työvuoro 7-14
tavoitteet: vs-mittaus, insuliinin pistäminen
Yksikössä on asiakas, joka tarvitsee apua kaikkeen. Hän on vakavasti sairas, vielä hoitoa ei voi sanoa saattohoidoksi mutta sekään vaihe ei liene kaukana. Hänen omaisensa yöpyy samassa huoneessa ja asiakas on itse ennen työskennellyt korkea-arvoisessa asemassa terveydenhuoltoalalla (joku on maininnut, että haastavimpia potilaita on juuri entiset sairaanhoitajat yms...) ja lisäksi hän on talon johtoportaan kuuluvan henkilön tuttu - haastetta hoitamiseen siis kerrakseen. Pienessä tilassa on kaksi sänkyä, apupöytiä, nojatuoli, portatiivi, hoitajan tuoli, rollaattori ..... siis hyvin vähän liikkumatilaa. Asiakkaan hoito on siis monitahoisesti vaativaa. Hoitaja, joka oli edellisen työvuoron ko. asiakkaan kanssa, kertoi että "asiakas oli tullut uniin" - hän ehdotti toiselle hoitajalle, ettei hänen tarvitsisi tehdä perättäisinä päivinä yhtä intensiivistä hoitoa ko. asiakkaan kanssa. Hoitaja kertoi, että painetta tuo juuri asiakkaan vaatima tarkka ja huolellinen hoito, omaisen läsnäolo samassa tilassa, asiakkaan taustat. Itse olen saanut olla pariin kertaan hoitotilanteissa avustamassa ja mielestäni hoitajan reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Yksikössä on hyvin harvoin näin hoidettavia asiakkaita, joten sekin lienee ymmärrettävää ettei "rutiinia" ennätä tulla. Vaikkei kyse ole vielä varsinaisesti kuolevan potilaan hoidosta, rutiini sana tuntuu väärältä. Jokaisella elämänsä viimeisiä hetkiä hoitolaitoksessa olevan asiakkaan tulee saada yksilöllistä hoitoa - hoitoa, josta rutiinit ovat kaukana.
Syötin ko. asiakasta vuoroni päätteeksi. Hän puhuu hyvin hiljaa ja on hyvin hauraan ja sairaan oloinen. Minua ohjeistettiin toimimaan hyvin rauhallisesti ja hillitysti. Ehkä hillitsin itseäni liikaa, koska asiakas totesi minulle: "Älkää puhuko niinkuin tuuleen huutaisitte". En käsittänyt ensin mitä hän tarkoitti, mutta ohjaajani sanoi ettei asiakas ollut kuullut mitä puhuin. Olin siis huomaamattani hillityyn käytökseen pyrkiessäni kuiskannut juuri niinkuin asiakas itse. Jännitin varmaankin tilannetta niin, että vaistomaisesti puhuin samalla hiljaisella volyymillä kuin asiakaskin, ikäänkuin ääneen puhuminen rikkoisi hänet. Olen muutoin hyvin selkeä ääninen ja puheissani liiankin vuolas - yritin siis suodattaa tätä liikaakin =)
Vuorovaikutusta, niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa. Yksikössä on hoitajien mielestä työilmapiiriin positiivisesti vaikuttava tapa keskustella asioista suoraan. Havainnoin tänään hoitajien välistä vuorovaikutusta, ja he sopivat tilanteista juuri näin. Jos hoitaja ei henkisesti jaksa jotain tilannetta, hän pyytää siihen apua toiselta hoitajalta. Asioista keskustellaan toimistossa eikä ne näy asiakkaille. Ihan juuri niinkuin aikoinaan kaupassa työskennellessäni, vaativan asiakas palveltiin hyvin ja tunteet tuulteltiin vaikka varastossa irvistellen =)
Sain käydä mittaamassa verensokerin ja pistämässä insuliinin toisessa yksikössä, muistiongelmaisten vanhusten asumispalveluyksikössä. Ihania mummoja, koko yksikkö täysi - matkalla jostakin jonnekin, eivätkä muista mistä mihin. Muistisairaiden hoitaminen vaatinee omanlaisensa hoitaja-tyypin, ehkei sovellu minulle. Olen analysoinut että tarvitsen työssäni vaihtuvia haasteita, hankalia tilanteita ja erilaisia asiakkaita. Nykyinen työssäoppimisen paikka olisi minulle aika sopiva, näin luulisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti