työvuoro 7-14
asettamani tavoitteet: viikonlopun työjärjestykseen tutustuminen, lääkkeiden antaminen, aamutoimissa avustaminen
Työvuoro alkoi vauhdikkaasti, vuorossa oli yksi vakituinen työntekijä ja kolme sijaista. Nuori vakituinen lähihoitaja otti ohjat hienosti käsiin, ja osasi ohjeistaa meitä "vanhoja rouvia". Tehtäviin joihin tarvin ohjausta ja valvontaa, sain sitä - ja niitä tehtäviä, jotka osaan sain tehdä omatoimisesti.
Olen iloinen siitä, että työpaikan ohjaajat ottavat tehtävänsä ammattimaisesti ja ohjaavat minua. Uskon, että minulla on heidän ohjauksessaan mahdollisuus oppia todella paljon.
Huomaan aseptiikan oppien jääneen takaraivoon .... (kunpa se ergonomia olisi jäänyt samalla tavalla) Kauhistelin vieressä, kun perushoitaja-koulutuksen saanut työntekijä pyyhki paljain käsin pienen lapsen pissat vessan lattialta. Itse olisin laittanut hanskat käteen, mieleeni ei olis tullut pyykiä lattiaa paperilla ilman suojaa käsissäni. Mitä ergonomiaan tulee, siihen pyrin kiinnittämään enemmän huomiota. Mutta päivittäin huomaan, ettei työasentoni ole ergonomisesti ajateltuna paras mahdollinen. Nyt olen jo muistanut nostaa sänkyjä korkeammalle ja pienen lapsen nostelussa pyrin mahdollisimman ergonomiseen työtapaan.
Iloitsen tästä päivästä. Sain keskustella erään asiakkaan kanssa syvällisen keskustelun, ja harjoitella pesuja ja pukeutumisessa avustamista. Hoidin samaa pientä lasta, jota olen aiempinakin päivinä hoitanut -ja huomasin otteideni olevan hieman varmempia. Lapsen musikaalisuus yllätti minut, kuinka hän pystyi laulamaan pianolla soittamani sävelmän lähes oikein - ja hän iloitsi laulamisestaan.
Keskustelin ohjaajani kanssa tunteista, joita kehitysvammaiset lapset herättävät minussa. Näen siinä elämän epäoikeudenmukaisuutta ja kovuutta, toisaalta tunnen tyydytystä siitä, että voin antaa lämpöä ja välittämistä näille lapsille. Ohjaajani totesi, että monet kehitysvammaisista lapsista ovat kuitenkin onnellisia. Mielestäni minun tehtävä hoitajana on tehdä heidän elämästään omilla taidoillani ja kyvyilläni mahdollisimman hyvä. Tämän keskustelun jälkeen seurasin kehitysvammaista lasta, ja ymmärsin hänen olevan onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä yhteinen kieli kommunikointiin puuttuu, mutta niitäkin löytyy hiljalleen: äänenpainoja, rauhoittavaa silitystä, sävelet ja laulaminen.
Vaikka tavoitteeni tänään olivat vaatimattomia, tunnen oppineeni paljon. Mieleni on tyyni, iloitsen tästä työssä oppimisen päivästä. Olen tyytyväinen omaan osaamiseeni, olin apuna kiireisenä päivänä ja sain pieneltä asiakkaalta palkkioksi hersyviä nauruja.
Pohdin tulevaa suuntautumisen valintaa. Olen heilunut mielenterveys- ja päihdetyön ja vammaistyön välillä. Viimeisimpänä olin jo (muka) valinnut mielenterveys- ja päihdetyön, mutta mietin taas, voisinko sittenkin tehdä töitä kehitysvammaisten lasten parissa. Koska minulla ei ole omia lapsia, tuntuu että voisin antaa lämpöä, välittämistä ja hoivaa kehitysvammaisille lapsille. Tässä kohden huokaan syvää tulevan valinnan edessä - ja toivon, että koulun antama info suuntautumisvaihtoehtojen opintojen sisällöstä tarpeeksi tarkka.
lauantai 5. helmikuuta 2011
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
3/23 nostamista, keskustelua, ergonomiaa.
työvuoro klo 7-13
asettamani tavoitteet:
asiakkaiden perushoito (puhtaus, ravinto)
Tänään pääsin ohjaajani kanssa hyvin liikkeelle, aamutoimissa sain olla avuksi ja seurata vierestä.Opin omasta mielestäni parhaiten niin, että seuraan vieressä toisen työskentely tapaa ja sen jälkeen teen itse ohjatuksi. Ohjaajani antoi neuvon tarttua toimeen heti, muuten huomaan viimeisellä viikolla että olen seuraillut vieressä, enkä tehnyt mitään.
Harjoittelin nostolaitteen käyttämistä, ja se tuntui olevan helppokäyttöinen. Kriittisiä kohtia ovat tietenkin liinojen laitto, niin ettei nostettavalla ole putoamisen vaaraa. Siinä tarvitsen vielä useaan kertaan harjoittelemista ja ohjaajan tarkistamista. Nostolaite helpottaa siirtämisessä, mutta yllättävän paljon tarvitsee siirtämistä pelkän liinan asettelemiseen - ainakin sellaiselle henkilölle joka ei pysty tekemään juuri mitään itse.
Aamupalaa jakaessani sain keskustella erään asiakkaan kanssa, yritin pitää tilanteen mahdollisimman rauhallisena. Kuinka tärkeä taito hoitajalle onkaan se, että paineenkin alaisena osaisi pysähtyä kuuntelemaan, ilman kiireen tuntua. Vaikka monessa tilanteessa odottaa tekemättömiä töitä, ja ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä. Saimme jutella niitä ja näitä, hän sai purkaa omia ajatuksiaan sairaudestaan. Hän kertoi piirtämisen lattialla istuen helpottavan Parkinssonin taudin aiheuttamaa vapinaa. Olisikohan syynä keskittyminen mieluisaan työhön ja tukipisteiden luoma suuri pinta-ala raajoja vasten?
Tänään kävi ohjaava opettaja, ja saimme ensimmäisen kerran aikaa istahtaa työpaikka ohjaajan kanssa rauhassa alas. Onneksi meille molemmille sopii se, että palaute annetaan heti työn ohessa, samalla kun tehdään. Omaan oppimiseeni liittyy aktiivinen kyseleminen, ja siitä sainkin positiivista palutetta. Ongelmana kun kuulemma saattaa olla se, että opiskelija ei kysele ja työpaikan ohjaaja ihmettelee, mitähän opiskelijan mielessä liikkuu. Työpaikkaohjaajan mielestä aikuisopiskelijan haasteena on tietynasteinen nöyryys ottaa vastaan neuvoja siitä, kuinka asiat voisi tehdä toisin ja hiukan näppärämmin.Toivottavasti minulle ei ole vielä luutunut liikaa vääriä toimintatapoja ....
Ergonomiasta vielä, opiskelijaryhmämme fb-sivuilla muistutettiin toinen opiskelija muistutti omista tukipisteistä ja lordoosin säilyttämisestä. Ne olivatkin unholassa, joten nyt siirtotilanteissa hoen "muista säilyttää luonnollinen lordoosi!" - jospas näillä eväillä ergonomia luonnistuu paremmin .... (apua jumiutuneeseen selkääni sain rosen-hoidosta, sauvakävelystä, vesijuoksusta ja Venäjältä tuodusta lihaksia relaksoivasta Valentin Dikulin voiteesta.)
asettamani tavoitteet:
asiakkaiden perushoito (puhtaus, ravinto)
Tänään pääsin ohjaajani kanssa hyvin liikkeelle, aamutoimissa sain olla avuksi ja seurata vierestä.Opin omasta mielestäni parhaiten niin, että seuraan vieressä toisen työskentely tapaa ja sen jälkeen teen itse ohjatuksi. Ohjaajani antoi neuvon tarttua toimeen heti, muuten huomaan viimeisellä viikolla että olen seuraillut vieressä, enkä tehnyt mitään.
Harjoittelin nostolaitteen käyttämistä, ja se tuntui olevan helppokäyttöinen. Kriittisiä kohtia ovat tietenkin liinojen laitto, niin ettei nostettavalla ole putoamisen vaaraa. Siinä tarvitsen vielä useaan kertaan harjoittelemista ja ohjaajan tarkistamista. Nostolaite helpottaa siirtämisessä, mutta yllättävän paljon tarvitsee siirtämistä pelkän liinan asettelemiseen - ainakin sellaiselle henkilölle joka ei pysty tekemään juuri mitään itse.
Aamupalaa jakaessani sain keskustella erään asiakkaan kanssa, yritin pitää tilanteen mahdollisimman rauhallisena. Kuinka tärkeä taito hoitajalle onkaan se, että paineenkin alaisena osaisi pysähtyä kuuntelemaan, ilman kiireen tuntua. Vaikka monessa tilanteessa odottaa tekemättömiä töitä, ja ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä. Saimme jutella niitä ja näitä, hän sai purkaa omia ajatuksiaan sairaudestaan. Hän kertoi piirtämisen lattialla istuen helpottavan Parkinssonin taudin aiheuttamaa vapinaa. Olisikohan syynä keskittyminen mieluisaan työhön ja tukipisteiden luoma suuri pinta-ala raajoja vasten?
Tänään kävi ohjaava opettaja, ja saimme ensimmäisen kerran aikaa istahtaa työpaikka ohjaajan kanssa rauhassa alas. Onneksi meille molemmille sopii se, että palaute annetaan heti työn ohessa, samalla kun tehdään. Omaan oppimiseeni liittyy aktiivinen kyseleminen, ja siitä sainkin positiivista palutetta. Ongelmana kun kuulemma saattaa olla se, että opiskelija ei kysele ja työpaikan ohjaaja ihmettelee, mitähän opiskelijan mielessä liikkuu. Työpaikkaohjaajan mielestä aikuisopiskelijan haasteena on tietynasteinen nöyryys ottaa vastaan neuvoja siitä, kuinka asiat voisi tehdä toisin ja hiukan näppärämmin.Toivottavasti minulle ei ole vielä luutunut liikaa vääriä toimintatapoja ....
Ergonomiasta vielä, opiskelijaryhmämme fb-sivuilla muistutettiin toinen opiskelija muistutti omista tukipisteistä ja lordoosin säilyttämisestä. Ne olivatkin unholassa, joten nyt siirtotilanteissa hoen "muista säilyttää luonnollinen lordoosi!" - jospas näillä eväillä ergonomia luonnistuu paremmin .... (apua jumiutuneeseen selkääni sain rosen-hoidosta, sauvakävelystä, vesijuoksusta ja Venäjältä tuodusta lihaksia relaksoivasta Valentin Dikulin voiteesta.)
tiistai 1. helmikuuta 2011
2/23 syöttämistä ja laulamista, kommunikaatiota englanniksi
työvuoro klo 13-21
asettamani tavoitteet:
työvuorolistan tekeminen, yksikön käytäntöihin tutustuminen
Ohjaajani tuli tänään töihin, sain tehdä ja oppia tänään hänen parinaan. Onneksi ohjaajani asenne opiskelijoihin on kohdillaan, hän haluaa että teen ja opin. Kiireisen päivän aikana sain palautetta työtä tehdessäni, se sopii minule mainiosti.
Tänään eteen tuli uusia asioita: peg-ruokinta, nostolaitteen käyttäminen, sokean lapsen syöttäminen, wc-käynnin avustaminen, lapsen iltatoimet, bliss-kommunikointi, SpeakOut kommunikaatiolaite.
Laboraatiotunneilla opettelimme syöttämistä toisillemme, minun "potilaani" oli sokea vanhus. En olisi arvannut, että oikeassa tilanteessa syötän pientä sokeaa kehitysvammaista lasta. Tunteet nousivat tilanteessa pinnalle, elämän kovuus ja epäoikeudenmukaisuus. Toisaalta koin auttamisen iloa siitä, että sain syöttää lapsen ihan rauhassa, välittäen. Pitää häntä sylissä ja laulaa hänen kanssaan - vaikka keskinäisen kommunikoinnin välineet ovat hyvin vähäiset. Onneksi kehonkieli ja äänen sävyt ovat niitä, jolla voin tavoittaa häntä. Harjoittelimme myös alapesujen tekemistä nukella - nyt teoreettinen harjoittelu toteutui käytännössä pienen pojan alapesuina.
Mielenkiintoista keskustelua kävin henkilön kanssa, joka käytti viestimiseen kommunikaatiolaitetta. Keskustelimme hänen kanssaan koulunkäynnistä, ja hän kertoi pitävänsä englannin opiskelusta. Niinpä vaihdoimme kielen englantiin - minä puhuen ja hän kirjoittaen. Oli mukava nähdä, kuinka hän iloitsi käymästämme keskustelusta.
asettamani tavoitteet:
työvuorolistan tekeminen, yksikön käytäntöihin tutustuminen
Ohjaajani tuli tänään töihin, sain tehdä ja oppia tänään hänen parinaan. Onneksi ohjaajani asenne opiskelijoihin on kohdillaan, hän haluaa että teen ja opin. Kiireisen päivän aikana sain palautetta työtä tehdessäni, se sopii minule mainiosti.
Tänään eteen tuli uusia asioita: peg-ruokinta, nostolaitteen käyttäminen, sokean lapsen syöttäminen, wc-käynnin avustaminen, lapsen iltatoimet, bliss-kommunikointi, SpeakOut kommunikaatiolaite.
Laboraatiotunneilla opettelimme syöttämistä toisillemme, minun "potilaani" oli sokea vanhus. En olisi arvannut, että oikeassa tilanteessa syötän pientä sokeaa kehitysvammaista lasta. Tunteet nousivat tilanteessa pinnalle, elämän kovuus ja epäoikeudenmukaisuus. Toisaalta koin auttamisen iloa siitä, että sain syöttää lapsen ihan rauhassa, välittäen. Pitää häntä sylissä ja laulaa hänen kanssaan - vaikka keskinäisen kommunikoinnin välineet ovat hyvin vähäiset. Onneksi kehonkieli ja äänen sävyt ovat niitä, jolla voin tavoittaa häntä. Harjoittelimme myös alapesujen tekemistä nukella - nyt teoreettinen harjoittelu toteutui käytännössä pienen pojan alapesuina.
Mielenkiintoista keskustelua kävin henkilön kanssa, joka käytti viestimiseen kommunikaatiolaitetta. Keskustelimme hänen kanssaan koulunkäynnistä, ja hän kertoi pitävänsä englannin opiskelusta. Niinpä vaihdoimme kielen englantiin - minä puhuen ja hän kirjoittaen. Oli mukava nähdä, kuinka hän iloitsi käymästämme keskustelusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)