maanantai 28. maaliskuuta 2011

omia kriisejä ja toisen tukemista

Kurssilla: "Psykososiaalisen toimintakyvyn tukeminen eri elämäntilanteissa" kirjoitamme kohtaamistamme traumaattisista kriiseistä tai kehityskriiseistä. Pohdimme selvitymiskeinojamme sekä sitä,  mitä olemme kriiseistämme oppineet. Ehkäpä opittua ja kohdattua voi hyödyntää tulevassa lähihoitajan työssä.

Vaikka omat kasvukriisinsä ja traumaattisemmat kriisinsä on mielessään käsitellyt, puhunut puhki ja jotain oppinutkin, on yllättävän vaikeaa kirjoittaa ne opettajalle luettavaksi. Ehkä olisin voinut mennä matalamman aidan kohdalta, käsitellä kehityskriisejäni - mutta eihän tokikaan se minulle sovi ;) - joten nyt ensimmäisen kappaleenkin kirjoittaminen on vaatinut tiivistämistä ja kriisien "arvottamista".


Onhan tähän, elämääni mahtunut useammanlaisia kriisejä, pienestä suurempaan. Taaksepäin katsoessani ja analysoidessani elämäni vaiheita, ymmärrän olevani juuri nyt tämä xxxx  kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta. Kriisien mittasuhteet ovat muuttuneet suhteutettuna elämääni enemmän vaikuttaneisiin tapahtumiin: rakkaan läheisen fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen tai oman terveyden menettämisen mahdollisuus suhteutettuna kriiseihin, joissa on menettänyt korkeamman palkan tai statuksen. Raha ja asema ei korvaa terveyttä tai rakasta läheistä. Joskus toivosin että tämä olisi lukemani klisee naistenlehdestä, ei omakohtainen kokemus.

Onneksi elämässäni on ollut vaikeuksia, ehkä osaan hoitajana ymmärtää edes hiukan toista ihmistä - ainakin minulla on mahdollisuudet siihen, jos ja  kun sitä haluan.

Sanovat, että paras päihdetyöntekijä on entinen alkoholisti - vai pitääkö sanoa raitistunut alkoholisti. Tarvitseeko toisen auttaminen ja tukeminen omakohtaisen kokemisen? Oma tuntemukseni on, että omien kriisien käsittelyn jälkeen olen tuloskeskeisestä myynti- ja markkinointihenkilöstä vähintään varpaanmitan lähempänä ihmis- ja voimavarakeskeistä hoitajaa. Tai niin, opiskelija siis - vielä on aikaa ottaa lisää inhimillisyyden askelia tällä tiellä.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

näyttökeskustelu

Näyttökeskustelu on ohi, ja sehän oli ihan leppoisa tilaisuus. Mielestäni omaa osuuttani helpotti hyvin tehty näyttösuunnitelma, teorian tiivistäminen ja käytännön toteuttamisen kirjallinen esittäminen. Tämä toinen näyttösuunitelma tuntui huomattavasti helpommalta tehdä, olihan se ennestään jo tehty ja toisaalta hoitamisen ja huolenpidon kriteerit tuntuivat olevan lähempänä käytäntöä kuin kasvun tukemisen näytössä

Uskon että tämän jakson tärkein opetus minulle on tässä:

Työssäoppimisen jaksolla hoidin työparina naista, joka on täysin autettava. Hänen omahoitajana on hänen oma puolisonsa.  Iltatoimina teimme hänelle vuoteeseen lappupesut sekä vaihdoimme yövaatteet. Huomioin asiakkaalla selässä olevan useita poikittaisia tummentuneita jälkiä. Hänen jalassaan oli myös laastarilla peitetty pyöreän mallinen märkivä haava. Mainitsin jäljistä työparille, ja hän kertoi että edellisellä hoitojaksolla nämä selässä olevat jäljet olivat aukinaiset sekä hänen jalassaan oli tuolloin selittämättömän näköinen haava. Kysyin hänen mielipidettään siitä voisivatko ne olla pahoinpitelystä johtuvia, mutta keskustelumme keskeytyi jostain syystä ja jäin pidemmälle vapaalle. Keskustelin asiasta ryhmänohjaajamme kanssa ja hän neuvoi minua mainitsemaan asiasta omalle ohjaajalleni työpaikalla palattuani harjoitteluun. Mainitsin ohjaajalleni asiasta, ja hän kertoi itsekin aiemmin miettineensä, voisiko jäljet johtua pahoinpitelystä. Ohjaajani mielestä oli hyvä että otin asian esille, koska asia on unohtunut häneltä.

Ko. asiakas oli seuraavalla hoitojaksollaan kertonut, että hänen miehensä pahoinpitelee häntä eikä hän halua mennä kotia. En tiedä, oliko hoitajat kysyneet asiasta vai oliko asiakas kertonut siitä oma-aloitteisesti. Asiakas jäi tähän tilapäiseen hoitopaikkaan odottamaan itselleen hoitopaikkaa, kotiin hän ei enää mennyt. Minua järkyttää tässä asiassa puolustuskyvyttömän ihmisen kaltoinkohtelu - ihmisen, joka ei pysty ajoittain puhumaan, eikä millään tavoin puolustautumaan.

Kuinka siis tärkeää on tehdä havaintoja, keskustella niistä hoitajien kanssa. Havainnoida asiakkaan / potilaan kuntoa, hänen ihoaan.  Mietin itse, mitä olisin yksin osannut tehdä tällaisessa tilanteessa, mutta juuri siksi onkin tärkeää tuoda asioita esille tiimissä. Samojen ajatusten kanssa voi olla yksin useampikin hoitaja - jonkun on vain oltava ensimmäinen joka sanoo asian ääneen.

Jos en mitään muuta olisi työssä oppinut, niin tässä on jo riittävästi.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011


.. tämän kohtasin matkallani - ajatus ensihoitajaksi ambulanssiin Venetsiaan, eihän olisi huono?


Huomenna näyttökeskustelu
- toivottavasti leppoisin ja vakuuttavin tunnelmin =)

torstai 3. maaliskuuta 2011

18-22 /22 näyttöviikko

Näyttöviikkoni alkoi kaaoksella ja sekavin mielin - mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä selkeämmäksi kaikki muuttui. Sain näytettyä lähes kaiken sen, minkä olin suunnitelmassani suunnitellut - ja hiukan extraakin tuli matkan varrella.Olen tyytyväinen omaan panokseeni - olkoon se sitten arvosteltuna hyvä tai kiitettävä - parhaani yritin. Ehkä hoitamisen teknistä puolta olisi saanut harjoitella ja toteuttaa enemmän kuin tässä top-paikassa oli mahdollista, mutta toisaalta sain kohdata ja oppia jotain sellaista, josta tiedän olevan hyötyä tulevaisuudessa.

Hieno kokemus,
tapasin hyviä hoitajia,
ihania asiakkaita/potilaita,
löysin itsestäni uusia puolia,
enemmän taas hoitajaa. Huomaan siis jotain oppineeni.

Sillloinhan se meni hyvin.

ja nyt olen talvilomani ansainnut!