Näiden päivien aikana olen huomannut, kuinka juurikin pääasiallinen ohjauksen ja kuntoutumisen tarve on tavallisen arkielämän taitojen oppimista ja ylläpitämistä, sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä omien tunnetilojen tulkitsemista ja hallintaa. Ryhmässä toisilla arki sujuu sutjakkaammin, mutta sosiaalinen kanssakäyminen ja tunnetilojen säätely on vaikeampaa. Toiset tarvitsevat koko ajan selkeää sanallista ohjausta toimiinsa: peseytymiseen, siivoamiseen, pukeutumisene, ruuanlaitton. Näihin erilaisiin tarpeisiin ohjaajana tulisi pystyä vastaamaan. Toimimaan tiiminsä kanssa sama päämäärä kirkkaana: nuoren elämäntaitojen kuntouttaminen. Erilaisia ohjaamisen tapoja seuratessani yritän pohtia sitä, mikä on minun persoonalleni sopiva tapa, kuinka itse ohjaan/ohjaisin, kuinka otan oman persoonani mukaan työhöni.
Miten omalta osaltani olisin ohjaaja - yhteisten päämäärän hyväksi? Tärkeää on tietää asukkaan tavoitteet ja sovitut säännöt. Keskustelun käyminen päivittäin muiden ohjaajien kanssa on olennaista, huomata pieniäkin muutoksia asukkaan tilassa ja informoida niistä muita työntekijöitä ja kirjata tärkeät asiat raporttiin. Alkuun ihmettelin näitä "pienten asioiden" keskusteluja ohjaajien kesken, mutta olen ymmärtänyt niiden tarpeellisuuden. Jos asukkaan yksi kuntoutumisen tavoite on esimerkiksi se, että hän pyykkiä kuivumaan laittaessa muistaa ripsauttaa vaatteet suuriksi, eivät askeleet arjen toimien kuntoutumisen tiellä ole kovin suuria. Silloin pienetkin huomiot ovat tärkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti