keskiviikko 24. elokuuta 2011

- havaintoja, hoitokäytäntöjä, huoltamista.


Laajalla palvelukotien alueella asuu siis 380 asukasta, ja heitä liikkuu vapaasti alueella. On mielenkiintoista seurata ja havannoida psyykkisesti sairaiden koko kirjoa - heidän käyttäytymistään. Minusta ihmiset vaikuttavat hyväntuulisilta ja onnellisilta, he mielellään ottavat kontaktia vieraisiin. Kättelyä ja käsidesiä =) Jokunen osaa puhua suomea muutaman sanan, yllättävin tilanne oli kun eräs vanhempi, mielenkiintoisesti pukeutunut nainen vastaantullessa alkoi keskustelemaan meidän kanssa englanniksi. Hänen ilonsa huokui harvahampaisesta hymystä.

Toiminnanohjaajan työpäivä näyttää kuluvan asukkaiden perustarpeiden tyydyttämisen huolehtimisessa. Asukkaille on tehty suomalaisen hoitojärjestelmän malliin kuntouttamissuunnitelma (tegevuskava) tarpeineen ja tavoitteineen, asetetut tavoitteet ovat hyvinkin pieniä - jalkojen pesusta pedin petaamiseen. Lääkkeiden jakoon ja lääkehoitoon ei toiminnanohjaajat (tegevusjuhendajad) osallistu, siitä huolehtii sairaanhoitaja (medöde). Verkostotyö ja virikkeellinen toiminta on  käsittääkseni hyvinkin paljon kiinni ohjaajan omasta aktiivisuudesta. Meitä opastanut ohjaaja kertoi olevansa paljon yhteydessä omien asukkaiden sukulaisiin, hän kertoi käyneensä yhden oman asukkaansa kanssa asukkaan äidin luona. He eivät olleet tavanneet toisiansa reiluun kymmeneen vuoteen. Ohjaaja otti myös omia asukkaita mukaansa kävelylle hoitokodin puutarhalle, he poimivat siellä omenoita ja valmistivat siitä omenapiirakan. Käytössä oleva keittiö oli kyllä hyvin mielenkiintonen yhdistelmä kodinhoitohuonetta ja keittiötä pyykinpesukoneineen ja helloineen. Ehkei ihan suomalaisen hygieniakäytännön mukaista.
 

Tilat ovat vanhoja, pinnat hyvin kuluneita - mutta yleisestä siisteydestä täällä huolehditaan. Yleisten tilojen lattiat pestään - kuurataan - reilulla vedellä pariinkin otteeseen päivässä. Ulkona asukkaat huolehtivat kävelyteiden siisteydestä lakaisemalla niitä päivittäin - siis vain elokuvan Prinsessa puunpesijät puuttuvat. Huonekaluja tänne on saatu hyväntekeväisyysjärjestöiltä, se näkyy tietenkin mielenkiintoisena yhdistelmänä 80- ja 90-luvun huonekalujen tyylisuuntien sillisalaattina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti