Näyttöviikkoa odotin hieman pelonsekaisin tuntein. Top-jaksoni oli niin lyhyt ja näytönvastaanottajani on hyvin pätevä. Emme olleet työskennelleet kahdestaan lainkaan, molemmat hyvin vahvoja ja tilansa ottavia naisia. Alkuun en tuntunut osaavani ottaa ohjaajan roolia, en ennättänyt tilanteisiin tarpeeksi mukaan. Keskustelimme kyllä, hän pyysi perusteluja - ja opin häneltä paljon. Kerroin hänelle, miltä minusta tuntui - ja hän ehdotti, että otan itse ruokapöytätilanteesta täyden vastuun. Vein itse tätä hieman pidemmälle, vaihdoimme roolia. Hän oli opiskelija ja minä ohjaaja, joka perehdyttää häntä. Asiakkailla oli hauskaa - ja yllättäen tämän roolileikin avustuksella osasin ottaa oman roolini ohjaajana. Loppuviikon pystyin olemaan täysipainoisesti työpari, ja näyttöviikon aikana opin lisää uusia asioita, sain keskustella ja perustella ja näyttää osaamistani. Näyttöviikko sujui hyvin, suunnitelmani mukaan. Varsinaista päivittäistä tavoitteiden asetantaa en tehnyt, oli nimittäin erittäin hankala etukäteen päättää, mitä teen. Koska ohjaajana ei välttämättä voi juuri tilanteen ollessa päällä perustella tekemistään, näyttää, tein sen keskusteluin tilanteiden jälkeen. Tätä käytin myös aiemmin, jos toimin jollakin tavalla, kysyin ohjaajilta olinko toiminut heidän mielestään oikein ja ammatillisesti. Näissä keskusteluissa opin sen, että ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita ei ole - kunhan muistaa ammatillisen ja eettisen toimintatavan.
Opin tällä jaksolla ymmärtämään mitä kuntoutumisen tukeminen on - ei välttämättä tekemällä tehtyä viriketoimintaa vaan arjen askareiden tekemistä ja niiden ohjaamista. Tavallista arkea yhdessä asukkaiden kanssa. Koin pienuutta asukkaiden vaikeiden ongelmien kanssa, välillä tuli kädetön olo - mitä tehdä, miten auttaa, miten toimia. Ohjaavan opettajani mukaan tämä on hyvä asia, tärkeää oppimisen tiellä.
Opiskelijana on mielestäni tärkeää kysyä, kyseenalaistaa, tehdä ja olla mukana. Löytää oma paikkansa työyhteisössä, olla aktiivinen osallistuja ja oppija. Pienistäkin asioista ja tekemisestä oppii jotain, jos niin haluaa. Kokeilin itse omaa tapaa ohjata, tilanteissa joissa muut käyttivät äänen korottamista keinona, minä kuiskasin. Sekin toimi :) Haastavasti käyttäytyvän miehen kanssa sain otettua pieniin haastaviin tilanteisiin otteen, käyttäen tiukkaa katsekontaktia ja napakkaa äänenpainoa. Vielä on paljon oppimista, mutta uskon että jokainen tilanne vie minua eteenpäin niin, että löydän oman tavan tehdä töitä, ohjata ja tarvittaessa hoitaa.
Mitä elinikäisiin oppimisen taitoihin tulee - opin sen, että opin paljon, tulen oppimaan vielä paljon ja tiedän niin vähän. Onhan tässä -toivottavasti- vielä aikaa oppia lisää.
Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen saamaani ohjaukseen ja omaan työskentelyyni. Sain tehdä paljon, oppia paljon ja ehkä sain lisää ammatillista varmuutta. Tästä on hyvä jatkaa, sanoisi joku.
hyvää
VastaaPoista