9-10/25 rutiineita ja luovuutta

Viikon sairastelu aiheuttanee paineita seuraaville oppimisen viikoille. Teen päiväkohtaiset tavoitteet tarkemmin, pohjautuen näytön kriteereihin. Tavoitteena viikon jokaisena päivänä käydä läpi ne asiat, jota näyttöviikollani tulen näyttämään, osaamiseni tason lastenhoitajan tehtävissä. Emmehän toki voi olla täysin kaiken osaavia, teoriatuntien ja neljänkään viikon työssäoppimisen jälkeen, mutta se otetaan huomioon näytön arvioinnissa. Haastavinta minusta on ihan niiden arjen rutiinien muistaminen, mitä milloinkin tehdään - aikataulut ja työnjaot, näitähän ei normaalissakaan työelämässä opi muistamaan ihan heti - vaan niitä joutuu tarkistelemaan pidemmänkin aikaa. Tähän olen ajatellut tehdä itselleni taulukon, jossa näkyy pääpiirteittäin ajat mitä milloinkin tehdään - mikä tuokio on minäkin päivänä. Tällaista yhteenvedettyä taulukkoa en ole päiväkodin osastolla nähnyt, kaikki sijaitsevat eri paikoissa, eri tavalla toteutettuna.

Näytönkriteereissä mainitaan useassa kohdassa luovuus, esimerkiksi "tutkinnonsuorittaja käyttää monipuolisesti ja luovasti toimintaympäristöön soveltuvia menetelmiä asiakkaan kasvun ja kehityksen edistämiseen ja tukemiseen". Olen joutunut pohtimaan luovuuden käyttämistä työssäni, mitä se käytännössä tarkoittaa. Olen ajatellut, että luovuus liittyy taiteellisuuteen sen eri aloilla, itselläni laulamisen ja soittamisen taitoa, esteettistä silmää, värien rohkeaa yhdistelemistä sisustuksessa, kuvaamisen ja kirjoittamisen taitoa. Mutta luennoilla, muistaakseni, keskusteltiin siitä kuinka luovuus on ihan tavallisia arjen ongelmanratkaisutilanteita, kykyä toimia nopeasti vaihtuvassa tilanteessa. Mielestäni myös tapa katsoa asioita eri tavalla, löytää ratkaisuja jotka eivät ole itsestäänselviä - se on arjen luovuutta. Mainitsemaani näytönkriteeriin luovuus tulee juuri niissä päiväkodin yllättävissä tilanteissa, joissa ennaltasuunniteltu ei toimi - lapset eivät jaksakaan keskittyä suunniteltuun toimintaa, tällöin on keksittävä jokin, millä mielenkiinto herätetään uudelleen. Ihaillen seuraan kauan alalla olleita hoitajia ja lastentarhanopettajia, heiltä löytyy takataskuistaan hyvin toimivia pieniä leikkejä, loruja ja lauluja tällaisiin nopeisiin tilanteisiin. Luovaa ammattitaitoa.

Mieleeni on jäänyt MTV 3:n Tila-ohjelmassa 30.9.2010 haastateltu Karim Rashid: " Kun me olemme lapsia, meitä kannustetaan olemaan luovia. Lapsena pyrimme piirtämään ja tekemään uusia asioita, käyttämään mielikuvitusta. Se on osa ihmisyyden dna:ta, meidän älyllinen lahja. Surullista on, kun vanhenemme, meistä tulee vähemmän luvia. Ja useille meistä opetetaan, että ei pidä olla yksilöllinen, erilainen tai luova. Yritämme kovasti olla yhteiskuntaan sopivia. Ja olemalla vähemmän luova sopetuu joukkoon paremmin. Jos kaikki kannustaisimme toisiamme luovuuteen, tämä maailma olisi uskomaton paikka. "

Aikuinen luovana oppijana 

Luovuus on yleensä liitetty lapsiin ja aikuisissa taiteilijoihin ja hajamielisiin professoreihin. Aikuisuuteen liitetään mieluummin sellaisia ominaisuuksia kuten rationaalisuus, vastuullisuus, asiallisuus, tehokkuus jne. Emmekö oppimisessakin hae asettamiamme ja julkilausuttuja tavoitteita, hyötyä ja tuloksia, ja tarvitse itsekuria ja -kontrollia näiden saavuttamiseksi? Tarkoituksenamme on "suorittaa" opinnot ja saada siitä todistus tai muuten vain oppia "tehokkaasti" - mitä se sitten onkaan!

Luovuus edellyttää mielen leikkiä ja siksi emme osaa oikein arvostaa sitä. Leikkihän on jonninjoutavaa puuhastelua esim. työhön verrattuna. Johan sitä variksetkin nauraisivat, jos raavas mies alkaisi leikkiä, vaikkapa vain ajatuksillaan! 

Luovuus kuitenkin kuuluu aikuisenkin ihmisen jokapäiväiseen elämään. Emme vain aina tule ajatelleeksi, että hyvinkin arkipäiväisten ongelmien ratkaisemisessa käytämme luovuutta. Miten järjestämme joka-aamuisen töihin-, kouluun-, tarhaanlähtökaaoksen niin, ettei kukaan menetä hermojansa? Kuka hoitaa mitäkin asioita missäkin ja koska? Jne. jne. Olemme ehkä tottuneet tulkitsemaan luovuuden yksioikoisesti taiteelliseen tai tieteelliseen työhön liittyvänä ei-rationaalisena ilmiönä. 

Toisaalta on paljon asioita, joita hoitelemme rutiinilla vuodesta toiseen, emmekä koskaan pysähdy miettimään, voisiko tämän tehdä toisin. Silloin ongelmaherkkyytemme ei ole herännyt - emme näe, että tilanteessa olisi mitään ratkaistavaa. Tai sitten joskus nauramme joillekin toisten tekemille ratkaisuille, koska ratkaisun avaimet ovat siinä selvästi nähtävissä. Emme kuitenkaan ymmärrä sitä, että niinhän yleensä kaikessa oppimisessa ja luovassa toiminnassa on - kyse on vain siitä, kuinka onnistumme nämä olemassaolevat asiat yhdistää uudella, mielekkäällä tavalla. Olisitko sinä keksinyt perunankuorimisveitsen? Olisitko nähnyt tarvetta tällaiselle vekottimelle, jos joku muu ei olisi sitä jo keksinyt? (Verkkotutor: Luovuus oppimisessa. Viitattu 15.10.2010)

6 -8/25 päiväkotijalostunut flunssa, oppimisesta, ohjaamisesta, näyttökriteereistä, estetiikasta

Sairastuin varsinaiseen päiväkodin jalostuneeseen flunssaan, joka vei ensi äänen, sitten toi kunnon nuhan, sitten korkean kuumeen, yskän ja kivun keuhkoputkeen ... joten oppimisen havainnointia olen suorittanut äänilevossa ja kuumeen lämmittämänä.

Ensimmäisessä tapaamisessa opettajan ja ohjaajani kanssa kävimme läpi työssäoppimisen perusasioita ja sain palautetta ohjaajaltani. Hän kannusti tekemään ja osallistumaan, olemaan varma lasten edessä. Sain myös monta vinkkiä siitä, miten koko ryhmän saa rauhoittumaan ennen toimintatuokion alkua.

Olen pohtinut siis omaa oppimistani ensimmäisen viikon aikana. Mielestäni olen oppinut paljon, ja pääpiirteittäin tiedän ryhmän toiminnan rutiineita. Huomasin, että minun pitää hahmottaa toiminnan raamit ja senjälkeen voin keskittyä yksityiskohtiin. Nyt mielestäni raamit ja rajat on tiedossa, joten hiljalleen pääsen syventämään oppimistani käytännön tehtävissä.

Mitä ohjaamiseen tulee, huomaan että samat lainalaisuudet toimivat lasten kanssa kuin kehitysvammaisten kanssa. Tai, se lienee päinvastoin. Minulla kun nämä asiat ovat tulleet juuri tässä päinvastaisessa järjestyksessä. Olen tyytyväinen siihen, että muutamia hetkiä olen saanut toimimaan ohjauksella, huutamatta tai raivoamatta. Huutaminen on minulle hyvin vieras tapa ohjata, tosin tiukastihan pitää tilanteissa, jossa lapsen turvallisuus on vaarassa, ohjata - jopa siis huutaa.

Huomaan myön sen, että mitä enemmän keskustelen esimerkiksi näytönkriteerien aukaisemisesta toisten kanssa, sitä enemmän minulle itselleni aukeaa vaikeaselkoiset kriteerit käytännön toiminnoiksi. Hyväksi avuksi kriteerien aukaisuun totesin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman - sehän on käsikirja siitä, miten ko. päiväkodissa toimitaan. Mielenkiintoista on se, että saman kaupungin ylläpitämät päiväkodit voivat toimia niin eritavalla keskenään, vaikka strategiat ja arvopohjat lienevät samat. Jossakin päiväkodissa ennenkaikkea painotetaan kurinpitoa, ja toisaalta siellä tunnutaan toimittavan muutoin niinkuin pellossa. Juuripa siksi uskoisin "kurinpidon" olevan ongelmana, ja huomaan että omassa työssäoppimisen paikassani asiat ovat hyvin. Lapsilla on rajat, joiden sisällä he voivat toimia ja leikkiä vapaasti, turvallisuutta unohtamatta. 

Näyttökriteereissä mainitaan päiväkodin esteettiset tekijät. Mietin, miten muuten voin ko. tekijöihin vaikuttaa kuin pitämällä siisteyttä yllä ja mahdollisuuksien mukaan koristelemalla päiväkodin tiloja lasten töillä tai vuodenaikaan sopivalla koristelulla. Mielestäni nyt päiväkodissa olevat syksyn kuivuneet oksat ruokapöydille, lehdet murentuneina eivät ole kovin esteettinen, saatikka hygieninen yksityiskohta. Lapset kaipaisivat myös rauhallista paikkaa, mutta päiväkodissa hiljaisempaa paikkaa ei mielestäni löydy muutakuin poikien legoleikeille. Yksi tila, verstas, on täysin käyttämättömänä - saisikohan siitä esimerkiksi hiljaisen ja rauhallisen leikkipaikan esimerkiksi patjoilla ja tyynyilla oleiluun ja lukemiseen.

Mitä omaan oppimiseen tulee, niin minun täytyy vieläkin enemmän painottaa itselleni sitä, että olen opiskelija - minun ei tarvitse vielä kaikkea osata. Herkästi otan annetun palautteen henkilökohtaisesti -pitäisihän minun jo tuo tietää. Eihän minun tarvitse, olen oppimassa jotain uutta.

5/25 lasten neuvottelutaitoja ja kysymyksiä

Syliini istui pieni tyttö, ryhmän hiljaisimpia. Tyttö halusi olla ihan hiljaa, nykerti paitaansa ja seurasi muiden leikkiä. Minusta tuntui hyvältä olla sylinä ja turvana hiljaiselle, ujohkolle lapselle. Huoneeseen tuli toinenkin toinenkin hiljainen tyttö, ja ehdotin heille yhteistä leikkiä rakennellen tornia. Oli mielenkiintoista seurata kuinka kaksi hyvin rauhallista lasta keskenänsä rakensivat torneja, pitivät myös puoliaan toisten lasten palikkojen ryöväysyrityksiltä. Riehakkaampia lapsia tuli huoneeseen leikkimään kauko-ohjattavalla autolla. Olin jo aukaisemmassa suutani ja kieltämässä toisten leikkien sotkemista, mutta päätinpä olla hiljaa ja seurata kuinka lapset tilanteen keskenään hoitavat. Oli hienoa seurata kuinka nämä hiljaiset tytöt pitivät puolensa ja kuinka riehakkaammat lapset kuitenkin osasivat toimia ryhmän sääntöjen mukaan ja neuvotella keskenään tilan ja välineet missä leikkivät. Nämä lapsien havainnoinnit ovat minusta hyvin mielenkiintoisia - opin niistä paljon. Pohdin tämän tilanteen jälkeen sitä, kuinka valvontatilanteessa herkästi tulee puututtua tilanteeseen, jossa 4-5 vuotiaat osaisivat neuvotella asiansa keskenään. Tietenkin jos tilanne menee liian rajuksi, ja joku lapsista on ilmiselvästi alakynnessä, on aikuisen tehtävä puuttua tilanteeseen.

Kuinka hellyttävä oli pienen pojan kysymys heidän uloslähtiessään: " Kuinka monta päivää sinä meillä vielä olet?" Opiskelijan roolissa meillä on ehkä enemmän aikaa huomioida lapsia, olla ylimääräisenä sylinä - ja ehkä senvuoksi lapsille tärkeitä. Eikä meillä liene niin paljon taitoja ohjaamiseen ja kieltämiseen, senkin lapset varmaan huomaavat, jopa käyttävät sitä hyväkseen kokeillen -ehkä olemme näin niitä mukavia hoitajia, tai niin no, opiskelijoita. "Etkö sinä ole vielä valmis oope?"