lauantai 5. helmikuuta 2011

4/23 tekemistä, säveltapailua ja naurua

työvuoro 7-14  
asettamani tavoitteet: viikonlopun työjärjestykseen tutustuminen, lääkkeiden antaminen, aamutoimissa avustaminen 

Työvuoro alkoi vauhdikkaasti, vuorossa oli yksi vakituinen työntekijä ja kolme sijaista. Nuori vakituinen lähihoitaja otti ohjat hienosti käsiin, ja osasi ohjeistaa meitä "vanhoja rouvia". Tehtäviin joihin tarvin ohjausta ja valvontaa, sain sitä - ja niitä tehtäviä, jotka osaan sain tehdä omatoimisesti.

Olen iloinen siitä, että työpaikan ohjaajat ottavat tehtävänsä ammattimaisesti ja ohjaavat minua. Uskon, että minulla on heidän ohjauksessaan mahdollisuus oppia todella paljon.

Huomaan aseptiikan oppien jääneen takaraivoon .... (kunpa se ergonomia olisi jäänyt samalla tavalla) Kauhistelin vieressä, kun perushoitaja-koulutuksen saanut työntekijä pyyhki paljain käsin pienen lapsen pissat vessan lattialta. Itse olisin laittanut hanskat käteen, mieleeni ei olis tullut pyykiä lattiaa paperilla ilman suojaa käsissäni. Mitä ergonomiaan tulee, siihen pyrin kiinnittämään enemmän huomiota. Mutta päivittäin huomaan, ettei työasentoni ole ergonomisesti ajateltuna paras mahdollinen. Nyt olen jo muistanut nostaa sänkyjä korkeammalle ja pienen lapsen nostelussa pyrin mahdollisimman ergonomiseen työtapaan. 
 
Iloitsen tästä päivästä. Sain keskustella erään asiakkaan kanssa syvällisen keskustelun, ja harjoitella pesuja ja pukeutumisessa avustamista. Hoidin samaa pientä lasta, jota olen aiempinakin päivinä hoitanut -ja huomasin otteideni olevan hieman varmempia. Lapsen musikaalisuus yllätti minut, kuinka hän pystyi laulamaan pianolla soittamani sävelmän lähes oikein - ja hän iloitsi laulamisestaan.

Keskustelin ohjaajani kanssa tunteista, joita kehitysvammaiset lapset herättävät minussa. Näen siinä elämän epäoikeudenmukaisuutta ja kovuutta, toisaalta tunnen tyydytystä siitä, että voin antaa lämpöä ja välittämistä näille lapsille. Ohjaajani totesi, että monet kehitysvammaisista lapsista ovat kuitenkin onnellisia. Mielestäni minun tehtävä hoitajana on tehdä heidän elämästään omilla taidoillani ja kyvyilläni mahdollisimman hyvä. Tämän keskustelun jälkeen seurasin kehitysvammaista lasta, ja ymmärsin hänen olevan onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä yhteinen kieli kommunikointiin puuttuu, mutta niitäkin löytyy hiljalleen: äänenpainoja, rauhoittavaa silitystä, sävelet ja laulaminen.

Vaikka tavoitteeni tänään olivat vaatimattomia, tunnen oppineeni paljon. Mieleni on tyyni, iloitsen tästä työssä oppimisen päivästä. Olen tyytyväinen omaan osaamiseeni, olin apuna kiireisenä päivänä ja sain pieneltä asiakkaalta palkkioksi hersyviä nauruja.

Pohdin tulevaa suuntautumisen valintaa. Olen heilunut mielenterveys- ja päihdetyön ja vammaistyön välillä. Viimeisimpänä olin jo (muka) valinnut mielenterveys- ja päihdetyön, mutta  mietin taas, voisinko sittenkin tehdä töitä kehitysvammaisten lasten parissa. Koska minulla ei ole omia lapsia, tuntuu että voisin antaa lämpöä, välittämistä ja hoivaa kehitysvammaisille lapsille. Tässä kohden huokaan syvää tulevan valinnan edessä - ja toivon, että koulun antama info suuntautumisvaihtoehtojen opintojen sisällöstä tarpeeksi tarkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti