Tänään top-jaksoni arvoitiin, ja tyytyväinen olen saamaani arvioon. Pääsääntöisestihän kaikki on mennyt hyvin, ja juuri niiltä osin kuin itsekin tiedän harjaantumista tarvitsemani, sain ohjaajalta palautetta. Eli tilanteiden rajoittaminen ja varhainsen puuttuminen on alueita, joissa tarvitsen kehittymistä. Tämä lienee tapahtuu ajan kanssa, toisten toimintatapoja seuraten, asiakkaisiin tutustuen ja oman persoonallisen työtavan löytäessäni. Myös ohjaajan roolin ottaminen, ainakin näin opiskelujana, on tärkeä huomioida. Etten olisi se "kiva opiskelija kaveri" - vaan osaisin asettaa myös tarpeelliset rajat asiakkaille. Juuri tämä linjanveto herättää herkullisia keskusteluja, milloin rajat ovat tarkoituksenmukaiset ja asiakkaan hyvinvoinnin kannalta välttämättömät - milloin olisi aika hiukan löysätä, ja vaikka kokeilla miten asiakas toimisi ilman tiukkaa rajoittamista.
Ohjaajani kanssa keskusteltiin myös "olemisen" taidosta - ettei aina tehdä ja touhoteta, vaan ollaan nuorten kanssa. Ehkäpä se onkin vaikeampaa verrattuna tekemisen ohjaamiseen. Olen opetellut hiljaa olemista, niin että annan nuorelle mahdollisuuden puhua niistä asioista, joista hän haluaa. Välttämättä ei hiljaisuutta tarvitse täyttää sanoilla - ehkäpä senkin taidon oppiminen nuorelle on tärkeää.
Ensimmäistä kertaa keskustelin nuoren kanssa hänen sairaudestaan, ja niiden aiheuttamista harhoista. Hyvin todenmukaisesti hän osasi kertoa, miten hän pelottavan näköinen tumma hahmo puukkoineen käskee hänen tekemään pahoja asioita. Nuori kertoi tietävänsä, että se on harha - mutta silti pelkäävänsä. Tämäkin keskustelu oli minulle hyvin opettavainen: psyykkisestä sairaudesta voi puhua - se on ollut minulle vaikeaa. Ensimmäiset askeleet on siis tällä harjaantumisen ja oppimisen alueella otettu.
Myös ohjaajan käymä keskustelu nuoren kanssa, joka oli viikonloppuvapaallaan kotona syönyt, syönyt, syönyt ja syönyt, oli hyvin opettavainen. Kysymykseen viikonlopun kulusta yleisesti nuori ei osannut vastata, vaan jokainen vaihe käytiin läpi tarkentavalla kysymyksellä : entä mitä sitten tapahtui. Näin nuoren kanssa käytiin läpi koko viikonloppu, kaikkine syömisineen neljästä ruokalautasesta viiteen kakkupalaan ja kaikista niistä välipaloista välillä. Tämä yletön syöminen kotilomilla aiheuttaa nuorelle ahdistusta, ja näkyy jossain vaiheessa ahdistuksena, itkuisuutena ja jopa mahdollisesti haastavana käyttäytymisenä. Ohjaaja kertoi, että on parempi ottaa asia puheeksi, niin että nuori saa itse kertoa asiat ääneen ja hänen olonsa helpottuu.
Viimeien työssäoppimisen päivä - ja näyttöviikko alkakoon. Kuinkahan rouvan käy =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti