsista otti minuun normaalisti kontaktia ja uskalsivat tulla lähelle, pyrkiä syliin ja keskustelivat kanssani. Myös ohjaamistani eri tilanteissa lapset kuuntelivat. Yritin muistaa ohjaus- ja kieltotilanteissa perustella myös lapselle rajoittamisen, kysehän yleensä on turvallisuudesta. Mutta hyvältä tuntuu, kun lapsi luottaa minuun, hassuun opiskelijaan (niinkuin eräs lapsi minua nimeää).
Ohjattuna toimintona pidin perjantaina omien lelujen esittelyn. Suunnitelman mukaan minun olisi pitänyt lukea päivän teemaan kirjaa rauhasta, mutta tilanteiden muuttuessa ohjasin oman lelun esittelyn. Tilanteessa oli monta lapsille uutta tekijää: ohjaaja, tila, istumapaikat ja tapa laittaa lelut esille. Olin saanut ohjeeksi rauhoittaa aloitus lorulla: "Hassin, tassin tunnetko lassin?" - ja ohjaajani kertoi jälkeenpäin kauhistelleensa tapaani aloittaa loru itsekseni ilman lapsille annettua selkeää ohjetta: "nyt kädet pannaan näin". Aloitin ryhmän vielä hälistessä itse loruilemaan hiljalleen, ja ohjaajani yllätykseksi lapset lähtivätkin yksitellen loruun mukaan. Oppini tästä oli itselleni, ja toivottavasti ohjaajalle, ettei kaikkia asioita tarvitse tehdä samalla tavalla. Esittely sinällään oli välillä kaaosta, johtuen esittelytavasta ja kiireestä ennen ruokailua, myös oma ohjeistukseni lapsille oli epäselvä. Tähän vaikutti tietenkin oma valmistumattomuuteni sekä se, että tämä oli ensimmäinen itsenäinen ryhmän ohjaustilanne - ja tavalleni uskollisena aloitin tietenkin vaikeammasta, koko ryhmän hetkestä :) Mutta loppuun keksin rauhoittamiseen ihan oman tavan hiljentää ryhmä, leikimme patsaita ja vaihtelimme asentoja samalla siirtyen yksitellen syömään. Kaikenkaikkiaan saamani palaute oli, että sain tilanteen suoritettua alusta loppuun, pääsimme päämäärään enkä menettänyt hermoja. Ja tässä vaiheessa voin jo kertoa, että viimeinen suunnittelemani ohjaus musiikkimaalauksessa antoi minulle hyvin lastentarhantäti olon =)
Tätä viikkoa ahdisti myös näyttösuunnitelman tekeminen, sen sisäistäminen päiväkodin arkeen ja toimintoihin tuntui yllättävänkin vaikealta. Tämäkin on minulle uusi kokemus, kirjalliset työt ovat minulle yleensä mielenkiintoisia ja helposti sujuvia. Näyttösuunnitelman tekeminen on aiheuttanut koko ryhmässämme myrskyä, keskustelu facebook-ryhmässämme käy hyvin tunnepitoisena. Näytön kriteerit ovat perusopintoihin ja ensimmäiseen työssäoppimiseen liittyvinä liian teoreettisia, mielestäni niitä pitäisi avata enemmän käytännön läheisiksi. TOP-paikan näytönvastaanottaja pitää sitä sekamelskana, ja odottaa itse tarkempaa, päiväkohtaisempaa suunnitelmaa - sellaista, joita me emme aikuisopiskelijoina ohjaavien opettajien mukaan saa tehdä. Uskon näyttösuunnitelman aiheuttavan ahdistusta sekä opiskelijassa että työpaikan näytön vastaanottajassa. Kuitenkin viikon päätteeksi, lähtiessäni syyslomale, päätin jättää materiaalit kotiin ja nauttia mökkilomailusta ilman opintoihin liittyviä materiaaleja. Oppimista tämäkin, osata olla välillä oppimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti