sunnuntai 15. tammikuuta 2012

vko 1/9: äijä-talkia, turvallisuutta, käsitteitä ja kirjaamista.

Ensimmäisen päivän jälkeen asiat ovat selkiytyneet. Yllättävän nopeasti olen jo työryhmän jäsen, johtunee suurimman osan henkilökunnan avoimesta ja ystävällisestä asenteesta. Tapoihini kuuluu, oli kyse työ- tai harjoittelupaikasta, ensin havainnoida miten ryhmä toimii ja miten siellä kommunikoidaan, ja tämän jälkeen suhteuttaa omaa toimintatapaani. Joskus olen huomannut opiskelijoiden tulevan "takki auki, kaiken tietävänä", ja tämäkös ärsyttää vakituista henkilökuntaa. Osastollani on töissä pitkänlinjan ammattilaisia ja minä kunnioitan heidän ammattitaitoaan - vaikka sen hiljaisen tiedon onkiminen voi tarvia pitkääkin pehmittelyä ja voi olla opiskelijalle hyvinkin haasteellista. Tähän lisää haastavuutta tulkitsemani "lievä" opiskelijavastaisuus" joillakin hoitajilla. Onneksi aiempi työkokemus rakennusmiesten kanssa on opettanut minulle eräänlaisen "äijä-talkin" - tosin, siitä kyllä puuttuu se nöyristelevä-opiskelija-asenne. Mutta - jokatapauksessa tämä "äijä-talk" toimii, ainakin joissakin tilanteissa.

Ennakkokäsitykseni suljetusta osastosta oli erilainen, odotin että osasto olisi rauhattomampi. Jos vertaan aiempaa harjoittelu/työ kokemustani ns. psykogeriatrisessa asumisyksikössä, niin potilaiden rauhallisuus tällä osastolla yllätti minut. Osastolle tullaan yleensä päivystysyksikön kautta ja keskimääräinen hoitojakso on 2-6 kuukautta. Tämän jälkeen potilaat siirtyvät joko avohoitoon tai esimerkiksi pitkäkestoiseen psykiatriseen laitoskuntoutukseen. Pohdin sitä, miksi tämä psykogeriatrinen asumisyksikkö on huomattavasti rauhattomampi (tarkalleen ottaen nimitys ei ole lienee oikea, mutta tämä kertoo yksikön luonteesta) - ja tulin siihen tulokseen, että asumisyksikön asukkaat ovat vanhoja, heitä on lääkitty klassisilla antipsykooteilla ja heidän sairautensa on ollut vaikeasti hoidettava. Jokatapauksessa osastolla on rauhallista, viikolla tapahtui yksi ainoa haastava tilanne. Juuri silloin olin kävelyllä yhden potilaan kanssa, joten sekin jäi näkemättä. Osastolla on käytössä turvapuhelimet, niiden toimivuuden testasin sitten tämän viikon viimeisellä vuorolla: tiputin puhelimen ja turva"lanka" irtosi. Hälytys toimi ja toiselta osastolta tuli yksi hoitaja hyvin nopeasti kysymään tarvitaanko apua... Ongelmana oli se, ettei kukaa vakituisista hoitajista tiennyt miten aiheeton hälytys perutaan .... Senpä siis selvittelen ensiviikolla.

Onpa muuten yllättävän hankalaa vaihtaa käsitteet yksiköstä-ohjaajasta-asukkaasta osastoon-hoitajaan-potilaaseen. Tämän koenkin itselleni kasvun haasteeksi: en ole ohjaajana, vaan hoitajana. Potilaalla on oikeus olla tällä osastolla sairas, ja hänen kuntoutumisensa etenee voimavarojen mukaan. Ennenaikaiset kuntoutumisen vaatimuksethan saattavat lisätä psykoosin uusiutumista. Hoitajana minun tulee osata havainnoida - ja välillä ihan vaan olla. Olla saatavilla ja ollessani kaikessa rauhassa havainnoida. Kirjaamisessa oman haasteensa tuo se, mitä havointoja kirjataan ja millä sanoin. Pitää kirjata niinkuin on nähnyt ja kuullut, vailla tulkintoja. Ainakin alkuun kirjaaminen tuntuu vaikealta kun ei tunne potilaita. Mutta tämähän vaikeus helpottaa ajan myötä, tutustuessani potilaisiin.

Kirjaamisella on tärkeä merkitys niin potilaan kuin hoitajan oikeusturvan kannalta. Opin sen, että tilanteessa jossa potilasta on jollain tavoin joutunut rajoittamaan ja/tai potilas on kohdistanut hoitajaan väkivaltaa tai uhannut väkivallalla, tästä tulee tehdä tarkat kirjaukset mahdollisten tulevien kanteluiden ja selvityspyyntöjen vuoksi. Olinkin kuullut siitä opettajalta ja hoitajat kertoivat itsekin joutuneensa kirjoittamaan vastineita kanteluihin. Olen pohtinut itsekin sitä, tulisiko omat tiedot salata turvakiellolla. Minulla on maistraatissa tietojen luovutuskielto (se onnistuu näppärästi netissä ja Trafiin tein juuri tietojenluovutuskielto pyynnön miehelleni, koska ajan hänelle rekisteröidyllä autolla. Puhelinnumeroni saa nimellä, mutta osoitetietoja ei. Onko tämä tarpeellista, en tiedä. Käytäntöjä hoitajien välillä näyttää olevan, osalla on turvakielto ja osalla löytyy kaikki tiedot numeropalvelusta.

Aikaa ensimmäisellä viikolla oli istuskella osastolla ja keskustella potilaiden kanssa. Keskustelut liikkuivat hyvin yleisellä tasolla, erään potilaan kanssa puhuimme sairaudesta ja miten oireet näkyvät hänellä. Yllätyin siitä kuinka käskevät ääniharhat saavat todellakin ihmisen toimimaan niiden mukaan, olemaan vaikka syömättä pitkänkin ajanjakson. Perjantai-illan piristeeksi saimme kuulla todella hauskoja harhaisia puheita, hoitajat määrittelivät ne "vanhanaikaisiksi harhoiksi". Pohdin itse sitä, pitääkö näitä harhoja yleensä oikaista. Kysyessäni asiaa hoitaja sanoi, ettei näitä ainakaan näin vanhemmalla potilaalla lähdetä oikaisemaan - kuunnellaan vaan sujuvasti. Tällähetkellä minusta tuntuu haasteelliselta nämä keskustelut, niin että ne olisivat potilaan kuntoutumista tukevaa, supportiivista. Mistä löytää oikeat sanat ja täsmentävät kysymykset, kuinka huomioida keskusteluista tärkeimmät asiat. Käsittääkseni näitä supporttiivisia keskusteluita ovat juuri omahoitaja keskustelut - ja siis vaativat jo syntyneen hoitosuhteen. Tavoitteenani on näin alkuun päästä mahdollisuuksien mukaan omahoitajakeskusteuun mukaan, toivottavasti se onnistuu. 

Moniammatillinen työryhmä on näkynyt ensimmäisen viikon aikana isolla raportilla, johon on osallistuneet hoitajien lisäksi myös osaston molemmat lääkärit. Niin tämä iso raportti kuin päivittäiset raportit ovat hyvin vuorovaikutteisia, minkäänlaista "nokkimisjärjestystä" en ole havainnut - tämä lienee tyypillistä psykiatrisilla osastoilla. Toisenlaisista käytännöistä olen kuullut somaattisilta osastoilta. Avoin vuorovaikutus tuntuu hyvältä, opiskelijankin huomioita kuunnellaan. Hoitajien huomiot ja niiden kirjaamiset ovatkin hyvin tärkeitä lääkäreille, olemmehan me havainnoimassa potilaan käytöstä ja esimerkiksi lääkityksen vaikutuksia.

Jossakin keskustelussa kävi ilmi potilaan lääkevastaisuus, perusteena esimerkiksi lääkkeiden aiheuttama lihominen ja siitä mahdollisesti johtuvat nivelvaivat. Pohdin silloin miten lääkkeiden käytön tarpeellisuudesta keskustellaan potilaan kanssa. Mielestäni näihin keskusteluihin voisi  käyttää stressi-haavoittuvuusmallia - silloin kun sitä käydään läpi potilaan kanssa. Mikäli suojaavat tekijät eivät riitä tai stressiä on liikaa, lääkitys suojaa. Ainakin vielä nämä pohdituttavat minua, psyykenlääkkeiden vaikutukset haittoineen ja niiden hoitovasteet. Mielenterveyden ongelmat ja sairaudet kun eivät ole konkreettisesti juuri tässä, käsillä hoidettavina eikä verikokein mitattavissa. Olo tuntuu pieneltä ja tietämättömältä - mutta ehkäpä minun tulee muistaa se että olen tuleva lähihoitaja, en lääkäri tai psykoterapeutti.

Osallistuessani osastolla järjestettyihin ryhmiin pohdin niiden merkitystä potilaan hoidolle ja kuntouttamiselle. Eikö niin että jokainen toiminto tulisi olla perustetavissa - miksi juuri tämä ryhmä tälle potilaalle. Toisaalta onhan tärkeää katkaista laitosmaista päivää jollain tekemisellä joka poikkeaa käytävillä istuskelusta yms. Vanhemman polven hoitajat, jotka ovat olleet töissä piirimielisairaaloissa, kertoivat kuinka silloin potilaat tekivät ihan oikeita töitä. Pitäisikö näitä oikeita töitä olla tarjolla nytkin psykiatrisen hoidon potilaille?

viikon kohokohta taisi olla perjantaina
kun minulle soitettiin ja tarjottiin pitkää sijaisuutta
eräästä asumisyksiköstä,
heti opintojen loppumiseen jälkeen.
Paikka on minusta hyvä työpaikka,
työkaverit ja asukkaat ovat mainioita, 
esimies on hyvä sekä työilmapiiri rehti.
Maanantaina taidan ilmoittaa 
ottavani työpaikan vastaa =) 

2 kommenttia:

  1. Sinulla on miellyttävä tapa kirjoittaa ja pohtia asioita. Ja kiitos kokemusten jakamisesta, pyrin lukemaan aina kun vain ehdin. Itse lähihoitajan tehtäviin valmistautuvana toisten tärkeinä pitämät aiheet tottakai kiinnostaa. Työiloa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva kun luet blogiani.

    Aivan täysillä en voi kaikkia tuntemuksiani toki täällä tuulettaa, sitä varten pidän henkilökohtaista "tuuletus-päiväkirjaa" - sen pohjalta voin keskustella ohjaajani tai opettajan kanssa niistä asioista, joista en voi täällä kirjoittaa tietoturvan tms. takia.

    Minulle on tärkeää oman oppimiseni kannalta saada välillä sekavanakin soljuvat ajatukset ja huomiot luettavaan muotoon. Ehkä tämä julkinen blogi pakottaa jäsentämään asioita, jotka muuten jäisivät prosessoimatta loppuun saakka.

    Iloa sinunkin opiskeluihisi ... omani kun häämöittää jo loppusuoralla =)

    VastaaPoista