perjantai 26. marraskuuta 2010

Käsitellessämme Pitkäaikaissairauksien kurssilla dementiaa, keskustelimme vanhuksista ja heidän hoidostaan. Ryhmämme keskusteluaihe vanhusten kaltoinkohtelusta, sen syistä ja ehkäisystä sai tunteeni pintaan. Muistan joskus lukeneeni kirjan, joka kertoi vanhusten hoidon laiminlyönnistä vanhainkodissa. Valitettavasti en muista kirjan nimeä, sen lukemisesta on senverran aikaa. Kirjan oli kuitenkin kirjoittanut vanhuksen omainen, ja muistikuvissani on perustarpeiden hoitamatta jättämisiä, vanhuksia märissä vaipoissaan nälkäisinä. Muistaako kukaan tämän kirjan nimeä?

Itselläni tässä keskustelussa nousi tunteen kovasti pintaan., Muistoihini nousi lukemani kirja, äitini kertomukset vuodeosaston toiminnasta sekä FST:n dokumentti SPOTLIGHT: Lääketokkuraiset vanhuksemme. Keskusteluissa esille tulleet termit kemiallinen ja fyysinen sitominen pysäytti minut pohtimaan vanhusten hoitamisen tilaa. Miten vaikuttaa hoidon tasoon, miten vaikuttaa hoitajien asenteisiin, miten vaikuttaa rahoittajiin ja sitä kautta resursseihin? Miten minä voin vaikuttaa asiaan, tulevana lähihoitajana? Esimerkiksi  työtä tehdessäni niin lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten kanssa, kohdata heidät ihmisenä. Arvostaa ja auttaa. Voin vaikuttaa omalta osaltani työilmapiiriin ja ryhmän toimintaan, edesauttaa jokaisen jaksamista työssään.

Olen kuullut kertomuksia hoitajien epäeettisestä käyttäytymisestä potilaita kohtaan ja olen joskus ollut tilanteissa, joissa olisin itse toiminut asiakasta/potilasta enemmän kunnioittaen; mietin miksi nämä hoitajat ovat töissä, jossa tarvitaan empatiaa ja hoitamisen/ohjaamisen taitoa? Miksi he ovat hoitajina, jos he eivät arvosta asiakkaitaan? Miten on hoitajana toimittava, jos huomaa epäkohtia hoidossa? Miten voidaan saavuttaa laadullisesti parempaa hoitoa, jos resursseja vähennetään entisestään?


Työkokeiluni aikana syksyllä 2009 pitkäaikaisten mielenterveysasukkaiden palvelukodissa on minulla herännyt seuraavanlaisia tuntoja:

Olisikohan samaa mieltä kulujen karsijat tekemisistään, jos viettäisivät itse aikaa hoidettavana.

Kiireinen henkilökunta yrittäisi pitää perusasiat kunnossa:
ruuan, siisteyden, puhtauden, lääkinnällisen hoidon.
Joskus hoitaja olisi ollut töissä aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan, puurtaen ja tehden.
Kulujen karsija makaisi sängyssään tai istuisi oleskelutilassa,
eikä kukaan ennättäisi sanoa sanaakaan.
Ei ennättäisi kysyä kuulumisia.
Ei ennättäisi kertoa päivän sanomia lehdestä.
Ei ennättäisi avata televisiota, kun ei kulujen karsija siihen itse pystyisi.
Istuisi tai makaisi vain, ja kuuntelisi kiireisiä askelia.

Onhan toki kulujen karsija joskus vanha,
tai saattaa jopa sairastua mieleltään.

Ehkä hän ei silloin haluaisi istua käytävällä
ja mitata hitaasti kulkevaa aikaa
kellon kanssa.

Ehkä silloin olisi mukava,
jos se yksi hoitaja olisi lisää,
jolla olisi aikaa istua ja jutella.
Ehkä silloin ennättäisi
12 tuntisen työpäivän tekijä
hetken huokaista päivän touhujen välillä,
jutella ja jopa hymyillä.
Koskettaa kädellä
ja olla lähellä.

2 kommenttia:

  1. Blogisi on erittäin mielenkiintoinen ja antaa minulle, joka opiskelen ensimäistä vuotta lähihoitajaksi, niin hieman apuja tulevia opintojani varten :)

    VastaaPoista
  2. Kiva!

    ... ja toivottavasti kommentoit kirjoituksia, olisi mukava saada keskustelua aikaan alan ihmisten kanssa =)

    VastaaPoista