valmistautumista yövuoroon

Valmistaudun tulevaan yövuoroon,

ja muistin virkistykseksi etsin aikoinaan työkokeilussa tekemäni yövuoron tunnelmia

 - elämäni ensimmäinen yötyövuoro. Tänään siis toinen. Tulevaa hoitajan arkea. 

yössä työssä

Yötyöläinen sai nukuttua hyvin päiväunet, uinnin jälkeen lounas ja kirjanlukemista, mieli rauhoittuikin sen jälkeen 3 tunnin (!!!) päikkäreille. Ehkä pidempäänkin unta olisi riittänyt, jos miehen töistä tulo olisi ollut myöhempään.

klo21 töihin virkeänä. Tuleeko väsymystä liiaksi,
vai jännittääkö yö niin, että väsymystä ei tule lainkaan. Enhän minä toki yössä yksin ole, kaverina oikealle yökölle.
Joten mitään jännitettävää ei ole, ja eiköhän aikuinen ihminen jaksa yhden yön valvoa. klo24 nurkilla on käyty katsastamassa "kaverit", viety lääkelaukkuja toiseen yksikköön, viikattu pyykkejä, haukattu raitista ilmaa kusella tuoksuvalla parvekkeella (ehkä joku on erehtynyt vessan ja parvekkeen paikasta)

ja keskusteltu hoitotyöstä yleensä, tavasta tehdä asioita. Jokaiselle löytyy se oma persoonallinen tapa tehdä työtä, muutoin ei välttämättä jaksa työtään. klo1.00 Ehkä pieni väsymys.. pikkiriikkinen. Ehkä siihen auttaa kahvikupponen ja leipäpalanen.
Lettusen kuvia kävin kurkkaamassa Sooloilijan kuvissa... nam. Nekin maistuisi kahvikupposen kanssa.En minä lapsena (muistaakseni) ollut kova yökukkuja.
Että siis aamuun asti olisin kukkunut. Kyllähän nykyisen Katajavuoren emännän kanssa hiristiin ja höpistiin myöhään yöhön, mutta nukuttiin kyllä.

No, aamulla pitkään niin ,että äiti tullessaan pätkäaamusta huuteli huoneen ovelta: Päivä poutana paistaa, ja täällä vaan nukutaan.
Nuorenakaan en kovin öitäni valvonut, aina on uni maistunut. Taisin olla kaveripiirissä tunnettu siitä, että osasin "häätää" vieraat pois tehden hyvin selväksi sen, että nukuttaa... vieraat pois, kiitos klo2.36 Pienoinen väsymys meni ohitse, parilla kupilla kahvia, virtsantuoksuisella tupakkatauolla ja guarana-lisän sisältävällä purukumilla.
Ilma on hiostava, helpostusta tuo avatut ikkunat. Jos parveke tuoksuu virtsalle, niin asukasvessat erityisesti. Harjapesua ja easydesya.

Tosin se tuoksu tuntuu tarttuvan vaatteisiinkin, eikä kovin vähenevän jynssäyksen jälkeenkään. Asukkaat on katsastettu, nukkuvat, hengittävät ja kuka kuorsaa. Yksikössä siis kaikki hyvin.
Tämänpäivän sää vaikuttaa niin hyvältä, että pitääkö yökön unet ottaa auringossa?
Olisiko siinä vaaransa nukahtaa liian pitkäksi aikaa, ja polttaa ihonsa? En kyllä ole kovin kotimaassa rannalla loikoilija, ulkomailla sensijaan enemmissä määrin. Mikähän siinäkin on, ulkomailla ei liiat läskit haittaa, Oulun rannoilla kyllä.
Olisiko tämä terapian paikka? klo4.20 No nyt väsymys painaa silmillä, ja puhekin hiukan takkuaa, ajatus ei juokse.

Tosin syvällisimmät keskustelut on tullut juuri nyt. Miten me terveet suhtaudumme meistä poikkeaviin, annammeko heille tilaa omassa terveessä maailmassamme. Mitä on onni, itsekullekin. Jollekin pieni hetki, tapahtuma -vaikka munkkikahvit kahvilassa- on mitä suurin onnellisuuden syy, toiselle mikään ei riitä tuomaan onnea.
Mitä on skitsofrenia, miten todellisia ovatkaan harhat siihen sairastuneelle. Miten löytää jokaiselle asukkaalle tapa kommunikoida, pitää rajoja ja kuitenkin antaa tarpeeksi tilaa olla oma -vaikka sairaskin- itsensä.
Toivottavasti väsymys ei saa kovin valtaa, niin että turvallisin mielin voin ajella kotiin. Äidin luokse saa kyllä mennä, tuohon tien toiselle puolelle, jos väsymys valtaa liiaksi.

Hassua muuten, niskahartiaseudulla tuntuu jännitystä... miksihän? klo5.50 Eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Joskus on päivä-työpäivän aikana väsyttänyt enemmän. Siis, tästäkin selvisi. Ehkei ihan välkyimmillään olisi juuri nyt, mutta jos sitä ei näin kertoisi, kukaan varmaan ei huomaisi.Lintusetkin on heränneet (taitavat olla variksia) (no, äänellään nekin laulavat) ja aurinko paistaa niin aamuisesti.
Asukkaatkin heräilevät, ovet käy tiuhaan tahtiin - puolen tunnin kuluttua aikaisimmat touhuajat saavat tulla yhteisiin tiloihin. klo6.10 No, juuri kun arvelit kaiken menevän helposti, väsymys hiipii, hiipii. Johtuuko se siitä, että maali on lähempänä.

Ihan niinkuin sauvakävelylenkin lopussa yhtäkkiä, lähellä kotia, tuntuu siltä ettei jaksa enää metriäkään. Ihan riippumatta siitä, onko lenkki ollut lyhyempi tai pidempi. Mistähän tämäkin johtuu?Fyysisiä tuntemuksia on lihasten jännitys, pieni kipu, pieni mahan sekainen olo, yleinen raukeus, sääsken pistojen kutinan voimakas lisääntyminen.

Viimeisin huomio on kyllä kummallinen. klo7 voin lopettaa raportoinnin tähän. Mukava kokemus, työ-yöstä. Varovasti ajelen kotiin nukkumaan yhtä kokemusta rikkaampana.

edit klo12.12 Heräsin. Kotimatka sujui hyvin, 20 minuutin ajo autolla vaati kyllä keskittymistä. Joku on sanonut, että väsyneenä ajo vastaa humalassa ajoa. Humalassa en ole ajanut koskaan, mutta ajo tuntui epätodelliselta.

Radio pauhasi, söin karkkeja ja aktiivisesti ajattelin pysyväni hereillä ja tiellä. Uni tuli kohtalaisen hyvin (siis onneksi vasta kotona), tosin välillä kävin hereillä. Nyt olen ihan virkeä, mikrossa lämpenee broileria ja riisiä, otan pyörän ja lähden pyöräilemään, aurinkoon!

13/22 hoidon vaativuutta, hoitajan jaksamista ja pari pistoa.

työvuoro 7-14
tavoitteet: vs-mittaus, insuliinin pistäminen 

Yksikössä on asiakas, joka tarvitsee apua kaikkeen. Hän on vakavasti sairas, vielä hoitoa ei voi sanoa saattohoidoksi mutta sekään vaihe ei liene kaukana.  Hänen omaisensa yöpyy samassa huoneessa ja asiakas on itse ennen työskennellyt korkea-arvoisessa asemassa terveydenhuoltoalalla (joku on maininnut, että haastavimpia potilaita on juuri entiset sairaanhoitajat yms...) ja lisäksi hän on talon johtoportaan kuuluvan henkilön tuttu  - haastetta hoitamiseen siis kerrakseen. Pienessä tilassa on kaksi sänkyä, apupöytiä, nojatuoli, portatiivi, hoitajan tuoli, rollaattori ..... siis hyvin vähän liikkumatilaa. Asiakkaan hoito on siis monitahoisesti vaativaa. Hoitaja, joka oli edellisen työvuoron ko. asiakkaan kanssa, kertoi että "asiakas oli tullut uniin" - hän ehdotti toiselle hoitajalle, ettei hänen tarvitsisi tehdä perättäisinä päivinä yhtä intensiivistä hoitoa ko. asiakkaan kanssa. Hoitaja kertoi, että painetta tuo juuri asiakkaan vaatima tarkka ja huolellinen hoito, omaisen läsnäolo samassa tilassa, asiakkaan taustat. Itse olen saanut olla pariin kertaan hoitotilanteissa avustamassa ja mielestäni hoitajan reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Yksikössä on hyvin harvoin näin hoidettavia asiakkaita, joten sekin lienee ymmärrettävää ettei "rutiinia" ennätä tulla. Vaikkei kyse ole vielä varsinaisesti kuolevan potilaan hoidosta, rutiini sana tuntuu väärältä. Jokaisella elämänsä viimeisiä hetkiä hoitolaitoksessa olevan asiakkaan tulee saada yksilöllistä hoitoa - hoitoa, josta rutiinit ovat kaukana.

Syötin ko. asiakasta vuoroni päätteeksi. Hän puhuu hyvin hiljaa ja on hyvin hauraan ja sairaan oloinen. Minua ohjeistettiin toimimaan hyvin rauhallisesti ja hillitysti. Ehkä hillitsin itseäni liikaa, koska asiakas totesi minulle: "Älkää puhuko niinkuin tuuleen huutaisitte". En käsittänyt ensin mitä hän tarkoitti, mutta ohjaajani sanoi ettei asiakas ollut kuullut mitä puhuin. Olin siis huomaamattani hillityyn käytökseen pyrkiessäni kuiskannut juuri niinkuin asiakas itse. Jännitin varmaankin tilannetta niin, että vaistomaisesti puhuin samalla hiljaisella volyymillä kuin asiakaskin, ikäänkuin ääneen puhuminen rikkoisi hänet. Olen muutoin hyvin selkeä ääninen ja puheissani liiankin vuolas - yritin siis suodattaa tätä liikaakin =)

Vuorovaikutusta, niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa. Yksikössä on hoitajien mielestä työilmapiiriin positiivisesti vaikuttava tapa keskustella asioista suoraan. Havainnoin tänään hoitajien välistä vuorovaikutusta, ja he sopivat tilanteista juuri näin. Jos hoitaja ei henkisesti jaksa jotain tilannetta, hän pyytää siihen apua toiselta hoitajalta. Asioista keskustellaan toimistossa eikä ne näy asiakkaille. Ihan juuri niinkuin aikoinaan kaupassa työskennellessäni, vaativan asiakas palveltiin hyvin ja tunteet tuulteltiin vaikka varastossa irvistellen =)

Sain käydä mittaamassa verensokerin ja pistämässä insuliinin toisessa yksikössä, muistiongelmaisten vanhusten asumispalveluyksikössä. Ihania mummoja, koko yksikkö täysi - matkalla jostakin jonnekin, eivätkä muista mistä mihin. Muistisairaiden hoitaminen vaatinee omanlaisensa hoitaja-tyypin, ehkei sovellu minulle. Olen analysoinut että tarvitsen työssäni vaihtuvia haasteita, hankalia tilanteita ja erilaisia asiakkaita. Nykyinen työssäoppimisen paikka olisi minulle aika sopiva, näin luulisin.

12/22 mummot menossa ala- ja yläkertaan.

työvuoro 14-21.30  
tavoitteet: yksikön toimintaan osallistuminen, hoitosuunnitelman aloittaminen, näyttöviikon asiakaskuntaan tutustuminen 

Muistamattomat mummot kyseli iltapäivästä: mistä täältä pääsee alas - illalla: mistä täältä pääsee ylös. Eräs totesi: kenenkähän kanssa minä äsken keskustelin? Tänään kohtasin ohimennen toisessa yksikössä muistamattomia vanhuksia ja omaankin yksikköön oli tullut täysin muistamaton asiakas. Mahtaa olla peloittavaa, kun on kokoajan menossa jonnekin vieraasta paikasta. Ensimmäisen kerran keskustelin vanhuksen kanssa, jonka puheet olivat sekavia ja osittain epäjohdonmukaisia. En tiedä, miten muistamaton vanhus tulisi kohdata - mutta olin ystävällinen ja iloinen, kuuntelin ja keskustelin. Kun asiakas oli laittanut päälleen ulkovaatteet ja ottanut mukaansa laukun lähteäkseen alakertaan, ohjasin hänet omaan huoneeseensa ja kerroin hänen olevan kyläilemässä.

Sain olla mukana hoitamassa parkinsonin tautia sairastavaa asiakasta, jonka kunto on romahtanut nopeasti. Lyhyessä hetkessä hoitajan apuna ymmärsin, että sekä asiakas että hänen omaisensa odottavat lähestyvää kuolemaa. Ohjaajani toimiva hoitaja toimi tilanteessa ihailtavan rauhallisesti ja huomioonottavasti, vaikka hänen työvuoronsa oli jo päättynyt. Se on mielestäni ammatillisuutta. Hoitotilanteen näin hyvin arvokkaana - jokaisella ihmisellä on viimeisillä hetkillään oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon.

Kurkistin myös kehitysvammaisen nuoren käsitysmaailmaan - tai oikestaan siihen, kuinka käsittämisen kyky oli vajaa. Kuinka tärkeää onkaan käyttää selkokieltä, kertoa asioista sanoin joita asiakas ymmärtää. Haasteensa työssäoppimisen paikassa juuri tuokin erilaiset asiakkaat, kommunikointi täytyy olla jokaisen kanssa oikealla "tasolla".


Vaikka työssäoppimisen paikassa asiakasmäärät ovat olleet pieniä ja hoitamistapahtumia vähemmän verrattuna opiskelukavereiden hoivapaikkoihin, olen saanut itselleni paljon. Olen saanut tehdä asioita rauhassa, kohdata erikoistarpeita ja toimia joustavasti erilaisissa tilanteissa. Koska yksikössä ei ole ollut vs-mittauksia ja insuliinin pistämistä, järjestin tänään samaan taloon itselleni huomiseksi vs-mittaukset ja insuliininpistot, näin pääsen harjoittelemaan sitäkin.


Tällainen työpaikka sopisi minulle hyvin. Erilaisia asiakkaita, haastavia tilanteita ja hoitoja ... kunhan oppia on tarpeeksi, taidan ilmoittautua sijaiseksi ko. paikkaan.