Vaikka omat kasvukriisinsä ja traumaattisemmat kriisinsä on mielessään käsitellyt, puhunut puhki ja jotain oppinutkin, on yllättävän vaikeaa kirjoittaa ne opettajalle luettavaksi. Ehkä olisin voinut mennä matalamman aidan kohdalta, käsitellä kehityskriisejäni - mutta eihän tokikaan se minulle sovi ;) - joten nyt ensimmäisen kappaleenkin kirjoittaminen on vaatinut tiivistämistä ja kriisien "arvottamista".
Onhan tähän, elämääni mahtunut useammanlaisia kriisejä, pienestä suurempaan. Taaksepäin katsoessani ja analysoidessani elämäni vaiheita, ymmärrän olevani juuri nyt tämä xxxx kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta. Kriisien mittasuhteet ovat muuttuneet suhteutettuna elämääni enemmän vaikuttaneisiin tapahtumiin: rakkaan läheisen fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen tai oman terveyden menettämisen mahdollisuus suhteutettuna kriiseihin, joissa on menettänyt korkeamman palkan tai statuksen. Raha ja asema ei korvaa terveyttä tai rakasta läheistä. Joskus toivosin että tämä olisi lukemani klisee naistenlehdestä, ei omakohtainen kokemus.
Onneksi elämässäni on ollut vaikeuksia, ehkä osaan hoitajana ymmärtää edes hiukan toista ihmistä - ainakin minulla on mahdollisuudet siihen, jos ja kun sitä haluan.
Sanovat, että paras päihdetyöntekijä on entinen alkoholisti - vai pitääkö sanoa raitistunut alkoholisti. Tarvitseeko toisen auttaminen ja tukeminen omakohtaisen kokemisen? Oma tuntemukseni on, että omien kriisien käsittelyn jälkeen olen tuloskeskeisestä myynti- ja markkinointihenkilöstä vähintään varpaanmitan lähempänä ihmis- ja voimavarakeskeistä hoitajaa. Tai niin, opiskelija siis - vielä on aikaa ottaa lisää inhimillisyyden askelia tällä tiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti