... pieniä ilonkiljahduksia ja hypähdyksiä

   

Olo on iloinen:  matka lähihoitajaksi alkaa olla viimeisessä mutkassa.

•  tutkintotoimikunta tunnisti osaamiseksi lähihoitajan tutkintoon aiemmin suorittamani yrittäjän ammattitutkinnon - valmistuminen läheni 10 opintoviikolla .. paperit kädessä ehkä huhtikuun lopulla! 
• viimeiset kirjalliset tehtävät lähetetty arvioitavaksi 
• näyttösuunnitelma tarkistettu ja hyväksytty 
• viimeinen top-viikko lähenee loppuaan, arviointikeskustelu huomenna 
• näyttöviikko ja näyttökeskusteluaika sovittu

Eilen viimeistellessäni portfoliotani tajusin "asian vakavuuden" - ja olin onnellinen. Onnellinen siitä, että olen saanut kulkea tämän tien. Olen saanut kasvaa ihmisenä ja kasvaa kohden hoitajuutta. Ajatuksissani herkistyinkin - kuinka hyvältä tämä tuntuukaan. Erityistä iloa tunnen siitä, että tällä viimeisellä top-jaksolla olen voinut havaita oman ammatillisen kasvuni, olen sitenkin oppinut kohtaamaan potilaan hoitajana.

Ja tuon mutkan takana - siellä taitaa olla tietä mutkineen ja mäkineen ihan riittävästi vielä edessä... onneksi! 

... opiskelijan lupauksia vuodelle 2012

Uudenvuoden lupaukset jäivät tänä(kin) vuonna tekemättä. Lupaukset käsittääkseni ovat yleensä sitä luokkaa, että niiden pitäminen on hyvin haasteellista, lähes jopa mahdotonta. Vai onko sinulla jokin lupaus, jonka olet pitänyt ja jonka tavoitteissa olet onnistunut?

Itse pohdin vuoden 2012 haasteita, onhan edessä vuosi jossa on uuden ammattini kannalta tärkeitä kulminaatiopisteitä: viimeinen tärkeä työssäoppimisen jakso uusine kokemuksineen, laajoine tehtävineen ja näyttöineen: opintojen päättyminen mahdollisesti jo maaliskuun lopulla; vakituisen työpaikan etsiminen/valitseminen; jatko-opintojen harkitseminen, mahdollisesti asuinpaikan vaihtuminen. Voinpa vain todeta, että mahdollisuus kriiseilyyn on olemassa.

Mitä voisin lähihoitajaksi opiskelevana luvata? Voin luvata havainnoivani top-paikalla toisten hoitajien tapaa hoitaa ja kuntouttaa - kriittisesti. Voin luvata kopioida itselleni niitä toimintatapoja, jotka hyväksi havaitsen. Voin luvata etsiä vaihtoehtoisia tapoja niihin toimintatapoihin, jotka mielestäni eivät ole joko eettisesti oikein, omaksumani teoreettisen tiedon vastaisia tai minun omaan persoonaani sopimattomia. Voin luvata olla nyörä, mutta kuitenkin luottaa omiin jo kehittyneisiin taitoihini ja vaistooni. Voin luvata kohdata potilaan tasavertaisena, ihmisenä -kuitenkin niin, että hänellä on oikeus olla potilas, olla sairas ja hoitoa tarvitseva. Voin luvata olla avoin kaikelle uudelle ja vastavuoroisesti tuoda työhön oman luovan panokseni. Voin luvata tehdä parhaani, niin hyvin kuin osaan omalla persoonallisella tavallani. Voin luvata kysyä hoitajilta tai opettajilta, silloin kun en tiedä. Voin luvata, että väsyn ja tuskastun kaiken tekemisen keskellä - mutta lupaan myös, että huolehdin jaksamisestani liikkumalla, paljon nauramalla hyvien ystävieni kanssa ja hiukan laulelemalla.

Tuleva 9-11 viikkoa tulee olemaan varmaan hyvin työntäyteinen, jostakin (?!?!) syystä joululomalla suunniteltu portfolion tekeminen jäi  kokonaan aloittamatta. Joten top-jakson tehtävät näyttö- ja hoitosuunnitelmineen sekä portfolion tekemisineen tulee olemaan varmaankin hyvin, hyvin tekemisentäyteinen.

Kevääksi ehkä tulee hakuun muutama minua kiinnostava työpaikka - niistäkin pitäisi miettiä, mitä ja missä haluan olla töissä, mikä merkitys on fyysisellä työympäristöllä, mikä on työkavereiden merkitys.  Mahdollisia jatko-opintoja varten pitäisi ehkä aloittaa opintoja avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Ilmassa leijailee myös ajatuksia siitä, josko tämä (entinen) sisustamisen ammattilainen saisi suunnitella ihan oman itselleen uuden  kotinsa sisustusta. Ehkä tämä viimeisin olisi ihan kivinta - mutta samalla myös epätodennäköisintä ...

tästä siis, vuoteen 2012. (ja mitäänhän ei tullut luvattua ....) ;)

Elävässä kirjastossa

Kävimme Elävässä kirjastossa Oulun Kumppanuuskeskuksessa. Olin kuullut siitä aiemmin, mutta en ollut käynyt koskaan Elävässä kirjastossa. Nyt saimme siihen mahdollisuuden opintojen parissa. Miten mainio mahdollisuus tutustua ihmisiin, jotka rohkeana kertovat elämästään, sairaudestaan, erilaisuudestaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä pohjois-saame kuulostaa? Tai millaista on musliminaisen elämä Suomessa? Onko liikuntavammaisella vientiä sinkkuillassa? Millaisia harrastuksia kurdilla on? Tai millaista on elämä sodan keskellä? Entä talonvaltaajan, transsukupuolisen tai entisen huumeidenkäyttäjän arki?

Näihin kysymyksiin voit saada vastauksen kysymällä asiaa itse elävältä kirjalta, joka puhuu, kuuntelee ja keskustelee kanssasi!

Me lainasimme opiskelukaverini kanssa neljä kirjaa: Asperger, Aivovamma, Huumenuoren isä sekä MT-työntekijän. Ihailen heidän rohkeuttaan olla kirjana, vastaamassa kysymyksiin - sinuina elämänsä ja itsensä kanssa. Uskon että osalle kirjana oleminen on tavallaan terapeuttista,  omien vaikeidenkin asioiden käsittelyä toisten kanssa. Näin ainakin meille kertoi huumenuoren isä, joka sanoi ettei vielä ole pystynyt käsittelemään omia tunteitaan,

Mitä opin lukiessani eläviä kirjoja? Asperger-henkilölle selkeitä kokonaisuuksia ja tehtäviä, aikaa keskustelussa vastaamiseen. Aivovamma ei välttämättä näyt päällepäin, on oltava tietoinen aivovamman oireista, esimerkiksi lyhytkestoisen muistin häviämisestä. Huumenuoren vanhemmilta tulee kysyä, kuinka he voivat ja jaksavat, heidät tulisi huomioida myös hoitotyössä. Mt-työntekijä vahvisti sitä, että olen oikealla alallla - ja saan olla juuri tällainen, oma persoona - välillä omituinenkin ... ja silti hyvä tulevassa työssäni.

Mielestäni paljon opittu parin tunnin keskustelujen aikana .... siis mitä loistavin tapa kohdata omiakin ennakkoluuloja ja oppia jotain uutta.

työkyky - positiivista mielenterveyttä

Tuvilta työelämään- verkostohanke Laatukäsikirja  viitattu 10.10.2011

Työhyvinvointiopas: alaistaidot viitattu 10.10.2011

Syksyn opintojen aikana olen ymmärtänyt laajemmalti ennaltaehkäisevän mielenterveystyön merkitystä ja sen laajuutta. Moni  asia - mm. kaupungin tarjoamat liikuntapalvelut, taidemuseot, tarkoituksenmukainen tekeminen, arkipäivän rutiinit,  työ - edistää positiivista mielenterveyttä. Esimerkiksi Eteenpäin messuilla esitelty Oulun kaupungin työpörssi , se ennaltaehkäisee syrjäytymistä: nuorille mahdollisuus mielekkääseen tekemiseen ja oman työkykynsä ylläpitämiseen.

.. jotain opittua ja vielä opittavaa

opintoihin liittyen 

annettiin tehtäväksi 

arvioida omaa oppimistaan

tähän mennessä 

... minulle muotoutui tällaiseksi,

hajanaisiksi ajatelmiksi.

Mieli on kuin majatalo.

Saapumisia ja lähtöjä runsaasti joka päivä:

onni, masennus, kataluus

ilmentyvät tietoisuudessa kuin yllätysvieraat.

 

Toivota tervetulleeksi,

vaihda kuulumiset,

vilkuta hyvästiksi,

vaikka ovellesi saapuisi joukko suruja,

jotka julmasti pyyhkäisevät

huonekalut talostasi.

Kohtele kuitenkin vierailijaa kunnioittavasti.

Hän voi kirkastaa Sinulle jonkin aivan uuden ilon.

Synkkä ajatus, häpeä, pahansuopuus;

tervehdi heitä kaikkia ovella nauraen

ja kutsu heidät sisään.

Kohtaa tulijat kiitollisena,

sillä heidät on lähetetty

jostakin tuolta puolen

Sinulle oppaiksi.

Rumi, 13. vuosisadan suufirunoilija

psykooseja, dramatiikkaa ja moniammatillisuutta

Mökkiviikonlopulle mukaani lähti "kevyttä" luettavaa, Johan Cullbergin Psykoosit- Kokoava näkökulma.
Takakannen teksti väitti: " ... kirjaa lukee kuin jännitys romaania" - ja väite osottaitui todeksi. Vaikka osaa tekstiä ei täysin ymmärtänyt, harppomalla nämä osiot yli lukeminen oli kiinnostavaa. Erityisesti itse pidin potilas caseista ja niihin liittyvistä pohdinnoista - psykoosien oireilut avautuivat konkreettiselle tasolle.

Itseasiassa luin useampaa alan kirjaa viikonlopun aikana, yksi oli opintoihin liittyvä kirjatehtävän Torey Haydenin Auringonkukkametsä. Olen lukenut Toreyn kirjoja aiemmin, tämä oli ensimmäinen joka ei kertonut hänen työstään lasten ja nuorten kanssa. Tehtävässä mm. pohditaan omia heränneitä tuntemuksia ja omaa oppimista teoriaa hyödyntäen. Kirjan dramaattinen tapahtuma yllätti  minut täysin; samanlainen pysähdys kohtaisi oikeassa elämässä vastaanvanlaisessa tilanteessa.

Viikonlopun kirjoihin kuului myös Holmberg, Hirschovits, Kylmänen, Agge: Tämä potilas kuuluu meille - sairaanhoitaja tekee mielenterveys- ja päihdetyötä. Mielenkiintoiselta tämäkin kirja vaikutti, aiheita oli mm. riippuvuus ilmiönä, mielenterveys- ja päihdepotilaan hyvä hoitoympäristö, psykoottisen potilaan auttaminen psykiatrisessa hoitotyössä, kun on pakko hoitaa pakolla, työnohjaus hoitotyön voimavarna. Yllättävää oli se, ettei kirjassa mainittu moniammatillisissa työryhmissä työskentelevistä lähihoitajista mitään, muut ryhmän fysioterapeutista lääkäriin oli mainittuna kyllä Tietääkseni lähihoitajia työskentelee myös psykiatrisessa hoidossa, ihmettelen kyllä ko. artikkelin antamaa kuvaa työryhmästä.

... olenkohan minä kenties eksynyt 

väärälle hyllylle kirjastossa? 

pitäisikö suutarin pysyä lestissään....

ja lähihoitajaopiskelijan luettava ammattikoulutustaan  vastaavaa kirjallisuutta?

=)

outo lintu.

Opiskelen kohtaamaan tulevassa työssäni ihmisiä, ajatuksineen, tunteineen, ongelmineen ja sairauksineen. Teoriapohjaa ja paljon keskustelua. Tärkeää on ryhmän keskustelut, omien kokemusten jakaminen, toisten kokemusten ja mielipiteiden kuuntelu. Opettaja ohjaa sopivasti keskusteluja, painottaa huomionarvoisia asioita - toisaalta sopivasti antaen tilaa ja vapautta.

Tämä keskustelun ja mielipiteiden määrä on toisaalta hämmentävää - emme voi tehdä laboraatioita, emme harjoitella sitä kuinka kohtaamme psykoottisen potilaan, kuinka keskustelemme masentuneen ihmisen kanssa, miten suhtaudumme skitsofreniaa sairastavan potilaan tai kuntoutujan harhoihin. Olisiko hyvä, jos tähän olisi mahdollisuus?

En kyllä kaipaa hoidollista " käsillä tekemistä", en koe itseäni somaattisten sairauksien hoitajana.  Tosin somaattisen sairauden oireen hoitaminen olisi ehkä helpompaa, mielenterveys- ja päihdetyössä ei käsittääkseni   ihan yhtä ja ainoata oikeaa tapaa hoitaa ja kuntouttaa. Toisaalta juuri tämä vuoksi tiedän olevani juuri oikeassa ryhmässä, suuntautumassa juuri oikealle alalle. Olen havainnut itsestäni opintojen edetessä ajattelutapani ja toimintatapani hieman muuttuneen:   aiemmin hyvinkin suoraan sanoin läheisilleni miten ne hommat oikeasti on, nyt olen huomannut että keskusteluihin on tullut pohtimiseni mittaisia taukoja - kuinka vastaan niin, että tuen läheistäni hänen ongelmissaan. En enää tarjoakaan minun mielestäni oikeaa ratkaisua... tai no, en ainakaan ihan aina =) 

Asiat ei tunnu jäsentyvän milllään: kaikki liittyy kaikkeen. Keskustelut, pohdinnat, kohtaamiset ovat yleisessä suloisessa sekamelskassa - mutta koen sen olevan positiivinen asia. Jospa hiljalleen syksyn aikana tapahtuu kiteytymistä ja kirkastumista.

Tästä kirjoittamisestakin huomaa etten osaa edes pukea sanoiksi asioita, ainakaan kovin selkeästi. Olen havainnoinut aiemmin että mielenterveyden ongelmien kanssa työskentelevät ihmiset ovat jotenkin "outoja lintuja" ; näinkö minustakin hiljalleen tulee näine järjestäytymätömine ajatuksineni "outo lintu". Mutta ehkäpä tässä oppii sitä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta - ja kaiken sen keskellä omakin ajattusmaailma saa sykeröisen muotonsa.

Oikeasti, ajattelin kyllä ettei tämä teksti julkaisua kaipaa - mutta ehkäpä on hyvä antaa tämän olla juuri nyt tässä, oman oppimiseni mittaamisen kannalta ajateltuna.

ps. kirjoitin osan tekstiä uudestaan, ja mielestäni sain tekstiinikin hieman selkeyttä. Siis - tauko tässä kirjoittamisessakin näköjään auttaa.

psykiatriaa ja maaleja - mikä niitäkin nyt yhdistää?

Tänään hankin itselleni Kirjan. (Lönnqvist, Henriksson, Marttunen, Partonen (toim.): Psykiatria.)  Ihan sormet syyhyää, mieli innolla odottaa siihen syventymistä. Ehkä lähihoitaja opintoihin liiankin laaja - mutta, mutta ... KIINNOSTAVA!  Ensimmäinen konkreettinen merkki siitä, että mielen hoitajaksi olen matkalla, hiljalleen. (Kirja oli muuten Duodecimin alennuksessa Suomalaisessa kirjakaupassa - lähtöhintahan on hulppeat 119 €, nyt sen sai hilkkua vailla 90 eurolla.) 

Tänään sain muuten puettua sanoiksi sen, miksi juuri tämä mielen hoitaminen tuntuukin niin vaikealta - entiseen ammattiini verrattuna. Silloin tiesi tarkalleen sen minkälainen maali laitetaan minkälaiseen pintaan, nyt tuntuu siltä että kaikenlaisiin pintoihin voi käyttää kaikenlaisa maaleja - kaikki tavat käy! ( Tietenkin ammatillisuus huomioiden) Siis, tulen tekemään töitä omalla persoonallani, omalla tavallani. Kunhan vain opinnot ja käytännössä oppiminen antavat varmuutta siihen, että luotan omaan tapaani tehdä ja hoitaa. Vai  onko epävarmuus oleva aina läsnä, mielenterveystyössä ?