Top-jakson loppukeskustelu. Niinkuin edellinenkin topjakson "päättökeskustelu", omalta osaltaan tämäkin oli kehittävä. Vaikka molemmat ohjaajat, niin työpaikalta kuin oppilaitokselta, olivat sairaana - saimme keskustella jakson annista, onnistumista ja kehittämisalueista. Itselleni ei pikkutarkkuus ole mitenkään vallitseva luonteenpiirre, joten pikkutarkkuutta vaativat työt vaativat minulta erityistä ponnistelua ja keskittymistä. Ymmärrän tämän, ja siksi suhtaudunkin kaikkiin lääkkeisiin liittyviin asioihin erityisellä huolella. Kun puhuimme tästä, opettaja sanoikin hienosti, että näinpä tiedän paneutua lääkkeenjakoon erityisesti panostaen. Lopputulos: näyttöviikolle hyväksytty.
Tänään sain rokkailla pyörätuolipojan kanssa, itse satulatuollilla istuen - ja siinä pyörittiin, rokin tahtiin. Molemmilla oli hauskaa, sekä hoitaja-opiskelijalla että hoidettavalla. Pientä tekemistä sinällään, mutta musiikista pitävälle pojalle iltaan jotain muutakin tv:n katsomisen lisäksi.
Ohjasin alzheimer-asiakasta erilaisissa tilanteissa, erityisesti liikkeelle lähtemisssä ja syömisessä hän tarvitsi aktivointia. Kosketus, kevyt tuki ja sanallinen ohjaus sai asiakkaan liikkeelle ja syömään omatoimisesti. Toinen opiskelija syötti häntä, mutta minusta asiakasta tulee tukea mahdollisimman paljon omatoimiseen tekemiseen. Aikaa syömisessä meni, istuin vierellä ja ajoittain ohjasin käden liikettä kohden ruokailuvälineitä tai maitolasia - mutta asiakas sai syötyä itse ja samalla sain jutella hänen kanssaan. Tai siis, minä päänsääntöisesti puhuin, asiakas vastasi sanalla tai kahdella, tai pienellä naurunhörötyksellä.
Nyt pitäisi siis olla valmis näyttöviikolle. Kutakuinkin olenkin, joissain asioissa tarvinnee vielä pitkäänkin harjoittelua ja harjaantumista - sen huomasin avustaessani hoitajan kanssa asiakasta, jonka parkinssonin tauti on edennyt pitkälle. Avustaminen pottatuolille on kutakuinkin nostamista, kun jalat ei kanna. Nostaminen niin, että se on turvallista sekä asiakkaalle että hoitajalle - vaatii taitoa. Olisin ehkä kaivannut tilanteen läpikäyntiä jälkeenpäin, mutta koska molemmilla työaika ylittyi- niin jälkipuinti jäi tekemättä. Ehkäpä ennätän keskustella tilanteesta myöhemmin ko. hoitajan kanssa.
Tullessamme oppilaitokseen "vanhat" opiskelijat valmentivat meitä alkaviin opintoihin. En enää ihmettele yhtään, miksi eräs heistä sanoi että kannattaa tehdä mahdollisimman hyvät muistiinpanot ergonomian tunnilla. Siinä olisin kaivannut erityisen paljon opastusta ja neuvoja top-jaksolla, ainakin tässä paikassa siirtämiset ovat kohtalaisen haastavia, eikä aina hoitajillakaan taidot ja tieto riitä. Ehkä hyvää tässä on kuitenkin se, että kiinnitän asiaan huomiota, mietin miten voisi välttyä nostamiselta sekä miten siirtämisen voisi tehdä sekä asiakkaalle että hoitajalle miellyttävästi ja vähiten kuormittavasti.
Toivottavasti näyttöviikolla se minkä kädellä tekemisessä häviän, vuorovaikutuksellani voitan ... Eihän kaikessa tarvitse olla paras - riittää kun parhaansa tekee! Näillä mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti