Työssäoppimisen paikka on minulle ennestään tuttu, olen ollut työvoimapoliittisen "Uuteen ammattiin ohjaavan" koulutuksen aikoihin harjoittelussa tässä paikassa kuukauden ja saman yrityksen päivätoiminnassa toisen kuukauden. Toimintaympäristö ja -tavat ovat siis tuttuja, samoin kuin henkilökunta. Pohdin sitä, onko mielekästä tulla tekemään näyttöä ennestään tuttuun työympäristöön. Toisaalta on helppo ryhtyä heti toimeen, kun tietää miten yksikössä toimitaan - varsinkin kun top-jaksoa on näyttöviikon kanssa vain 3,5 viikkoa hyväksilukujen vuoksi. Asukkaatkin ovat tuttuja, joten tutustumiseen ei mene alussa aikaa. Toisaalta taas tutuille ohjaajille on näyttö mielestäni hankalampi tehdä, tai ehkä lähinnä näytönvastaanottajille se voisi olla hankalaa. Yhdessä paikassa, jossa olen tehnyt paljon sijaisuuksia yms. sanoivat että olisi hankala arvioida tuttua työntekijää.
Ensimmäisen päivän jälkeen olen hyvin tyytyväinen siihen, että tulin tähän ryhmäkotiin. Ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että saan tehdä kesän töitä samassa yksikössä. Kodin sijainti on loistava, ihana luonnon läheinen paikka. Henkilökunnan väliset suhteet ovat hyvät, työilmapiiri on hyvä. Kuinka tärkeää se onkaan työssä, jossa vaaditaan kärsivällisyyttä ohjatessa asukkaita aina yhä uudelleen ja uudelleen samoista asioista. Tosin henkilökunta osaa myös iloita siitä, kun nuori asukas on kuntoutunut, oppinut arkielämän taitoja.
Ohjasin kehitysvammaista poikaa huoneen suursiivouksessa, ja kuinkas sitä vaaditiinkaan taas rauhallista ohjaamista, selkeitä ohjeita ja asukkaan vastauksen odottamista. Onneksi tätälajia kärsivällisyyttä olen oppinut, vaikkei se vapaa-ajalla tai opintojen parissa tunnilla niin näykkään. Haasteellista oli se, kun ei tiennyt kuinka paljon poika ymmärtää - joten ikkunanpesussa karmit sana muuttui homman edetessä ikkunan reunoiksi, niitähän ne on, vai mitä?
Sain vierestä seurata myös hyvin ammatillista ohjaamista, sitä kuinka asioita otetaan puheeksi ruokapöydässä. Ohjaaja kertoi aistivansa, ettei kaikkien välit tunnu olevan oikein kunnossa ja viritteli keskustelua sen syistä. Mielestäni tällaisten havainnointi ja siihen tarttuminen vaatii asukkaiden tuntemista. Mutta minusta pöytäkeskustelussa tuli juuri ilmi juuri se, että ollaan nuorten kodissa ja siellä keskustellaan perheen tapaan asioista. Tähän oppiminen vie varmaankin aikaa - tasapainon löytäminen rajojen ja nuorten itsemääräämisoikeuden väliltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti