8-9/9

Viimeiset viikot top-jaksolla hurahtivat niin, että kirjoittaminen näköjään jäi =) Ehkäpä näyttösuunnitelman tekeminen riitti kirjalliseksi tuottamiseksi vähäksi aikaa. Näyttösuunnitelma on mielestäni mitä mainioin tiivistelmä teoriaa ja käytäntöä - itselleni nämä näyttösuunnitelmat ovat olleet töisevyydestään huolimatta hyviä opintojen kertaamisen paikkoja: teorian siirtäminen käytännön toiminnoiksi.

Viimeiset viikot olen saanut tehdä ihan oikeasti töitä - olla "hoitajana" ryhmässä. Näyttöviikkokin sujui lähes suunnitelmien mukaan. Enää on jäljellä näyttökeskustelu ja opinnot ovat näiltäosin suoritettuna - lähihoitajan paperit ovat kenties käsissäni huhtikuun lopulla.

Tämä jakso psykiatrisella osastolla osoitti minulle sen, että minusta on myös osastotyöhön - itseasiassa minä nautin sen tuomista haasteista ja monimuotoisuudesta. Toivottavasti joskus työpolku vie hoitajaksi psykiatriselle osastolle.

... pieniä ilonkiljahduksia ja hypähdyksiä

   

Olo on iloinen:  matka lähihoitajaksi alkaa olla viimeisessä mutkassa.

•  tutkintotoimikunta tunnisti osaamiseksi lähihoitajan tutkintoon aiemmin suorittamani yrittäjän ammattitutkinnon - valmistuminen läheni 10 opintoviikolla .. paperit kädessä ehkä huhtikuun lopulla! 
• viimeiset kirjalliset tehtävät lähetetty arvioitavaksi 
• näyttösuunnitelma tarkistettu ja hyväksytty 
• viimeinen top-viikko lähenee loppuaan, arviointikeskustelu huomenna 
• näyttöviikko ja näyttökeskusteluaika sovittu

Eilen viimeistellessäni portfoliotani tajusin "asian vakavuuden" - ja olin onnellinen. Onnellinen siitä, että olen saanut kulkea tämän tien. Olen saanut kasvaa ihmisenä ja kasvaa kohden hoitajuutta. Ajatuksissani herkistyinkin - kuinka hyvältä tämä tuntuukaan. Erityistä iloa tunnen siitä, että tällä viimeisellä top-jaksolla olen voinut havaita oman ammatillisen kasvuni, olen sitenkin oppinut kohtaamaan potilaan hoitajana.

Ja tuon mutkan takana - siellä taitaa olla tietä mutkineen ja mäkineen ihan riittävästi vielä edessä... onneksi! 

7/9 masennus ja ahdistus, kevyttä tuuppausta ja murehtimishetkeä

Tämän viikon teemana on ollut masennus ja ahdistus.Kuinka kevyesti olen itsekin käyttänyt näitä sanoja - kuinka masentavaa tai ahdistavaa jokin asia on ollut. Osastolla olen nähnyt kuinka masennus vie toimintakyvyn kertakaikkiaan, kuinka ahdistus näkyy silmistä valtavana tuskana. Näkemäni äärellä koen olevani pieni ja voimaton: työvälineitä ja -taitoja minulla tuntuu olevan aivan liian vähän. Kohtaamani on herättänyt minussa halun auttaa - mutta miten?

Hoitajana voin huolehtia potilaan fyysisestä hyvinvoinnista: riittävästä ravinnon saannista ja hygienian huolehtimisesta silloin, kun potilaan voimavarat eivät riitä muuhun kuin sängyllä makoiluun. Vastakkain aseteltuna on ollut potilaan itsemääräämisoikeus ja potilaan fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Jos potilas on ollut vaihtamatta vaatteitaan kaksi viikkoa, onko hoitajalla oikeus "pakottaa" vaatteiden pesuun ja puhtaan vaatekerran vaihtamiseen? Pyykit saatiin koneeseen, puhtaat vaatteet päälle - mutta potilas ahdistui tilanteesta niin että viilteli itseään. Tämä tilanne kirvoitti todella hyviä keskusteluja, ammatillista pohdintaa ja itsearviointia. Huomata sai, ettei aina välttämättä ole sitä ainoaa oikeaa tapaa toimia ja joskus on mentävä potilaan "mukavuusrajojen" ulkopuolelle ja hiukan lempeästi "tuupata" eteenpäin.

Silminnähtävä ahdistus on vaikeaa kohdattavaa. Silloin kun siihen ei tunnu antavan helpotusta kuin ainoastaan hetkellisesti tarvittava lääkitys. Sain olla keskustelutukena ahdistuneessa tilanteessa, mutta hyvin vähän minulla tuntui olevan työkaluja tällaiseen tilanteeseen. Sain kuitenkin olla korvana potilaan puheelle, joka hänen mielestään hiukkasen auttoi ahdistunutta olotilaa. Haasteelliseksi koen vaikean masentuneen ja ahdistuneen hoitamisen, mutta toisaalta samoja ajatuksia on osaston kokeneillakin hoitajilla.
 Ahdistuneelle potilaalle hoitaja oli suositellut murehtimishetkeä. Hän kertoi suositelleensa useallekin potilaalleen murehtimishetken pitämistä: etukäteen sopii itselleen hetken, jolloin vain murehditaan - ei mitään muuta. Hetki vietetään rauhallisssa paikassa, sen kesto on kymmenen minuuttia. Laitetaan vaikka puhelin hälyttämään kymmenen minuutin kuluttua. Murehtimishetken aikana alakuloisten, masentuneiden ajatusten annetaan vapaasti tulvia mielen. Kun huoleta vaivaavat päivän muina aikoina, luvataan itselle, että niihin palataan murehtimishetkellä. Hoitaja kertoi, että potilaat olivat saattaneet alkuun naurahdella tälle ajatukselle - mutta kertoivat kuitenkin loppujen lopuksi sen toimineen hyvin.

Etsiessäni tietoa murehtimishetkestä,

löysin HyväTerveys sivulta 

artikkelin hyvien ajatusten voimasta:

Ajattele toisin - 9 tapaa