Matkamme Saarenmaalle alkoi sunnuntaiaamuna varhaisella läpi Suomen, kahdeksan tunnin ajomatka Helsinkiin sujui rattoisasti. Keskustelun aiheita riitti. Oli vaikea eritellä odotuksia tulevalle kahden viikon jaksolle kun ei tiennyt juurikaan mitään paikasta johon oli menossa. Tavallaan osasi odottaa jonkinlaista kulttuurishokkia hoitokulttuurin osalta- toisaalta kaunis Saarenmaan luonto kiinnosti ja etukäteen ilahdutti.Saavuimme hoitokotiin sunnuntai illalla myöhään, ihmetellen kuinka matka tuntuikin niin lyhyeltä vaikka matka matkaa oli taitettu 16 tuntia. Onneksi siis seura oli mukavaa ja hauskat jutut kevensivät hiukan edeltäkäsin jännittämääni matkaa. Saimme ystävällisen vastaanoton, yhteyshenkilönämme oli suomalainen nainen - hänen opastuksellaan asetuimma majaksi ja ystävällisesti hän antoi käydä omassa talossaan väsyneiden matkalaisten suihkussa. Nainen on tehnyt tähän hoitokotiin paljon hyväntekeväisyysjärjestön kautta avustustyötä, ja asuu nyt hoitokodin lähellä olevassa Suomi-kylässä pienessä talossa. Suomi-kylä on saanut nimensä siitä, että se on rakennettu sodan jälkeen Suomesta saaduilta sotakorvausrahoilta. Talot ovat ihastuttavia, osa niistä on kunnostettu. Kauniita pieniä tontteja ja kunnostettuja pihoja. Majapaikkamme on Päevakeskus - entinen koulu. Tilaa meillä on varmaankin vähintään 1000 m2, joten tilaa riittää :) Päivällä tässä tapahtuu erilaista toimintaa, mattojen kutomista, taide-ja savitöitä, paperipussien valmistamista, matonkuteiden leikkaamista, silkkipainantaa. Viriketoimintaa ja kuntouttavaa työtoimintaa siis.
Hoitokodin alueella on useita vanhoja rakennuksia, aikoinaan tämä on ollut lennoston tukikohta. Lähellä olevalta lentokentältä - josta tosin ei ole enää muistona kuin laakea aluea ja lentokentän metalliromua aitarakennelmissa - on lähdetty sodan aikan pommittamaan Berliiniä. Alue on laaja, ja siellä on monta isoa rakennusta joissa toimii erilaisia palvelukoteja. Luonto on kauniin rehevää, ihania vanhoja puita ja paljon tilaa asukkailla liikkua. Asukkaina on psyykkisesti sairaita, kehitysvammaisia ja päihdeongelmaisia. Yllättävää on se, että samassa palvelutalossa on niin psyykkisesti sairaat, kehitysvammaiset kuin päihdeongelmaiset. Suomessahan samaan yksikköön ei saa laittaa kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia.
Meille alunperin osoitettu paikka osoittautui kehitysvammaisten palvelukodiksi (lienee tämä termi lähinnä vastaava Suomessa), ja olimme siellä ensimmäisen päivän. Se oli kunnostettu, ja tiloiltaan alueen modernein. Ensimmäinen päivä sujui keskustellen suomea taitavan asukkaan kanssa, veimme myös pariin otteeseen pyörätuolissa olevia asukkaita ulkoilemaan. Käsittääkseni hoitajilla ei ole kovinkaan aikaa pitkiin kävelylenkkeihin, joten ajattelimme näin olevamme asukkaille eniten hyödyksi. Minua ilahdutti se, kuinka asukkaat nauttivat ulkoilusta, iloiset ilmeet kertoivat että heillä oli mukavaa - vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Vaikka palvelukoti oli alueen uudenaikaisin, tiesimme ettei se vastaa työssäoppimisen tavoitteitamme. Ruokalassa meidät esiteltiin vastaavalle ohjaajalle, joka työskentelee yksikössä jossa on psyykkisesti sairaita ja päihdeongelmaisia. Kerroimme, että se vastaisi enemmän opintojamme ja saimme luvan siirtyä ko, yksikköön ensin yhdeksi päiväksi - ja loppujen lopuksi saamme tehdä jakson tässä yksikössä.Hoitajat ovat täällä hyvin ystävällisiä ja ottavat meidät hyvin vastaan. Suurin osa ei osaa lainkaan suomea tai englantia, mutta yllättävän hyvin kommunikointi sujuu. Me puhumme paljon suomea, he paljon eestiä - ja aikamme puhuttua ymmärrys asioista löytyy. Englantia hiukan taitavat alkuun arastelevat englannin puhumista, mutta pikkuhiljaa puhumiseen löytyy englannin sanoja ja keskustelut tauoilla käyvät vuolaina. He ovat kiinnostuneita hoitajan työstä Suomessa, ja me saamme heiltä tietoa heidän koulutuksestaan ja työstään täällä Virossa. Minusta on tavallaan huvittavaa keskustelut täysin eestin kielisen ohjaajan kanssa, puheen määrä hiljalleen saavuttaa täyden ymmärryksen asiasta kuin asiasta.
Ohjaajanamme on yksikön vastaavaohjaaja, hänellä on käsittääksemme Suomen sosionomin amk-tutkintoa vastaava koulutus. Toiminnanohjaajat ovat joko kauan työskennelleet ja täydennyskursseja käyneet tai kaksivuotisen ammattiopiston käyneet. Lisäksi palvelukodissa työskentelee "sisaria", jotka huolehtivat siivoamisesta yms. Yksikössä on yli 30 asukasta, ja vuorossa on kaksi (!) ohjaajaa. Työpäivät ovat kaksitoista tuntisia, yövuorossa on yksi (!) työntekijä. Työtä ei varmaan helpota lainkaan se, että tilat ovat kahdessa kerroksessa, ja samassa rakennuksessa on toinenkin yksikkö - asukkaita on kaikenkaikkiaan yli 70.
Vastaavaohjaaja antoi meille kaksi omaa asukasta, vaikeasti masentuneen nuoremman miehen ja skitsofreniaa sairastavan vanhemman miehen. Toinen osaa englantia ja toinen puhuu suomea - joten yhteinen kieli löytyy hiljalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti