Elävässä kirjastossa

Kävimme Elävässä kirjastossa Oulun Kumppanuuskeskuksessa. Olin kuullut siitä aiemmin, mutta en ollut käynyt koskaan Elävässä kirjastossa. Nyt saimme siihen mahdollisuuden opintojen parissa. Miten mainio mahdollisuus tutustua ihmisiin, jotka rohkeana kertovat elämästään, sairaudestaan, erilaisuudestaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä pohjois-saame kuulostaa? Tai millaista on musliminaisen elämä Suomessa? Onko liikuntavammaisella vientiä sinkkuillassa? Millaisia harrastuksia kurdilla on? Tai millaista on elämä sodan keskellä? Entä talonvaltaajan, transsukupuolisen tai entisen huumeidenkäyttäjän arki?

Näihin kysymyksiin voit saada vastauksen kysymällä asiaa itse elävältä kirjalta, joka puhuu, kuuntelee ja keskustelee kanssasi!

Me lainasimme opiskelukaverini kanssa neljä kirjaa: Asperger, Aivovamma, Huumenuoren isä sekä MT-työntekijän. Ihailen heidän rohkeuttaan olla kirjana, vastaamassa kysymyksiin - sinuina elämänsä ja itsensä kanssa. Uskon että osalle kirjana oleminen on tavallaan terapeuttista,  omien vaikeidenkin asioiden käsittelyä toisten kanssa. Näin ainakin meille kertoi huumenuoren isä, joka sanoi ettei vielä ole pystynyt käsittelemään omia tunteitaan,

Mitä opin lukiessani eläviä kirjoja? Asperger-henkilölle selkeitä kokonaisuuksia ja tehtäviä, aikaa keskustelussa vastaamiseen. Aivovamma ei välttämättä näyt päällepäin, on oltava tietoinen aivovamman oireista, esimerkiksi lyhytkestoisen muistin häviämisestä. Huumenuoren vanhemmilta tulee kysyä, kuinka he voivat ja jaksavat, heidät tulisi huomioida myös hoitotyössä. Mt-työntekijä vahvisti sitä, että olen oikealla alallla - ja saan olla juuri tällainen, oma persoona - välillä omituinenkin ... ja silti hyvä tulevassa työssäni.

Mielestäni paljon opittu parin tunnin keskustelujen aikana .... siis mitä loistavin tapa kohdata omiakin ennakkoluuloja ja oppia jotain uutta.

.. jotain opittua ja vielä opittavaa

opintoihin liittyen 

annettiin tehtäväksi 

arvioida omaa oppimistaan

tähän mennessä 

... minulle muotoutui tällaiseksi,

hajanaisiksi ajatelmiksi.

Sijaistaessani tässä kerran, kyseli ohjaaja opiskeluistani. Kun kerroin opiskelevani lähihoitajaksi, hän ihmetteli -kertoi kuvitelleensa mun opiskelevan joksikun muuksi kuin "vaanlähihoitajaksi". Ehkä itsekin kuvittelin aloittaessani opintoja, että niistä suoriutuu heittämällä läpi ... ja ollaan "vaanlähihoitajia".

Nyt, ensimmäisen vuoden jälkeen olen ylpeä siitä, että minusta tulee lähihoitaja vuonna 2012. Opinnot ovat vaatineet työtä, olen saanut oppia paljon uutta ja merkityksellistä, olen löytänyt itsestäni uusia puolia, hiukan enemmän empaattisuutta, hiukan hoitajaa ja enemmän ohjaajaa. Ja ylpeänä olen lähihoitaja-opiskelija! Saan tehdä ihmisen lähellä työtä, "iholla" ihan konkreettisesti sekä kuvainnollisesti.

Tässä lähellä olevassa työssä voin vuorovaikutuksillisin keinoin, persoonana ja lähihoitaja, tukea, hoitaa ja ohjata monin tavoin. Hoitaa sielua ja ruumista. Kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä se on - ja tämä klisee tuntuu hyvältä tehdä. Kunhan opin enemmän, saan antaa enemmän ja olla enemmän hoitaja tai ohjaaja. Ja jostain opinnäytetyöstä luin potilaille tehdystä tutkimuksesta, jossa oli mitattu heidän arviotaan hoitajista. Teknistä taitamista tärkeämpänä pidettiin aitoa välittämistä ja potilaan kuulemista, hyviä vuorovaikutustaitoja. Ehkäpä se ammatinvalintapsykologi, joka arvioi minun olevan soveltumaton tälle alalle liiallisen sosiaalisuuden vuoksi, oli väärässä. Toivon niin :)

... juokseva kevät, kuntoutumisen sekametelisoppaa

Kevät tuntuu juoksevan hurjaa vauhtia kohden kesää. Sinällään oikein sopivaa, mutta viimeistä top-jaksoa edeltävät tentit ja kirjalliset tehtävät juoksevat deadlineaan kohti yhtä nopein askelin. Ja ettei yhtälö olisi yhtään helpompi, lähihoitaja-opiskelija on saanut mielenkiintoisen keikkapaikan, ja tulevia viikonloppuja tullee vietettyä töissä.

Sinällään työssä käyminen varmaan on hyvä asia monelta taholta katsottuna, mutta se voinee vaikuttaa opintoihin. Itse olen pitänyt sen rajan nyt, etten mene koulupäivinä töihin - ainoastaan viikonloppuna. Nyt pitäisi siis arki-illat pyhittää opiskelulle, tentiin lukuun ja kirjallisiin pohdintoihin. Onneksi tehokkuus niihinkin löytyy viimetingan paineessa.

Kuntoutuksen tukemisen jakso on ihanan mielenkiintoinen sekametelisoppa. Opintojen aiheet kursseilla ovat sopivasti päällekkäin, aina ei tiedä millä kurssilla istuu ja mitä aihetta opiskelee. Aiemmissa opinnoissa on ollut mielestäni selkeämmät rajat, kokonaisuudet on ollut enemmän toisistaan eriytettävissä - vaikka hoitamisestahan kaikessa tässä on kysymys. Kuntotuksen tukemisen kurssit vaan tuntuvat menevän suloisesti sekaisin -toivottavasti niin ei käy opiskelija-pololle =)

Päihde- ja mielenterveysongelmaisen asiakkaan kuntoutumisen kurssilla minulle on vahvistunut oma valintani mtp-koulutusohjelmasta. Tunnit ovat mielenkiintoisia, aiheet keskustelua ja ajatuksia herättäviä. Toisaalta, koko tämä jakso on ollut ryhmänä mielenkiintoinen, ehkä olemme ryhmänä toteuttamisvaiheessa  - ja pian hajoamme top-jaksolle, kesälomalle ja eri ryhmiin seuraavana lukuvuonna. Miten se tämä aika näin juokseekin?

näyttösuunnitelma - DONE!

Uurastus näyttösuunnitelman parissa on toistaiseksi ohi. Vaikka kriteereiden aukominen käytönnön toimintaan hoitotyössä tuottaa ajoittain suurta luomisen tuskaa, eilen oivalsin oppivani suunnitelman edetessä teoriasta käytäntöön. Oikeastaan pääsin vasta kunnolla vauhtiin, kun kriteerit jo loppui =)

Seuraavaa näyttöä varten ehkä voisi ottaa käyttöön heti teoriaopintojen alkuun näyttökriteerit ja aukaista  opintojen edetessä kriteereitä ainakin teoriapohjalta. Haasteellista on pitää näyttösuunnitelma jonkinlaisissa raameissa, niin ettei se "leviä käsiin". Minun on kyllä pakko kirjata suunnitelmaan myös teoriaa, ainakin niiltä osin joissa on paljon muistettavaa. Niitä kirjatessani huomasin kertauksen olevan tarpeellista.

Huomasin etsiessäni tietoa internetistä, että näiden näyttösuunnitelmien parissa tuskailee niin moni muukin. Yllättävää on se, että minä en ainakaan ole törmännyt valmiiksi aukaistuihin kriteereihin. Tosin, en itse sitä edes haluaisi, haluan näyttösuunnitelman olevan juuri omannäköiseni ja mahdollisuuden kerrata sekä oppia uutta asiaa.

Tosin, jotkut käsitteet näyttävät olevan käytössä ainoastaan näytön kriteereissä, lieneekö arvoisa näytönvastaanottajalautakunta (vai mikä se olikaan...) keksinyt niitä ihan itse.

Mutta - se on ohi nyt. Odotellaan työpaikan näytönvastaanottajan kommentit ja sen jälkeen opettajalle arvioitavaksi. Olo on kohtalaisen kevyt - ja kaikkensa antanut =)

... keikkatyötä, elämyksiä ja kohtaamista.

Kevättä kohden mennään,
tänään aloitimme kevätlukukauden.

Rentouttava loma takana,
sopivasti olemista ja nollaamista,
sekä muutama työkeikauspäivä.

Hienoa huomata, että olen jo oppinut jotain syksyn aikana
-ikäänkuin hieman ammatillisempi ote työhön. Ehkä enemmän ymmärtämystä ohjaamisesta ja hoitamisesta. Ehkä hiukan kriittistäkin havainnointia.

Keikkatöillä on tietenkin omat vaaransa, etteivät vie mennessään.
Ryhmässämme on niitäkin, jotka ovat aiemmissa opinnoissaan tehneet sijaisuuksia,
ja jääneet töihin epäpätevänä. Opintojen eteneminen näin viivästyy ja pahimmillaan katkeaa - ja mahdollisuutta vakituiseen työsuhteeseen ei ole.

....

Vietin mukavan uudenvuodenvaihteen töissä. Raketit ammuttiin klo 18. Tanssimme yksikön käytävillä, pyörätuolia pyöritellen, nautimme limsat ja popcornit musiikin pauhatessa - kunnon juhlameininkiä ja aitoa iloa pienistä asioista - ilman päihteitä. (jos rauhoittavaa lääkitystä ei lasketa)

Kuinka tärkeää on ohjaajana antaa asukkaille hyviä hetkiä, elämyksiä. Ihmisille, jotka viettävät pääasiallisesti aikansa niiden ankeiden seinien sisäpuolella. Ihmisille, joilla ei välttämättä käy yhtään vierasta. Ihmisille, jotka ovat sairaita tai jollain mittapuulla mitattuna vajaita - mutta kuitenkin tuntevia ihmisiä. Ihan niinkuin sinä ja minä. Yhtä arvokkaita. 


....

Empatiaa voi oppia. Niin meille opetettiin. (voin toistaa itsenäni, kirjoittaa samasta asiasta toistamiseen - mutta tämä on ollut tärkeimpiä sisäistämiäni asioita opinnoissani)

Syrjäytyneen ihmisen kohtaamisessa, hoitamisessa ajatus siitä, että hän voisi olla joku läheinen tai kenties minä itse - miten haluaisin silloin hoidettavan ja kohdattavan? Tämän ajatuksen eteen opettaja minut toi, ja se on avannut ymmärrystä empatiaan. Kuinka kaikki ei välttämättä ole meidän käsissä; tukiverkkojen, työn tai taloudellisen turvan hävitessä - kenen mielenterveys sen kestää? Hoidettavana oleva syrjäytynyt ihminen voi olla olosuhteiden ja epäonnekkaiden tapahtumien uhri. Hänellä on yhtälailla oikeus hoitoon ja huolenpitoon.

Jos tämän itselleni hoitajana sisäistän, toimin sen mukaan
 -olen oppinut paljon.

6 -8/25 päiväkotijalostunut flunssa, oppimisesta, ohjaamisesta, näyttökriteereistä, estetiikasta

Sairastuin varsinaiseen päiväkodin jalostuneeseen flunssaan, joka vei ensi äänen, sitten toi kunnon nuhan, sitten korkean kuumeen, yskän ja kivun keuhkoputkeen ... joten oppimisen havainnointia olen suorittanut äänilevossa ja kuumeen lämmittämänä.

Ensimmäisessä tapaamisessa opettajan ja ohjaajani kanssa kävimme läpi työssäoppimisen perusasioita ja sain palautetta ohjaajaltani. Hän kannusti tekemään ja osallistumaan, olemaan varma lasten edessä. Sain myös monta vinkkiä siitä, miten koko ryhmän saa rauhoittumaan ennen toimintatuokion alkua.

Olen pohtinut siis omaa oppimistani ensimmäisen viikon aikana. Mielestäni olen oppinut paljon, ja pääpiirteittäin tiedän ryhmän toiminnan rutiineita. Huomasin, että minun pitää hahmottaa toiminnan raamit ja senjälkeen voin keskittyä yksityiskohtiin. Nyt mielestäni raamit ja rajat on tiedossa, joten hiljalleen pääsen syventämään oppimistani käytännön tehtävissä.

Mitä ohjaamiseen tulee, huomaan että samat lainalaisuudet toimivat lasten kanssa kuin kehitysvammaisten kanssa. Tai, se lienee päinvastoin. Minulla kun nämä asiat ovat tulleet juuri tässä päinvastaisessa järjestyksessä. Olen tyytyväinen siihen, että muutamia hetkiä olen saanut toimimaan ohjauksella, huutamatta tai raivoamatta. Huutaminen on minulle hyvin vieras tapa ohjata, tosin tiukastihan pitää tilanteissa, jossa lapsen turvallisuus on vaarassa, ohjata - jopa siis huutaa.

Huomaan myön sen, että mitä enemmän keskustelen esimerkiksi näytönkriteerien aukaisemisesta toisten kanssa, sitä enemmän minulle itselleni aukeaa vaikeaselkoiset kriteerit käytännön toiminnoiksi. Hyväksi avuksi kriteerien aukaisuun totesin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman - sehän on käsikirja siitä, miten ko. päiväkodissa toimitaan. Mielenkiintoista on se, että saman kaupungin ylläpitämät päiväkodit voivat toimia niin eritavalla keskenään, vaikka strategiat ja arvopohjat lienevät samat. Jossakin päiväkodissa ennenkaikkea painotetaan kurinpitoa, ja toisaalta siellä tunnutaan toimittavan muutoin niinkuin pellossa. Juuripa siksi uskoisin "kurinpidon" olevan ongelmana, ja huomaan että omassa työssäoppimisen paikassani asiat ovat hyvin. Lapsilla on rajat, joiden sisällä he voivat toimia ja leikkiä vapaasti, turvallisuutta unohtamatta. 

Näyttökriteereissä mainitaan päiväkodin esteettiset tekijät. Mietin, miten muuten voin ko. tekijöihin vaikuttaa kuin pitämällä siisteyttä yllä ja mahdollisuuksien mukaan koristelemalla päiväkodin tiloja lasten töillä tai vuodenaikaan sopivalla koristelulla. Mielestäni nyt päiväkodissa olevat syksyn kuivuneet oksat ruokapöydille, lehdet murentuneina eivät ole kovin esteettinen, saatikka hygieninen yksityiskohta. Lapset kaipaisivat myös rauhallista paikkaa, mutta päiväkodissa hiljaisempaa paikkaa ei mielestäni löydy muutakuin poikien legoleikeille. Yksi tila, verstas, on täysin käyttämättömänä - saisikohan siitä esimerkiksi hiljaisen ja rauhallisen leikkipaikan esimerkiksi patjoilla ja tyynyilla oleiluun ja lukemiseen.

Mitä omaan oppimiseen tulee, niin minun täytyy vieläkin enemmän painottaa itselleni sitä, että olen opiskelija - minun ei tarvitse vielä kaikkea osata. Herkästi otan annetun palautteen henkilökohtaisesti -pitäisihän minun jo tuo tietää. Eihän minun tarvitse, olen oppimassa jotain uutta.

Opiskelija-rooli.

 Jouduin miettimään edellisen päivän tapahtumien vuoksi omaakin asennetta työssäoppimisessani. Ehkä en ole osannut vielä asettautua opiskelijan rooliin, olen varmaankin mennyt liian työkaveri-menttaliteetilla. Tapani on innostua asioista ja jakaa innostustani muille. Ehkä ihmiset, jotka eivät tunne minua, pitävät sitä "vouhottamisena ja vosottamisena" - vaikkei tarkoitus ole se. Samoin pohdin sitä, miten kysyn asioita työssä ohjaajaltani. Herkästi kerron omia ajatuksiani ja ideoitani ensin, vaikka opiskelijan pitäänee olla se joka ei tiedä ja ohjaajan se joka tietää. Vaikka en ole tätä mieltä - mielestäni aikuiset ihmiset voivat oppia toinen toisiltaan- niin näen, että helpottaakseni top-jaksoa, yritän muistaa esittää kysymykseni niin, että siitä ilmenee kunnioitukseni ohjaajan ammattitaidosta. Ja tottahan se on, enhän minä mitään lasten hoitamisesta ymmärrä, ideani ja luovuuteni ajoittain nousee niin voimakkaasti pintaan ja liian herkästi jaan sen muille. Se, että ohjaajani sattuu olemaan eriluontoinen kuin minä, joiltain osin olemme vastakohtia, tuottaa tietysti välillä minulle hankaluuksia- koen, että ideani tallotaan toinen toisensa jälkeen maahan kun realisti kommentoi optimistia.

Oppimispäiväkirja

Nyt kun olen saanut kirjattua käsin kirjoittamastani, ajatusten virrasta luentojen oppimishavainnot, voin siirtyä työssäoppimisjakson oppimispäiväkirjaan.

Oppimispäiväkirjaa pidetään koko työssäoppimisjakson ajan ja sen tarkoituksena on toimia opiskelijan oman oppimisen välineenä ja kuvaajana. Oppimispäiväkirjaa kirjoitettaessa on tarkoitus, että opiskelija palaa ajatuksissaan työssä kokemiinsa asioihin ja työstää niitä. Opiskelijan tulee arvioida ja tarkkailla omia toimintojaan ja pohtia opittavia asioita omalta kannaltaan esimerkiksi miettimmällä miten ymmärrän asiat, mitä ajatuksia ne minussa herättävät, mistä olen eri mieltä, mitä olen erityisesti oppinut ja ovatko ajatuksen aiemmin opitusta muuttuneet tai mahdollisesti vahvistuneet. Opiskelijan kannattaa kirjata myös heränneitä tunteitaan ja kyseenalaistaa asioita ja esittää rakentavaa kritiikkiä. Oppimispäiväkirjaa kirjoitetaan ennen kaikkea opiskelijan omaa oppimista varten, mutta se on myös apuna opettajalle, kun hän arvioi opiskelijan oppimisen tasoa.

Aiemmin kirjoittamaani voi todellakin pitää tajunna virtana, mitä luennot ovat mieleeni tuoneet. Nyt on syytä siirtyä kirjaamaan lisäksi myös oppimaani, analysoimaan mitä työssä opin. Aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä ei minulla ole kuin ei myöskään omia lapsia, joten käytäntöön minulla on vaikea peilata oppimiskokemuksiani. Peilaan siis opittuun teoriaan ja omiin tuntemuksiini sekä herääviin kysymyksiin.

Oppimispäiväkirjan lisäksi asetamme päivittäisiä ja viikottaisia tavoitteita, ehkä niitäkin tulen jossain määrin kirjaamaan tänne - ainakin pohdin niiltä osin omaa oppimistani työssä. Rinnalla työstän näyttösuunnitelmaa, joka nyt aluksi tuntuu kohtalaisen epämääräiseltä ja valtavalta määrältä kriteereitä. Uskon kyllä, että käytännössä löydän yhtymäkohtia näytön asettamiin kriteereihin, kunhan pääsen työssäoppimiseni alkuun.

Huomenna siis, ensimmäinen työssäoppimisen päivä !

Aktiivista oppimista

On ollut mukava huomata, että lähihoitajan opinnot ovat avanneet silmäni ja korvani kuulemaan ja näkemään mediaa erilailla. Tarkastelun alle valikoituu ohjelmia ja artikkeleita, jotka käsittelevät mm. lapsen kasvatusta, päiväkotien toimintaa, terveyttä. Aikaisemmin en ollut juurikaan kiinnostunut mistään alaan liittyvästä. Tosin harmittaa myös se, että esimerkiksi Greyn anatomiaa katsoessani huomioni kiinnittyy suojakäsineiden kontaminoitumiseen erilaisilla pinnoilla - ennen saatoin vain nauttia ohjelman ihmissuhdekiemuroista.

Lienee siis tapahtumassa aktiivista oppimista.

havaintoja

Kävin siskoni luona, hänellä on kaksi pientä poikaa: 2- ja 4-vuotiaat. Iloa ja virtaa näistä pojista riittä tädille riittämiin. Huomasin, että jo nämä vähäiset opinnot ovat ohjanneet havainnointiani erilaiseksi. Seurasin poikien puhetta ja liikkumista eri tavalla kuin ennen. Ehkä tähän vaikuttaa tuleva päiväkodin työssäoppimisjakso, tavallaan se pelottaa ja tavallaan kiinnostaa. Näin tässä tilanteessa havainnointini pienenä toivon pilkahduksena, ehkä sittenkin osaan seurata lapsen käyttäytymistä ja kehitystä.

Arvoja

Mitkä ovat opiskeluni tavoitteet? Ehkä se konkreettinen päämäärä on lähihoitajan tutkinto. Mutta mielestäni siihen sisältyy myös muita arvoja. Onhan toki tärkeää omata ammatti, joka ei ole niin suhdanneherkkä, mutta mielestäni ammatilla pitää olla muitakin arvoja. Omalta kohdaltani ajattelen, että se arvo minulla työntekijänä kaupallisella alalla oli/on, on enemmän mitattavissa rahassa - lähihoitajan työn arvoon liittyy tietenkin myös tuloksellisuuden ja taloudellisuuden mittareita, mutta näen työssä myös pehmeämpiä, inhimillisempiä arvoja. Tiedän, tiedän lähihoitajan työn raadollisuuden. Mutta, tiedän myös kaupallisen puolen kylmyyden ja kovuuden. Näen myös, että voin tulevaisuudessa kenties yhdistää osaamiseni alueita keskenään - ja ehkä siitä "kaupallisesta kovuudestakin" voi olla hyötyä "pehmeiden arvojen hoitamisessa".

.....

Tenttiin lukua

Lukiessani ensimmäiseen varsinaiseen tenttiin, huomaan että ehkä on tarpeellista kehittää omaa tapaa opiskella. Tuntuu siltä, ettei ole koskaan mistään näistä asioista mitään kuullutkaan, vaikka on luennoilla hyvinkin aktiivisena ollut läsnä. Olisi näköjään syytä syventyä aiheeseen heti luentojen jälkeen, itselleni näyttää olevan asioiden konkretisointi tärkeää - siksi ehkä näiden kehityspsykologian teorioiden lukeminen tuntuu ikäänkuin lukisi jotain itselleen vierasta kieltä. Kun otin lisäksi käyttöön opiskelun näytöltä, eli opettajien tekemät dia-esitykset (näkeminen), viereeni paperia johon käsin kirjoitan pääasiat (tekeminen) - lukeminen ja sen ymmärtäminen tuntuu helpommalta.