torstai 5. huhtikuuta 2012

.. no nyt tuli piste.

Opinnot on nyt siis suoritettu,
viimeisimpänä näyttökeskustelu ja portfolion arvioinnit.

Näyttökeskustelun aika oli rajattu tarkemmin kuin aiemmin,
aikaa suunnitelman läpikäymiseen oli tunti.
Olin valmistautunut keskusteluun hyvin,
ja se näkyi soljuvassa keskustelussa, vain muutamin pienin tarkennuksin.
Entisenä puhe- ja myyntityöläisenä nämä keskustelut eivät ole olleet aikaisemminkaan mielestäni kovin vaikeita. Mielestäni hyvin tehty näyttösuunnitelma on kaiken a &o. Näyttösuunnitelmani ovat olleet aika laajoja, niinkuin nytkin - hiukan sain palautetta siitä, että olisin voinut asioita tiivistää suunnitelmassani.

Näyttökeskustelun jälkeen tuli tyhjä olo - olihan se viimeinen loppurutistus ja eräänlainen piste opiskelijaelämälle. Taakse jää opiskeluiden rytmittämät päivät sekä opiskelijatoverit. Edessä on työ, sen antamat haasteet ja VAPAAPÄIVÄT ilman kirjallisia velvoitteita. Ei myöskään tarvitse odottaa, sattuisiko saamaan viikonlopuille sijaisuuksia ... työvuorot ovat tiedossa kuudeksi viikoksi kerrallaan. 

Pistehän tulee tällekin blogille - matka lähihoitajaksi pääsee maaliinsa 19.4. tutkintolautakunnan kokouksen jälkeen. Vasemmassa sivupalkissa on kysely siitä, mitä tälle blogille tulisi tehdä ...

2 kommenttia:

  1. KIITOS!!! tästä erittäin hienosta, kattavasta, taidolla tehdystä päiväkirjastasi. Olen vasta aloittelemassa lähihoitajan opintoja ja on ollut todella mielenkiintoista ja avartavaa lukea tätä upeaa teostasi. Tästä blogista on saanut hyvän kuvan opiskelusta lähihoitajaksi ja käydä läpi tunnelmia mitä opinnot ovat mukanaan tuoneet. Älä vaan poista blogia, on se niin hieno. Kiitos myös kaikista näistä linkeistä. Onnea valmistuneelle!!!! Olisi mukava kuulla sinusta lisää lähdettyäsi työmaailmaan.

    VastaaPoista
  2. Toivoisin kovasti, että jatkat kirjoittamista lähihoitajan työstä, edes silloin tällöin. Sinulla on tuo kirjoittaminen hallussa ja tosi hyviä ajatuksia.
    Itse olen 21-vuotias ja yritän hakea oppisopimuspaikkaa. Hirveä innostus kuulla tästä alasta ja ammatista kaikki mahdollinen : )

    VastaaPoista