Top-jakson loppukeskustelu. Niinkuin edellinenkin topjakson "päättökeskustelu", omalta osaltaan tämäkin oli kehittävä. Vaikka molemmat ohjaajat, niin työpaikalta kuin oppilaitokselta, olivat sairaana - saimme keskustella jakson annista, onnistumista ja kehittämisalueista. Itselleni ei pikkutarkkuus ole mitenkään vallitseva luonteenpiirre, joten pikkutarkkuutta vaativat työt vaativat minulta erityistä ponnistelua ja keskittymistä. Ymmärrän tämän, ja siksi suhtaudunkin kaikkiin lääkkeisiin liittyviin asioihin erityisellä huolella. Kun puhuimme tästä, opettaja sanoikin hienosti, että näinpä tiedän paneutua lääkkeenjakoon erityisesti panostaen. Lopputulos: näyttöviikolle hyväksytty.
Tänään sain rokkailla pyörätuolipojan kanssa, itse satulatuollilla istuen - ja siinä pyörittiin, rokin tahtiin. Molemmilla oli hauskaa, sekä hoitaja-opiskelijalla että hoidettavalla. Pientä tekemistä sinällään, mutta musiikista pitävälle pojalle iltaan jotain muutakin tv:n katsomisen lisäksi.
Ohjasin alzheimer-asiakasta erilaisissa tilanteissa, erityisesti liikkeelle lähtemisssä ja syömisessä hän tarvitsi aktivointia. Kosketus, kevyt tuki ja sanallinen ohjaus sai asiakkaan liikkeelle ja syömään omatoimisesti. Toinen opiskelija syötti häntä, mutta minusta asiakasta tulee tukea mahdollisimman paljon omatoimiseen tekemiseen. Aikaa syömisessä meni, istuin vierellä ja ajoittain ohjasin käden liikettä kohden ruokailuvälineitä tai maitolasia - mutta asiakas sai syötyä itse ja samalla sain jutella hänen kanssaan. Tai siis, minä päänsääntöisesti puhuin, asiakas vastasi sanalla tai kahdella, tai pienellä naurunhörötyksellä.
Nyt pitäisi siis olla valmis näyttöviikolle. Kutakuinkin olenkin, joissain asioissa tarvinnee vielä pitkäänkin harjoittelua ja harjaantumista - sen huomasin avustaessani hoitajan kanssa asiakasta, jonka parkinssonin tauti on edennyt pitkälle. Avustaminen pottatuolille on kutakuinkin nostamista, kun jalat ei kanna. Nostaminen niin, että se on turvallista sekä asiakkaalle että hoitajalle - vaatii taitoa. Olisin ehkä kaivannut tilanteen läpikäyntiä jälkeenpäin, mutta koska molemmilla työaika ylittyi- niin jälkipuinti jäi tekemättä. Ehkäpä ennätän keskustella tilanteesta myöhemmin ko. hoitajan kanssa.
Tullessamme oppilaitokseen "vanhat" opiskelijat valmentivat meitä alkaviin opintoihin. En enää ihmettele yhtään, miksi eräs heistä sanoi että kannattaa tehdä mahdollisimman hyvät muistiinpanot ergonomian tunnilla. Siinä olisin kaivannut erityisen paljon opastusta ja neuvoja top-jaksolla, ainakin tässä paikassa siirtämiset ovat kohtalaisen haastavia, eikä aina hoitajillakaan taidot ja tieto riitä. Ehkä hyvää tässä on kuitenkin se, että kiinnitän asiaan huomiota, mietin miten voisi välttyä nostamiselta sekä miten siirtämisen voisi tehdä sekä asiakkaalle että hoitajalle miellyttävästi ja vähiten kuormittavasti.
Toivottavasti näyttöviikolla se minkä kädellä tekemisessä häviän, vuorovaikutuksellani voitan ... Eihän kaikessa tarvitse olla paras - riittää kun parhaansa tekee! Näillä mennään!
torstai 24. helmikuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Onko oppimispäiväkirjani ollut tarpeeksi pohtiva, kokemuksia työstävä, heränneitä ajatuksia analysoiva, kyseenalaistava, rakentavaa kritiikkiä esittävä - kuinka tällä voidaan mitata oppimiseni tasoa?
Ei taida oppimispäiväkirjani syvyyksiä luotaava olla - vaikka oppimista on tapahtunut. Joitain asioitahan on aiemmilta työkokeilu-harjoittelu-elämävalmennus jaksoilta opittuina, mielestäni tärkeintä oppimista tällä jaksolla on/ olisi ollut hoitotoimenpiteiden opiskelu, erilaisten lääkkeenantotapojen käytännön oppimista. Tärkeänä olen pitänyt myös erityisryhmien asiakkaiden kohtaamisen ja hoitamisen opiskelua, ehkei vastaavanlaista oppia olisi tullut hoivaosastolla. Harmikseni top-paikalla ei viikolla ollut kovinkaan paljon asiakkaita ja jaksoon kuului yksi viikonloppuvuoro. Työtahti jaksolla on ollut rauhallinen, on ollut hyvää aikaa tehdä ja harjoitella. Olisko top-paikan pitänyt olla hektisempi? Ehkä. Ehkä olisin saanut tehdä enemmän ja rutiinia olisi tullut enemmän. Toisaalta opin paljon sellaista, mitä en olisi vanhusten yksiköissä oppinut.
Onko ollut jotain kyseenalaistettavaa? Ehkä jotain hoitajien työmoraalia voisi kritisoida, vakituisen henkilökunnan vähyyttä, sijaisten "ammattitaidottomuutta" ... Toisaalta olen nähnyt enemmän sydämmellä töitään tekeviä hoitajia, asiakkaistaan välittäviä ja työnsä hyvin tekeviä.
ja mitä olen oppinut: hoitaja ei ole koskaan valmis, kaikenoppinut. Aina on jotain uutta opittavaa - ja tärkeintä on että on halu uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.
edit.
jäin miettimään tuota kirjoittamaani sijaisten ammattitaidottomuudesta,
ehkei ole niinkään kysymys juuri kirjaimellisesti siitä,
suuri osa sijaisista on valmiita lähihoitajia tai opiskelijoita.
Ehkä enemmänkin on kyse paikan haastavuudesta,
vaihtuvat asiakkaat, viikonlopun erityisryhmien asiakkaista.
Vuoron yhdellä tai kahdella vakituisella työntekijällä on haasteellinen tehtävä huolehtia työnjaosta alati vaihtuville sijaisille. Käytössä oleva sijaisjärjestelmä vaikuttaa niin, että samassa vuorossa saattaa kaikki sijaiset olla ensimmäistä kertaa ko. yksikössä - yhden vakituisen työntekijän kanssa.
...ammattitaidottomuus oli väärä ja liian voimakas ilmaisu,
vaikka mielestäni myös ammattimoraalin ja -etiikan puuttuminen on ammattitaidottomuutta.
Valitettavasti tätäkin kohtasin ...
Ei taida oppimispäiväkirjani syvyyksiä luotaava olla - vaikka oppimista on tapahtunut. Joitain asioitahan on aiemmilta työkokeilu-harjoittelu-elämävalmennus jaksoilta opittuina, mielestäni tärkeintä oppimista tällä jaksolla on/ olisi ollut hoitotoimenpiteiden opiskelu, erilaisten lääkkeenantotapojen käytännön oppimista. Tärkeänä olen pitänyt myös erityisryhmien asiakkaiden kohtaamisen ja hoitamisen opiskelua, ehkei vastaavanlaista oppia olisi tullut hoivaosastolla. Harmikseni top-paikalla ei viikolla ollut kovinkaan paljon asiakkaita ja jaksoon kuului yksi viikonloppuvuoro. Työtahti jaksolla on ollut rauhallinen, on ollut hyvää aikaa tehdä ja harjoitella. Olisko top-paikan pitänyt olla hektisempi? Ehkä. Ehkä olisin saanut tehdä enemmän ja rutiinia olisi tullut enemmän. Toisaalta opin paljon sellaista, mitä en olisi vanhusten yksiköissä oppinut.
Onko ollut jotain kyseenalaistettavaa? Ehkä jotain hoitajien työmoraalia voisi kritisoida, vakituisen henkilökunnan vähyyttä, sijaisten "ammattitaidottomuutta" ... Toisaalta olen nähnyt enemmän sydämmellä töitään tekeviä hoitajia, asiakkaistaan välittäviä ja työnsä hyvin tekeviä.
ja mitä olen oppinut: hoitaja ei ole koskaan valmis, kaikenoppinut. Aina on jotain uutta opittavaa - ja tärkeintä on että on halu uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.
edit.
jäin miettimään tuota kirjoittamaani sijaisten ammattitaidottomuudesta,
ehkei ole niinkään kysymys juuri kirjaimellisesti siitä,
suuri osa sijaisista on valmiita lähihoitajia tai opiskelijoita.
Ehkä enemmänkin on kyse paikan haastavuudesta,
vaihtuvat asiakkaat, viikonlopun erityisryhmien asiakkaista.
Vuoron yhdellä tai kahdella vakituisella työntekijällä on haasteellinen tehtävä huolehtia työnjaosta alati vaihtuville sijaisille. Käytössä oleva sijaisjärjestelmä vaikuttaa niin, että samassa vuorossa saattaa kaikki sijaiset olla ensimmäistä kertaa ko. yksikössä - yhden vakituisen työntekijän kanssa.
...ammattitaidottomuus oli väärä ja liian voimakas ilmaisu,
vaikka mielestäni myös ammattimoraalin ja -etiikan puuttuminen on ammattitaidottomuutta.
Valitettavasti tätäkin kohtasin ...
tiistai 22. helmikuuta 2011
16/22 asiakaspalvelua ja aamutoimia
työvuoro 7-14.15
Hoitajan työ on hyvin samankaltaista myynnin asiakaspalvelun kanssa. Kyse on asiakkaan tarpeiden tyydyttämisestä - tosin hoitamisen arvo ei ole rahassa mitattavissa. Keskustelimme ohjaajani kanssa, hänen mielestään minulla on hoitajan asenne ja hoitamisen taitoakin. Toimin mielestäni juuri samoilla periaatteilla kuin toimisin asiakaspalvelutehtävissä myynnin ja markkinoinin parissa - ja sillä olen mielestäni pärjännyt vuorovaikutussuhteissa hyvin.
Aamulla sain varsinaisen haasteen, vammaisen pojan aamutoimet, pukeminen ja aamupalan syöttäminen. Pukeminen oli haasteellista, lapsen kädet olivat vääntyneet ja hyvin jäykät. Pukeminen ei pientä miestä miellyttänyt, sen hän ilmaisi kiroilemalla suuriäänisesti. Sanavarasto on hyvin suppea, mutta muutama kirosana tuli hyvin selvästi ja kirkkaasti kuuluville. Lääkkeen saaminen hangoittelevan pojan suuhun oli myös oma haasteensa, huutoa ja itkua riitti, sormin ei lääkettä suuhun uskaltanut purevalle pojalle laittaa - vihdoin sain puheen ja rauhoittelun avulla tilanteen sen verran hallintaan, että lääkkeet menivät päämääräänsä. Tästä taistelusta olisi pitänyt saada kunniamerkintä lääkepassiin - totesi ohjaajani =)
Tänään valtasi - jälleen kerran, tietoisuus siitä että olen kouluttautumassa juuri oikealle alalle. Tuleva työpaikkani tulee antaa erilaisia haasteita, mielenkiintoisia asiakkaita ja hyvän työtiimin. Minusta on mukava tehdä töitä eri-ikäisten hoitajien kanssa - tänäänkin minua ohjannut hoitaja olisi voinut olla tyttäreni. Uskon, että meillä molemmilla on toisillemme ammatillisesti jotain annettavaa.
Hoitajan työ on hyvin samankaltaista myynnin asiakaspalvelun kanssa. Kyse on asiakkaan tarpeiden tyydyttämisestä - tosin hoitamisen arvo ei ole rahassa mitattavissa. Keskustelimme ohjaajani kanssa, hänen mielestään minulla on hoitajan asenne ja hoitamisen taitoakin. Toimin mielestäni juuri samoilla periaatteilla kuin toimisin asiakaspalvelutehtävissä myynnin ja markkinoinin parissa - ja sillä olen mielestäni pärjännyt vuorovaikutussuhteissa hyvin.
Aamulla sain varsinaisen haasteen, vammaisen pojan aamutoimet, pukeminen ja aamupalan syöttäminen. Pukeminen oli haasteellista, lapsen kädet olivat vääntyneet ja hyvin jäykät. Pukeminen ei pientä miestä miellyttänyt, sen hän ilmaisi kiroilemalla suuriäänisesti. Sanavarasto on hyvin suppea, mutta muutama kirosana tuli hyvin selvästi ja kirkkaasti kuuluville. Lääkkeen saaminen hangoittelevan pojan suuhun oli myös oma haasteensa, huutoa ja itkua riitti, sormin ei lääkettä suuhun uskaltanut purevalle pojalle laittaa - vihdoin sain puheen ja rauhoittelun avulla tilanteen sen verran hallintaan, että lääkkeet menivät päämääräänsä. Tästä taistelusta olisi pitänyt saada kunniamerkintä lääkepassiin - totesi ohjaajani =)
Tänään valtasi - jälleen kerran, tietoisuus siitä että olen kouluttautumassa juuri oikealle alalle. Tuleva työpaikkani tulee antaa erilaisia haasteita, mielenkiintoisia asiakkaita ja hyvän työtiimin. Minusta on mukava tehdä töitä eri-ikäisten hoitajien kanssa - tänäänkin minua ohjannut hoitaja olisi voinut olla tyttäreni. Uskon, että meillä molemmilla on toisillemme ammatillisesti jotain annettavaa.
maanantai 21. helmikuuta 2011
15/22 lääkkeiden jakoa
työvuoro 10-12
tavoite: lääkkeiden jako viiteen dosettiin
Lääkkeidenjako sairaanhoitajan valvonnassa ei onnistunut muutoin kuin näin vapaapäivänä. Näyttöä varten oppilaitos ei olisi velvoittanut jakamaan kuin yksikön lääkkeet, mutta oman oppimisen takia halusin käydä jakamassa lääkkeitä myös dosettiin.
- oikea lääke oikeaan aikaan oikealle asiakkaalle.
Muutamia virheitä jakamisessa ensikertalaiselle tuli, tosin huomasin ne itse ja korjasin. Sairaanhoitaja ennätti tarkistaa jakamistani doseteista kolme, ja ne kaikki oli oikein jaettu.
Tarkkutta pitää olla lääkkeiden antamisajankohdan suhteen - niin ettei nukahtamislääkettä anneta aamulla, vahvuuden suhteen - huomaa puolittaa vahvudeltaan voimakkaamman lääkkeen, asiakkaan henkilöllisyyden suhteen - lääkelista, dosetti ja lääkkeet ovat saman asiakkaan. Luulen, että tämä oppi meni kohtalaisen hyvin perille .... Seuraavat viisi dosettia jaan näyttöviikolla, osana näyttöä.
Tarkkuutta ja rauhallisuutta, siinäpä ne - lääkkeenjaon kulmakivet.
Hymynaama1: Tänään sain palauttetta näyttösuunnitelmasta - hyvin olin suunnitelmani tehnyt, lukuunottamatta paria pientä täydennystä. Olen tyytyväinen itsekin omaan suunnitelmaani, tiiviissä paketissa kohtalaisen paljon tietoa hoitamisesta.
Hymynaama2: Olen saanut alustavasti paikan kansainväliseen työssäoppimiseen Viroon - mikäli syksyllä meillä on työssäoppimisen jakso. Toivottavasti. Tänään kirjastosta hain Viron kielen kurssin - ehkäpä jaksaisin perehtyä oppimaan kieltäkin hieman.
tavoite: lääkkeiden jako viiteen dosettiin
Lääkkeidenjako sairaanhoitajan valvonnassa ei onnistunut muutoin kuin näin vapaapäivänä. Näyttöä varten oppilaitos ei olisi velvoittanut jakamaan kuin yksikön lääkkeet, mutta oman oppimisen takia halusin käydä jakamassa lääkkeitä myös dosettiin.
- oikea lääke oikeaan aikaan oikealle asiakkaalle.
Muutamia virheitä jakamisessa ensikertalaiselle tuli, tosin huomasin ne itse ja korjasin. Sairaanhoitaja ennätti tarkistaa jakamistani doseteista kolme, ja ne kaikki oli oikein jaettu.
Tarkkutta pitää olla lääkkeiden antamisajankohdan suhteen - niin ettei nukahtamislääkettä anneta aamulla, vahvuuden suhteen - huomaa puolittaa vahvudeltaan voimakkaamman lääkkeen, asiakkaan henkilöllisyyden suhteen - lääkelista, dosetti ja lääkkeet ovat saman asiakkaan. Luulen, että tämä oppi meni kohtalaisen hyvin perille .... Seuraavat viisi dosettia jaan näyttöviikolla, osana näyttöä.
Tarkkuutta ja rauhallisuutta, siinäpä ne - lääkkeenjaon kulmakivet.
Hymynaama1: Tänään sain palauttetta näyttösuunnitelmasta - hyvin olin suunnitelmani tehnyt, lukuunottamatta paria pientä täydennystä. Olen tyytyväinen itsekin omaan suunnitelmaani, tiiviissä paketissa kohtalaisen paljon tietoa hoitamisesta.
Hymynaama2: Olen saanut alustavasti paikan kansainväliseen työssäoppimiseen Viroon - mikäli syksyllä meillä on työssäoppimisen jakso. Toivottavasti. Tänään kirjastosta hain Viron kielen kurssin - ehkäpä jaksaisin perehtyä oppimaan kieltäkin hieman.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
14/22 yön hiljaiset hetket - DNRpäätöksestä ja saattohoidosta
työvuoro 21-7.15
Tavoitteet: yövuoron tehtäviin tutustuminen
Tähän työvuoroon tuntui kuuluvan tunteita laidasta laitaan. Pelonsekaisen jännityksen nostattamista vilunväreistä yhteisiin naurun hetkiin. Yö jotenkin hurahti nopeasti ohi, väsymyksen hetki neljän, viiden aikohin -mutta pelkoa nukahtamisesta ei todellakaan ollut. Vuoroon kuului yllättävän paljon tehväviä - ja niihin pääsimme "käsiksi" vasta saatuamme viimeisenkin haastavasti käyttäytyvän pienen asiakkaan yöunille.
Pelonsekaista jännistystä yöhön toi huonosti voiva asiakas jonka olo oli ajoittain huono, hengitys pinnallista ja katkoilevaa. Sain tilanteessa muistella opintojen teoriaa kuolevan potilaan hoidosta ja vainajan laitosta, kävimme hoitajan kanssa läpi toimintamallin tässä yksikössä. Asiakkaan hoito ei ollut vielä varsinaisesti saattohoitoa, eikä hänellä ollut virallista DNR-päätöstä. Omaiset olivat kirjanneet tulohaastattelulomakkeeseen hoidoksi annettavan hyvää perushoitoa. Vuorossa ollut hoitaja pohti, kuinka toimisi mahdollisesti elvytystä vaativassa tilanteessa - kysyykö hän asiakkaan luona yöpyvältä omaiselta, joka on lääkäri, elvytetäänkö asiakasta vai elvyttäisikö hän joka tapauksessa, koska DNR-päätös puuttuu ja jättäisi näin vastuun päätöksestä saapuvalle lääkärille. Tässä yksikössä ei yleensä ole kuolevia potilaita, eikä vuorossa ollut hoitaja ollut koskaan laittanut vainajaa -joten yöllinen vilunväreitäkin aiheuttanut pohdinta lienee inhimillistä.
Kaikki muut pienet yölliset rutiinit tuntuvat tämän asian rinnalla niin pieniltä ja mitättömiltä, oppimiskokemuksena tämä oli tärkeä ja mielenpainuva. Onneksi sain olla vuorossa rauhallisen, ammattiansa kunnioittavan lähihoitajan kanssa. Opin, ettei kaikkea tarvitse tietää -tärkeää on että erilaisissa tilanteissa uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä ja pienuutensa, ja ottaa asioista selvää ja oppii erilaisista tilanteista.
Tavoitteet: yövuoron tehtäviin tutustuminen
Tähän työvuoroon tuntui kuuluvan tunteita laidasta laitaan. Pelonsekaisen jännityksen nostattamista vilunväreistä yhteisiin naurun hetkiin. Yö jotenkin hurahti nopeasti ohi, väsymyksen hetki neljän, viiden aikohin -mutta pelkoa nukahtamisesta ei todellakaan ollut. Vuoroon kuului yllättävän paljon tehväviä - ja niihin pääsimme "käsiksi" vasta saatuamme viimeisenkin haastavasti käyttäytyvän pienen asiakkaan yöunille.
Pelonsekaista jännistystä yöhön toi huonosti voiva asiakas jonka olo oli ajoittain huono, hengitys pinnallista ja katkoilevaa. Sain tilanteessa muistella opintojen teoriaa kuolevan potilaan hoidosta ja vainajan laitosta, kävimme hoitajan kanssa läpi toimintamallin tässä yksikössä. Asiakkaan hoito ei ollut vielä varsinaisesti saattohoitoa, eikä hänellä ollut virallista DNR-päätöstä. Omaiset olivat kirjanneet tulohaastattelulomakkeeseen hoidoksi annettavan hyvää perushoitoa. Vuorossa ollut hoitaja pohti, kuinka toimisi mahdollisesti elvytystä vaativassa tilanteessa - kysyykö hän asiakkaan luona yöpyvältä omaiselta, joka on lääkäri, elvytetäänkö asiakasta vai elvyttäisikö hän joka tapauksessa, koska DNR-päätös puuttuu ja jättäisi näin vastuun päätöksestä saapuvalle lääkärille. Tässä yksikössä ei yleensä ole kuolevia potilaita, eikä vuorossa ollut hoitaja ollut koskaan laittanut vainajaa -joten yöllinen vilunväreitäkin aiheuttanut pohdinta lienee inhimillistä.
Kaikki muut pienet yölliset rutiinit tuntuvat tämän asian rinnalla niin pieniltä ja mitättömiltä, oppimiskokemuksena tämä oli tärkeä ja mielenpainuva. Onneksi sain olla vuorossa rauhallisen, ammattiansa kunnioittavan lähihoitajan kanssa. Opin, ettei kaikkea tarvitse tietää -tärkeää on että erilaisissa tilanteissa uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä ja pienuutensa, ja ottaa asioista selvää ja oppii erilaisista tilanteista.
Valvo kanssani - saattohoito-opas omaisille
lauantai 19. helmikuuta 2011
valmistautumista yövuoroon
Valmistaudun tulevaan yövuoroon,
ja muistin virkistykseksi etsin aikoinaan työkokeilussa tekemäni yövuoron tunnelmia
- elämäni ensimmäinen yötyövuoro. Tänään siis toinen. Tulevaa hoitajan arkea.
Yötyöläinen sai nukuttua hyvin päiväunet, uinnin jälkeen lounas ja kirjanlukemista, mieli rauhoittuikin sen jälkeen 3 tunnin (!!!) päikkäreille. Ehkä pidempäänkin unta olisi riittänyt, jos miehen töistä tulo olisi ollut myöhempään.
klo21 töihin virkeänä. Tuleeko väsymystä liiaksi,
vai jännittääkö yö niin, että väsymystä ei tule lainkaan. Enhän minä toki yössä yksin ole, kaverina oikealle yökölle.
Joten mitään jännitettävää ei ole, ja eiköhän aikuinen ihminen jaksa yhden yön valvoa. klo24 nurkilla on käyty katsastamassa "kaverit", viety lääkelaukkuja toiseen yksikköön, viikattu pyykkejä, haukattu raitista ilmaa kusella tuoksuvalla parvekkeella (ehkä joku on erehtynyt vessan ja parvekkeen paikasta)
vai jännittääkö yö niin, että väsymystä ei tule lainkaan. Enhän minä toki yössä yksin ole, kaverina oikealle yökölle.
Joten mitään jännitettävää ei ole, ja eiköhän aikuinen ihminen jaksa yhden yön valvoa. klo24 nurkilla on käyty katsastamassa "kaverit", viety lääkelaukkuja toiseen yksikköön, viikattu pyykkejä, haukattu raitista ilmaa kusella tuoksuvalla parvekkeella (ehkä joku on erehtynyt vessan ja parvekkeen paikasta)
ja keskusteltu hoitotyöstä yleensä, tavasta tehdä asioita. Jokaiselle löytyy se oma persoonallinen tapa tehdä työtä, muutoin ei välttämättä jaksa työtään. klo1.00 Ehkä pieni väsymys.. pikkiriikkinen. Ehkä siihen auttaa kahvikupponen ja leipäpalanen.
Lettusen kuvia kävin kurkkaamassa Sooloilijan kuvissa... nam. Nekin maistuisi kahvikupposen kanssa.En minä lapsena (muistaakseni) ollut kova yökukkuja.
Että siis aamuun asti olisin kukkunut. Kyllähän nykyisen Katajavuoren emännän kanssa hiristiin ja höpistiin myöhään yöhön, mutta nukuttiin kyllä.
Lettusen kuvia kävin kurkkaamassa Sooloilijan kuvissa... nam. Nekin maistuisi kahvikupposen kanssa.En minä lapsena (muistaakseni) ollut kova yökukkuja.
Että siis aamuun asti olisin kukkunut. Kyllähän nykyisen Katajavuoren emännän kanssa hiristiin ja höpistiin myöhään yöhön, mutta nukuttiin kyllä.
No, aamulla pitkään niin ,että äiti tullessaan pätkäaamusta huuteli huoneen ovelta: Päivä poutana paistaa, ja täällä vaan nukutaan.
Nuorenakaan en kovin öitäni valvonut, aina on uni maistunut. Taisin olla kaveripiirissä tunnettu siitä, että osasin "häätää" vieraat pois tehden hyvin selväksi sen, että nukuttaa... vieraat pois, kiitos klo2.36 Pienoinen väsymys meni ohitse, parilla kupilla kahvia, virtsantuoksuisella tupakkatauolla ja guarana-lisän sisältävällä purukumilla.
Ilma on hiostava, helpostusta tuo avatut ikkunat. Jos parveke tuoksuu virtsalle, niin asukasvessat erityisesti. Harjapesua ja easydesya.
Nuorenakaan en kovin öitäni valvonut, aina on uni maistunut. Taisin olla kaveripiirissä tunnettu siitä, että osasin "häätää" vieraat pois tehden hyvin selväksi sen, että nukuttaa... vieraat pois, kiitos klo2.36 Pienoinen väsymys meni ohitse, parilla kupilla kahvia, virtsantuoksuisella tupakkatauolla ja guarana-lisän sisältävällä purukumilla.
Ilma on hiostava, helpostusta tuo avatut ikkunat. Jos parveke tuoksuu virtsalle, niin asukasvessat erityisesti. Harjapesua ja easydesya.
Tosin se tuoksu tuntuu tarttuvan vaatteisiinkin, eikä kovin vähenevän jynssäyksen jälkeenkään. Asukkaat on katsastettu, nukkuvat, hengittävät ja kuka kuorsaa. Yksikössä siis kaikki hyvin.
Tämänpäivän sää vaikuttaa niin hyvältä, että pitääkö yökön unet ottaa auringossa?
Olisiko siinä vaaransa nukahtaa liian pitkäksi aikaa, ja polttaa ihonsa? En kyllä ole kovin kotimaassa rannalla loikoilija, ulkomailla sensijaan enemmissä määrin. Mikähän siinäkin on, ulkomailla ei liiat läskit haittaa, Oulun rannoilla kyllä.
Olisiko tämä terapian paikka? klo4.20 No nyt väsymys painaa silmillä, ja puhekin hiukan takkuaa, ajatus ei juokse.
Tämänpäivän sää vaikuttaa niin hyvältä, että pitääkö yökön unet ottaa auringossa?
Olisiko siinä vaaransa nukahtaa liian pitkäksi aikaa, ja polttaa ihonsa? En kyllä ole kovin kotimaassa rannalla loikoilija, ulkomailla sensijaan enemmissä määrin. Mikähän siinäkin on, ulkomailla ei liiat läskit haittaa, Oulun rannoilla kyllä.
Olisiko tämä terapian paikka? klo4.20 No nyt väsymys painaa silmillä, ja puhekin hiukan takkuaa, ajatus ei juokse.
Tosin syvällisimmät keskustelut on tullut juuri nyt. Miten me terveet suhtaudumme meistä poikkeaviin, annammeko heille tilaa omassa terveessä maailmassamme. Mitä on onni, itsekullekin. Jollekin pieni hetki, tapahtuma -vaikka munkkikahvit kahvilassa- on mitä suurin onnellisuuden syy, toiselle mikään ei riitä tuomaan onnea.
Mitä on skitsofrenia, miten todellisia ovatkaan harhat siihen sairastuneelle. Miten löytää jokaiselle asukkaalle tapa kommunikoida, pitää rajoja ja kuitenkin antaa tarpeeksi tilaa olla oma -vaikka sairaskin- itsensä.
Toivottavasti väsymys ei saa kovin valtaa, niin että turvallisin mielin voin ajella kotiin. Äidin luokse saa kyllä mennä, tuohon tien toiselle puolelle, jos väsymys valtaa liiaksi.
Mitä on skitsofrenia, miten todellisia ovatkaan harhat siihen sairastuneelle. Miten löytää jokaiselle asukkaalle tapa kommunikoida, pitää rajoja ja kuitenkin antaa tarpeeksi tilaa olla oma -vaikka sairaskin- itsensä.
Toivottavasti väsymys ei saa kovin valtaa, niin että turvallisin mielin voin ajella kotiin. Äidin luokse saa kyllä mennä, tuohon tien toiselle puolelle, jos väsymys valtaa liiaksi.
Hassua muuten, niskahartiaseudulla tuntuu jännitystä... miksihän? klo5.50 Eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Joskus on päivä-työpäivän aikana väsyttänyt enemmän. Siis, tästäkin selvisi. Ehkei ihan välkyimmillään olisi juuri nyt, mutta jos sitä ei näin kertoisi, kukaan varmaan ei huomaisi.Lintusetkin on heränneet (taitavat olla variksia) (no, äänellään nekin laulavat) ja aurinko paistaa niin aamuisesti.
Asukkaatkin heräilevät, ovet käy tiuhaan tahtiin - puolen tunnin kuluttua aikaisimmat touhuajat saavat tulla yhteisiin tiloihin. klo6.10 No, juuri kun arvelit kaiken menevän helposti, väsymys hiipii, hiipii. Johtuuko se siitä, että maali on lähempänä.
Asukkaatkin heräilevät, ovet käy tiuhaan tahtiin - puolen tunnin kuluttua aikaisimmat touhuajat saavat tulla yhteisiin tiloihin. klo6.10 No, juuri kun arvelit kaiken menevän helposti, väsymys hiipii, hiipii. Johtuuko se siitä, että maali on lähempänä.
Ihan niinkuin sauvakävelylenkin lopussa yhtäkkiä, lähellä kotia, tuntuu siltä ettei jaksa enää metriäkään. Ihan riippumatta siitä, onko lenkki ollut lyhyempi tai pidempi. Mistähän tämäkin johtuu?Fyysisiä tuntemuksia on lihasten jännitys, pieni kipu, pieni mahan sekainen olo, yleinen raukeus, sääsken pistojen kutinan voimakas lisääntyminen.
Viimeisin huomio on kyllä kummallinen. klo7 voin lopettaa raportoinnin tähän. Mukava kokemus, työ-yöstä. Varovasti ajelen kotiin nukkumaan yhtä kokemusta rikkaampana.
edit klo12.12 Heräsin. Kotimatka sujui hyvin, 20 minuutin ajo autolla vaati kyllä keskittymistä. Joku on sanonut, että väsyneenä ajo vastaa humalassa ajoa. Humalassa en ole ajanut koskaan, mutta ajo tuntui epätodelliselta.
Radio pauhasi, söin karkkeja ja aktiivisesti ajattelin pysyväni hereillä ja tiellä. Uni tuli kohtalaisen hyvin (siis onneksi vasta kotona), tosin välillä kävin hereillä. Nyt olen ihan virkeä, mikrossa lämpenee broileria ja riisiä, otan pyörän ja lähden pyöräilemään, aurinkoon!
perjantai 18. helmikuuta 2011
13/22 hoidon vaativuutta, hoitajan jaksamista ja pari pistoa.
työvuoro 7-14
tavoitteet: vs-mittaus, insuliinin pistäminen
Yksikössä on asiakas, joka tarvitsee apua kaikkeen. Hän on vakavasti sairas, vielä hoitoa ei voi sanoa saattohoidoksi mutta sekään vaihe ei liene kaukana. Hänen omaisensa yöpyy samassa huoneessa ja asiakas on itse ennen työskennellyt korkea-arvoisessa asemassa terveydenhuoltoalalla (joku on maininnut, että haastavimpia potilaita on juuri entiset sairaanhoitajat yms...) ja lisäksi hän on talon johtoportaan kuuluvan henkilön tuttu - haastetta hoitamiseen siis kerrakseen. Pienessä tilassa on kaksi sänkyä, apupöytiä, nojatuoli, portatiivi, hoitajan tuoli, rollaattori ..... siis hyvin vähän liikkumatilaa. Asiakkaan hoito on siis monitahoisesti vaativaa. Hoitaja, joka oli edellisen työvuoron ko. asiakkaan kanssa, kertoi että "asiakas oli tullut uniin" - hän ehdotti toiselle hoitajalle, ettei hänen tarvitsisi tehdä perättäisinä päivinä yhtä intensiivistä hoitoa ko. asiakkaan kanssa. Hoitaja kertoi, että painetta tuo juuri asiakkaan vaatima tarkka ja huolellinen hoito, omaisen läsnäolo samassa tilassa, asiakkaan taustat. Itse olen saanut olla pariin kertaan hoitotilanteissa avustamassa ja mielestäni hoitajan reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Yksikössä on hyvin harvoin näin hoidettavia asiakkaita, joten sekin lienee ymmärrettävää ettei "rutiinia" ennätä tulla. Vaikkei kyse ole vielä varsinaisesti kuolevan potilaan hoidosta, rutiini sana tuntuu väärältä. Jokaisella elämänsä viimeisiä hetkiä hoitolaitoksessa olevan asiakkaan tulee saada yksilöllistä hoitoa - hoitoa, josta rutiinit ovat kaukana.
Syötin ko. asiakasta vuoroni päätteeksi. Hän puhuu hyvin hiljaa ja on hyvin hauraan ja sairaan oloinen. Minua ohjeistettiin toimimaan hyvin rauhallisesti ja hillitysti. Ehkä hillitsin itseäni liikaa, koska asiakas totesi minulle: "Älkää puhuko niinkuin tuuleen huutaisitte". En käsittänyt ensin mitä hän tarkoitti, mutta ohjaajani sanoi ettei asiakas ollut kuullut mitä puhuin. Olin siis huomaamattani hillityyn käytökseen pyrkiessäni kuiskannut juuri niinkuin asiakas itse. Jännitin varmaankin tilannetta niin, että vaistomaisesti puhuin samalla hiljaisella volyymillä kuin asiakaskin, ikäänkuin ääneen puhuminen rikkoisi hänet. Olen muutoin hyvin selkeä ääninen ja puheissani liiankin vuolas - yritin siis suodattaa tätä liikaakin =)
Vuorovaikutusta, niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa. Yksikössä on hoitajien mielestä työilmapiiriin positiivisesti vaikuttava tapa keskustella asioista suoraan. Havainnoin tänään hoitajien välistä vuorovaikutusta, ja he sopivat tilanteista juuri näin. Jos hoitaja ei henkisesti jaksa jotain tilannetta, hän pyytää siihen apua toiselta hoitajalta. Asioista keskustellaan toimistossa eikä ne näy asiakkaille. Ihan juuri niinkuin aikoinaan kaupassa työskennellessäni, vaativan asiakas palveltiin hyvin ja tunteet tuulteltiin vaikka varastossa irvistellen =)
Sain käydä mittaamassa verensokerin ja pistämässä insuliinin toisessa yksikössä, muistiongelmaisten vanhusten asumispalveluyksikössä. Ihania mummoja, koko yksikkö täysi - matkalla jostakin jonnekin, eivätkä muista mistä mihin. Muistisairaiden hoitaminen vaatinee omanlaisensa hoitaja-tyypin, ehkei sovellu minulle. Olen analysoinut että tarvitsen työssäni vaihtuvia haasteita, hankalia tilanteita ja erilaisia asiakkaita. Nykyinen työssäoppimisen paikka olisi minulle aika sopiva, näin luulisin.
tavoitteet: vs-mittaus, insuliinin pistäminen
Yksikössä on asiakas, joka tarvitsee apua kaikkeen. Hän on vakavasti sairas, vielä hoitoa ei voi sanoa saattohoidoksi mutta sekään vaihe ei liene kaukana. Hänen omaisensa yöpyy samassa huoneessa ja asiakas on itse ennen työskennellyt korkea-arvoisessa asemassa terveydenhuoltoalalla (joku on maininnut, että haastavimpia potilaita on juuri entiset sairaanhoitajat yms...) ja lisäksi hän on talon johtoportaan kuuluvan henkilön tuttu - haastetta hoitamiseen siis kerrakseen. Pienessä tilassa on kaksi sänkyä, apupöytiä, nojatuoli, portatiivi, hoitajan tuoli, rollaattori ..... siis hyvin vähän liikkumatilaa. Asiakkaan hoito on siis monitahoisesti vaativaa. Hoitaja, joka oli edellisen työvuoron ko. asiakkaan kanssa, kertoi että "asiakas oli tullut uniin" - hän ehdotti toiselle hoitajalle, ettei hänen tarvitsisi tehdä perättäisinä päivinä yhtä intensiivistä hoitoa ko. asiakkaan kanssa. Hoitaja kertoi, että painetta tuo juuri asiakkaan vaatima tarkka ja huolellinen hoito, omaisen läsnäolo samassa tilassa, asiakkaan taustat. Itse olen saanut olla pariin kertaan hoitotilanteissa avustamassa ja mielestäni hoitajan reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Yksikössä on hyvin harvoin näin hoidettavia asiakkaita, joten sekin lienee ymmärrettävää ettei "rutiinia" ennätä tulla. Vaikkei kyse ole vielä varsinaisesti kuolevan potilaan hoidosta, rutiini sana tuntuu väärältä. Jokaisella elämänsä viimeisiä hetkiä hoitolaitoksessa olevan asiakkaan tulee saada yksilöllistä hoitoa - hoitoa, josta rutiinit ovat kaukana.
Syötin ko. asiakasta vuoroni päätteeksi. Hän puhuu hyvin hiljaa ja on hyvin hauraan ja sairaan oloinen. Minua ohjeistettiin toimimaan hyvin rauhallisesti ja hillitysti. Ehkä hillitsin itseäni liikaa, koska asiakas totesi minulle: "Älkää puhuko niinkuin tuuleen huutaisitte". En käsittänyt ensin mitä hän tarkoitti, mutta ohjaajani sanoi ettei asiakas ollut kuullut mitä puhuin. Olin siis huomaamattani hillityyn käytökseen pyrkiessäni kuiskannut juuri niinkuin asiakas itse. Jännitin varmaankin tilannetta niin, että vaistomaisesti puhuin samalla hiljaisella volyymillä kuin asiakaskin, ikäänkuin ääneen puhuminen rikkoisi hänet. Olen muutoin hyvin selkeä ääninen ja puheissani liiankin vuolas - yritin siis suodattaa tätä liikaakin =)
Vuorovaikutusta, niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa. Yksikössä on hoitajien mielestä työilmapiiriin positiivisesti vaikuttava tapa keskustella asioista suoraan. Havainnoin tänään hoitajien välistä vuorovaikutusta, ja he sopivat tilanteista juuri näin. Jos hoitaja ei henkisesti jaksa jotain tilannetta, hän pyytää siihen apua toiselta hoitajalta. Asioista keskustellaan toimistossa eikä ne näy asiakkaille. Ihan juuri niinkuin aikoinaan kaupassa työskennellessäni, vaativan asiakas palveltiin hyvin ja tunteet tuulteltiin vaikka varastossa irvistellen =)
Sain käydä mittaamassa verensokerin ja pistämässä insuliinin toisessa yksikössä, muistiongelmaisten vanhusten asumispalveluyksikössä. Ihania mummoja, koko yksikkö täysi - matkalla jostakin jonnekin, eivätkä muista mistä mihin. Muistisairaiden hoitaminen vaatinee omanlaisensa hoitaja-tyypin, ehkei sovellu minulle. Olen analysoinut että tarvitsen työssäni vaihtuvia haasteita, hankalia tilanteita ja erilaisia asiakkaita. Nykyinen työssäoppimisen paikka olisi minulle aika sopiva, näin luulisin.
torstai 17. helmikuuta 2011
12/22 mummot menossa ala- ja yläkertaan.
työvuoro 14-21.30
tavoitteet: yksikön toimintaan osallistuminen, hoitosuunnitelman aloittaminen, näyttöviikon asiakaskuntaan tutustuminen
Muistamattomat mummot kyseli iltapäivästä: mistä täältä pääsee alas - illalla: mistä täältä pääsee ylös. Eräs totesi: kenenkähän kanssa minä äsken keskustelin? Tänään kohtasin ohimennen toisessa yksikössä muistamattomia vanhuksia ja omaankin yksikköön oli tullut täysin muistamaton asiakas. Mahtaa olla peloittavaa, kun on kokoajan menossa jonnekin vieraasta paikasta. Ensimmäisen kerran keskustelin vanhuksen kanssa, jonka puheet olivat sekavia ja osittain epäjohdonmukaisia. En tiedä, miten muistamaton vanhus tulisi kohdata - mutta olin ystävällinen ja iloinen, kuuntelin ja keskustelin. Kun asiakas oli laittanut päälleen ulkovaatteet ja ottanut mukaansa laukun lähteäkseen alakertaan, ohjasin hänet omaan huoneeseensa ja kerroin hänen olevan kyläilemässä.
Sain olla mukana hoitamassa parkinsonin tautia sairastavaa asiakasta, jonka kunto on romahtanut nopeasti. Lyhyessä hetkessä hoitajan apuna ymmärsin, että sekä asiakas että hänen omaisensa odottavat lähestyvää kuolemaa. Ohjaajani toimiva hoitaja toimi tilanteessa ihailtavan rauhallisesti ja huomioonottavasti, vaikka hänen työvuoronsa oli jo päättynyt. Se on mielestäni ammatillisuutta. Hoitotilanteen näin hyvin arvokkaana - jokaisella ihmisellä on viimeisillä hetkillään oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon.
Kurkistin myös kehitysvammaisen nuoren käsitysmaailmaan - tai oikestaan siihen, kuinka käsittämisen kyky oli vajaa. Kuinka tärkeää onkaan käyttää selkokieltä, kertoa asioista sanoin joita asiakas ymmärtää. Haasteensa työssäoppimisen paikassa juuri tuokin erilaiset asiakkaat, kommunikointi täytyy olla jokaisen kanssa oikealla "tasolla".
Vaikka työssäoppimisen paikassa asiakasmäärät ovat olleet pieniä ja hoitamistapahtumia vähemmän verrattuna opiskelukavereiden hoivapaikkoihin, olen saanut itselleni paljon. Olen saanut tehdä asioita rauhassa, kohdata erikoistarpeita ja toimia joustavasti erilaisissa tilanteissa. Koska yksikössä ei ole ollut vs-mittauksia ja insuliinin pistämistä, järjestin tänään samaan taloon itselleni huomiseksi vs-mittaukset ja insuliininpistot, näin pääsen harjoittelemaan sitäkin.
Tällainen työpaikka sopisi minulle hyvin. Erilaisia asiakkaita, haastavia tilanteita ja hoitoja ... kunhan oppia on tarpeeksi, taidan ilmoittautua sijaiseksi ko. paikkaan.
tavoitteet: yksikön toimintaan osallistuminen, hoitosuunnitelman aloittaminen, näyttöviikon asiakaskuntaan tutustuminen
Muistamattomat mummot kyseli iltapäivästä: mistä täältä pääsee alas - illalla: mistä täältä pääsee ylös. Eräs totesi: kenenkähän kanssa minä äsken keskustelin? Tänään kohtasin ohimennen toisessa yksikössä muistamattomia vanhuksia ja omaankin yksikköön oli tullut täysin muistamaton asiakas. Mahtaa olla peloittavaa, kun on kokoajan menossa jonnekin vieraasta paikasta. Ensimmäisen kerran keskustelin vanhuksen kanssa, jonka puheet olivat sekavia ja osittain epäjohdonmukaisia. En tiedä, miten muistamaton vanhus tulisi kohdata - mutta olin ystävällinen ja iloinen, kuuntelin ja keskustelin. Kun asiakas oli laittanut päälleen ulkovaatteet ja ottanut mukaansa laukun lähteäkseen alakertaan, ohjasin hänet omaan huoneeseensa ja kerroin hänen olevan kyläilemässä.
Sain olla mukana hoitamassa parkinsonin tautia sairastavaa asiakasta, jonka kunto on romahtanut nopeasti. Lyhyessä hetkessä hoitajan apuna ymmärsin, että sekä asiakas että hänen omaisensa odottavat lähestyvää kuolemaa. Ohjaajani toimiva hoitaja toimi tilanteessa ihailtavan rauhallisesti ja huomioonottavasti, vaikka hänen työvuoronsa oli jo päättynyt. Se on mielestäni ammatillisuutta. Hoitotilanteen näin hyvin arvokkaana - jokaisella ihmisellä on viimeisillä hetkillään oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon.
Kurkistin myös kehitysvammaisen nuoren käsitysmaailmaan - tai oikestaan siihen, kuinka käsittämisen kyky oli vajaa. Kuinka tärkeää onkaan käyttää selkokieltä, kertoa asioista sanoin joita asiakas ymmärtää. Haasteensa työssäoppimisen paikassa juuri tuokin erilaiset asiakkaat, kommunikointi täytyy olla jokaisen kanssa oikealla "tasolla".
Vaikka työssäoppimisen paikassa asiakasmäärät ovat olleet pieniä ja hoitamistapahtumia vähemmän verrattuna opiskelukavereiden hoivapaikkoihin, olen saanut itselleni paljon. Olen saanut tehdä asioita rauhassa, kohdata erikoistarpeita ja toimia joustavasti erilaisissa tilanteissa. Koska yksikössä ei ole ollut vs-mittauksia ja insuliinin pistämistä, järjestin tänään samaan taloon itselleni huomiseksi vs-mittaukset ja insuliininpistot, näin pääsen harjoittelemaan sitäkin.
Tällainen työpaikka sopisi minulle hyvin. Erilaisia asiakkaita, haastavia tilanteita ja hoitoja ... kunhan oppia on tarpeeksi, taidan ilmoittautua sijaiseksi ko. paikkaan.
näyttösuunnitelma - DONE!
Uurastus näyttösuunnitelman parissa on toistaiseksi ohi. Vaikka kriteereiden aukominen käytönnön toimintaan hoitotyössä tuottaa ajoittain suurta luomisen tuskaa, eilen oivalsin oppivani suunnitelman edetessä teoriasta käytäntöön. Oikeastaan pääsin vasta kunnolla vauhtiin, kun kriteerit jo loppui =)
Seuraavaa näyttöä varten ehkä voisi ottaa käyttöön heti teoriaopintojen alkuun näyttökriteerit ja aukaista opintojen edetessä kriteereitä ainakin teoriapohjalta. Haasteellista on pitää näyttösuunnitelma jonkinlaisissa raameissa, niin ettei se "leviä käsiin". Minun on kyllä pakko kirjata suunnitelmaan myös teoriaa, ainakin niiltä osin joissa on paljon muistettavaa. Niitä kirjatessani huomasin kertauksen olevan tarpeellista.
Huomasin etsiessäni tietoa internetistä, että näiden näyttösuunnitelmien parissa tuskailee niin moni muukin. Yllättävää on se, että minä en ainakaan ole törmännyt valmiiksi aukaistuihin kriteereihin. Tosin, en itse sitä edes haluaisi, haluan näyttösuunnitelman olevan juuri omannäköiseni ja mahdollisuuden kerrata sekä oppia uutta asiaa.
Tosin, jotkut käsitteet näyttävät olevan käytössä ainoastaan näytön kriteereissä, lieneekö arvoisa näytönvastaanottajalautakunta (vai mikä se olikaan...) keksinyt niitä ihan itse.
Mutta - se on ohi nyt. Odotellaan työpaikan näytönvastaanottajan kommentit ja sen jälkeen opettajalle arvioitavaksi. Olo on kohtalaisen kevyt - ja kaikkensa antanut =)
Seuraavaa näyttöä varten ehkä voisi ottaa käyttöön heti teoriaopintojen alkuun näyttökriteerit ja aukaista opintojen edetessä kriteereitä ainakin teoriapohjalta. Haasteellista on pitää näyttösuunnitelma jonkinlaisissa raameissa, niin ettei se "leviä käsiin". Minun on kyllä pakko kirjata suunnitelmaan myös teoriaa, ainakin niiltä osin joissa on paljon muistettavaa. Niitä kirjatessani huomasin kertauksen olevan tarpeellista.
Huomasin etsiessäni tietoa internetistä, että näiden näyttösuunnitelmien parissa tuskailee niin moni muukin. Yllättävää on se, että minä en ainakaan ole törmännyt valmiiksi aukaistuihin kriteereihin. Tosin, en itse sitä edes haluaisi, haluan näyttösuunnitelman olevan juuri omannäköiseni ja mahdollisuuden kerrata sekä oppia uutta asiaa.
Tosin, jotkut käsitteet näyttävät olevan käytössä ainoastaan näytön kriteereissä, lieneekö arvoisa näytönvastaanottajalautakunta (vai mikä se olikaan...) keksinyt niitä ihan itse.
Mutta - se on ohi nyt. Odotellaan työpaikan näytönvastaanottajan kommentit ja sen jälkeen opettajalle arvioitavaksi. Olo on kohtalaisen kevyt - ja kaikkensa antanut =)
maanantai 14. helmikuuta 2011
11/22 näyttö, kriteerit, eettisiä tilanteita ja suunnitelmia
Olin tehnyt tämänpäiväiseen näyttösuunnitelmainfoon alustavasti omaa näyttösuunnitelmaani. Kevyesti ranskalaisin viivoin. Kävimme pieninä ryhminä läpi näytön kriteereitä ja keskustelimme niistä ryhmässä. Tähän oli varattu 6 oppituntia, ja kohtalaisen tehokkaasti tuo aika tuli käytettyä. Hoidon- ja huolenpidon näytön kriteerit tuntui hiukan selkeämmältä kuin kasvun tukemisen kriteeristö. Ehkä osaltaan siihen vaikuttaa se, että työskentelytapa on osittain tuttu. Tämän jakson kriteerit ovat (onneksi) enemmän käytännönläheisiä, enemmän tekemistä kuin suunnittelua. Omalta osaltani asiaa helpottanee myös aiempi työ- ja harjoittelukokemus alalla. Mutta oma haasteensa on "vääntää" teoria käytännöksi, ja koen oman työssäoppimisen paikkani olevan näyttöviikon kannalta hyvin haasteellisen. Asiakkaiden tämänhetkinen vähyys ja lyhyet hoitojaksot antavat lisää haastetta - mutta äitiäni mukaellen: Kyllä Me Tästä Selvitään.
Moni muukin taitaa tuskailla näyttösuunnitelmansa kanssa, mikäli on luottaminen tähän blogiini eksyneiden hakusanoista. Tsemppiä ja soljuvia sanoja ja älykkäitä oivalluksia toivottelen meille itsekullekin!
Keskustelin opettajan kanssa muutamasta top-paikalla esille tulleesta eettisestä tilanteesta. Sain purkaa mieltäni painavat asiat ja kysyä neuvoja vaativassa tilanteessa. Kuinka tärkeää on hoitajalla päästä purkamaan ongelmallisia tilanteita, niin etteivät ne jää käsittelemättömiksi. Myös omien traumaattisten kokemuksien käsittely on tarpeellista, mikäli on oletettavaa että voi joutua kohtaamaan vastaavanlaisia kokemuksia eläneitä asiakkaita/potilaita. Työyhteisön tuleekin olla mielestäni avoin keskustelulle ja hoitajilla tulee olla mahdollisuus purkaa kokemuksiaan luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Mieleni ilahtui mahdollisuudesta työssäoppimiseen ulkomailla - toivottavasti voin ensisyksynä päivittää oppimispäiväkirjaani Suomen rajojen ulkopuolelta.
... hei, puolivälissä ollaan!!!! =)
Moni muukin taitaa tuskailla näyttösuunnitelmansa kanssa, mikäli on luottaminen tähän blogiini eksyneiden hakusanoista. Tsemppiä ja soljuvia sanoja ja älykkäitä oivalluksia toivottelen meille itsekullekin!
Keskustelin opettajan kanssa muutamasta top-paikalla esille tulleesta eettisestä tilanteesta. Sain purkaa mieltäni painavat asiat ja kysyä neuvoja vaativassa tilanteessa. Kuinka tärkeää on hoitajalla päästä purkamaan ongelmallisia tilanteita, niin etteivät ne jää käsittelemättömiksi. Myös omien traumaattisten kokemuksien käsittely on tarpeellista, mikäli on oletettavaa että voi joutua kohtaamaan vastaavanlaisia kokemuksia eläneitä asiakkaita/potilaita. Työyhteisön tuleekin olla mielestäni avoin keskustelulle ja hoitajilla tulee olla mahdollisuus purkaa kokemuksiaan luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Mieleni ilahtui mahdollisuudesta työssäoppimiseen ulkomailla - toivottavasti voin ensisyksynä päivittää oppimispäiväkirjaani Suomen rajojen ulkopuolelta.
... hei, puolivälissä ollaan!!!! =)
perjantai 11. helmikuuta 2011
10/23 nostot, lääkehoitoa ja rauhallisuutta.
työvuoro 14-21
tavoitteet: perushoito - vuodepesut, syöttäminen, peg-letkun kautta lääkitys
Vuodepesu lapselle ja aikuiselle - tai "pikkupesut". Periaate sama, hiukan muistelemista missä järjestyksessä mitäkin tehdään. Aseptiikkaa: vaihda suojakäsineet välissä, käytä käsidesiä, pesujärjestys, sängynsuojaaminen. Ergonomiaa: sängyn korkeus, asiakkaan siirtäminen, jalkojen joustot ja työasento.
Tänään tuli nosteluja, ja ne tuntuivat kyllä selässä. Nuoren miehen kävelyttäminen wc-istuimelle, nosto istuimen päälle ja takaisin pyörätuoliin. 8-vuotiaan lapsen nostaminen lattialta pyörätuoliin. Yritin miettiä, miten näitä nostoja voisi välttää, tiedustelin hoitajilta apuvälineitä - kääntölevyä, siirto- ja talutusvyötä, liukulautaa .. ihan mitä vaan, jossa hoitajan selkä välttyisi liialliselta rasitukselta Vuoteessa siirtelyssä tarpeellinen liukulakana oli .... vaatehuoltotilan kaapissa! Sain kuitenkin näyttää, miten asiakas saadaan siirrettyä jalkopäästä ylemmäksi - ilman nostoa. Jotain sentään on jäänyt ergonomian tunneilta mieleen. Mutta kyllä moneen tilanteeseen olisi ollut hyvä, että joku olisi opastanut, miten siirto/nosto tehtäisiin ergonomisesti. Mielestäni yksikössä nostetaan liikaa asiakkaan vaatteista ja kainaloista, mitenkähän heidän selkänsä sitä kestääkään ajanoloon?
Tänään sain opetella lääkkeiden laittoa peg-letkun kautta.(linkki opinnäytetyöhön: Lääkehoidon toteuttaminen peg-letkun kautta). Lisäksi laitoin ravintoliuoksen "itsenäisesti" hoitajan seuratessa vieressä, ilman neuvomista. Lääkkeiden laitto oli kohtalaisen helppoa, ravintoliuksen laittamisessa sensijaan enemmänkin muistettavia asioita.
Sain positiivista palautetta siitä, että olen rauhallinen tekijä. Uusien asioiden oppiminen, erityisesti lääkkeiden antamiseen liittyvät, pakottavat minut rauhalliseen tahtiin. Vaikka puheeni joskus on rauhatonta, nopeaa ja rönsyävää - teen asioita rauhallisesti, enkä hätäänny kovin herkästi. Oli mukava kuulla, että hoitajat pitivät tätä ominaisuutta tärkeänä - jopa niin, että sanoivat että tulisin heille töihin. No, ehkä kunhan varmuus kasvaa, sijaistamaan saatan mennäkin.
tavoitteet: perushoito - vuodepesut, syöttäminen, peg-letkun kautta lääkitys
Vuodepesu lapselle ja aikuiselle - tai "pikkupesut". Periaate sama, hiukan muistelemista missä järjestyksessä mitäkin tehdään. Aseptiikkaa: vaihda suojakäsineet välissä, käytä käsidesiä, pesujärjestys, sängynsuojaaminen. Ergonomiaa: sängyn korkeus, asiakkaan siirtäminen, jalkojen joustot ja työasento.
Tänään tuli nosteluja, ja ne tuntuivat kyllä selässä. Nuoren miehen kävelyttäminen wc-istuimelle, nosto istuimen päälle ja takaisin pyörätuoliin. 8-vuotiaan lapsen nostaminen lattialta pyörätuoliin. Yritin miettiä, miten näitä nostoja voisi välttää, tiedustelin hoitajilta apuvälineitä - kääntölevyä, siirto- ja talutusvyötä, liukulautaa .. ihan mitä vaan, jossa hoitajan selkä välttyisi liialliselta rasitukselta Vuoteessa siirtelyssä tarpeellinen liukulakana oli .... vaatehuoltotilan kaapissa! Sain kuitenkin näyttää, miten asiakas saadaan siirrettyä jalkopäästä ylemmäksi - ilman nostoa. Jotain sentään on jäänyt ergonomian tunneilta mieleen. Mutta kyllä moneen tilanteeseen olisi ollut hyvä, että joku olisi opastanut, miten siirto/nosto tehtäisiin ergonomisesti. Mielestäni yksikössä nostetaan liikaa asiakkaan vaatteista ja kainaloista, mitenkähän heidän selkänsä sitä kestääkään ajanoloon?
Tänään sain opetella lääkkeiden laittoa peg-letkun kautta.(linkki opinnäytetyöhön: Lääkehoidon toteuttaminen peg-letkun kautta). Lisäksi laitoin ravintoliuoksen "itsenäisesti" hoitajan seuratessa vieressä, ilman neuvomista. Lääkkeiden laitto oli kohtalaisen helppoa, ravintoliuksen laittamisessa sensijaan enemmänkin muistettavia asioita.
Sain positiivista palautetta siitä, että olen rauhallinen tekijä. Uusien asioiden oppiminen, erityisesti lääkkeiden antamiseen liittyvät, pakottavat minut rauhalliseen tahtiin. Vaikka puheeni joskus on rauhatonta, nopeaa ja rönsyävää - teen asioita rauhallisesti, enkä hätäänny kovin herkästi. Oli mukava kuulla, että hoitajat pitivät tätä ominaisuutta tärkeänä - jopa niin, että sanoivat että tulisin heille töihin. No, ehkä kunhan varmuus kasvaa, sijaistamaan saatan mennäkin.
torstai 10. helmikuuta 2011
9/23 viriketoimintaa tuolilla tanssien
työvuoro 7-14
tavoitteita: hoitosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamista
Viriketoiminta eri muodoissaan on tärkeä osa tämän yksikön toimintaa. Asiakkaille tarjotaan erilaista toimintaa niin yksikössä kuin talon yhteisissä tiloissa. Mielestäni pienetkin hetket yhdessä asiakkaan kanssa ovat tärkeitä, usein juuri nämä spontaanit, asiakaslähtöiset toimintatuokiot ovat luonnollisimpia. Keskustelua, lehden lukemista, yhdessä laulamista. Näin ylimääräisenä "työvoimana" (sitähän me opiskelijat emme ole ;) on aikaa olla asiakkaiden kanssa, minusta tärkeää oppia sekin: oppia kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja pyrkiä ammatilliseen vuorovaikutukseen.
Tänään asiakkaita ei ollut kovin montaa, joten henkilökohtaista aikaa hoitosuunnitelma-asiakkaalleni oli riittävästi. Suunnittelemani virikkeet saimme toteutettua, ja samalla sai hoitaja-opiskelija hyvän rentoutuksen tuolijumpassa ja -tanssissa ylävartalolleen. Yllättävän tehokasta, sanoisin!
Olemme keskustelleet hoitajien kanssa ei-suomenkielisten toimimisesta lähihoitajana. Ihmettelen sitä, kuinka suomea taitamaton voi valmistua lähihoitajaksi - meiltä oppilaitos vaatii laajoja kirjallisia töitä ja niiden tekemisessä välillä tuntuu omakin kielitaito olevan koetuksella. Ehkä heidän opintojaan katsotaan kielellisten taitojen osalta hiukan "läpi sormien", mutta minusta on huolestuttavaa seurata lähihoitajia, jotka eivät ymmärrä asiakkaan perustietoja eivätkä osaa kirjata hoitotapahtumia oikein. Vajaat kielen ymmärtämisen taidot voivat aiheuttaa jopa hoitovirheitä. Perushoitoon löysin linkin : Suomen kielen tukipaketti lähihoitajaksi opiskeleville maahanmuuttajille.
Hiljalleen olen alkanut kuulumaan osaksi tiimiä, ja se tuntuu hyvältä. Välillä muistan olla opiskelijankin roolissa, välillä se unohtuu. Lienee inhimillistä.
tavoitteita: hoitosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamista
Viriketoiminta eri muodoissaan on tärkeä osa tämän yksikön toimintaa. Asiakkaille tarjotaan erilaista toimintaa niin yksikössä kuin talon yhteisissä tiloissa. Mielestäni pienetkin hetket yhdessä asiakkaan kanssa ovat tärkeitä, usein juuri nämä spontaanit, asiakaslähtöiset toimintatuokiot ovat luonnollisimpia. Keskustelua, lehden lukemista, yhdessä laulamista. Näin ylimääräisenä "työvoimana" (sitähän me opiskelijat emme ole ;) on aikaa olla asiakkaiden kanssa, minusta tärkeää oppia sekin: oppia kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja pyrkiä ammatilliseen vuorovaikutukseen.
Tänään asiakkaita ei ollut kovin montaa, joten henkilökohtaista aikaa hoitosuunnitelma-asiakkaalleni oli riittävästi. Suunnittelemani virikkeet saimme toteutettua, ja samalla sai hoitaja-opiskelija hyvän rentoutuksen tuolijumpassa ja -tanssissa ylävartalolleen. Yllättävän tehokasta, sanoisin!
Olemme keskustelleet hoitajien kanssa ei-suomenkielisten toimimisesta lähihoitajana. Ihmettelen sitä, kuinka suomea taitamaton voi valmistua lähihoitajaksi - meiltä oppilaitos vaatii laajoja kirjallisia töitä ja niiden tekemisessä välillä tuntuu omakin kielitaito olevan koetuksella. Ehkä heidän opintojaan katsotaan kielellisten taitojen osalta hiukan "läpi sormien", mutta minusta on huolestuttavaa seurata lähihoitajia, jotka eivät ymmärrä asiakkaan perustietoja eivätkä osaa kirjata hoitotapahtumia oikein. Vajaat kielen ymmärtämisen taidot voivat aiheuttaa jopa hoitovirheitä. Perushoitoon löysin linkin : Suomen kielen tukipaketti lähihoitajaksi opiskeleville maahanmuuttajille.
Hiljalleen olen alkanut kuulumaan osaksi tiimiä, ja se tuntuu hyvältä. Välillä muistan olla opiskelijankin roolissa, välillä se unohtuu. Lienee inhimillistä.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
8/23 vähän tekemistä, paljon opittu
työvuoro 12.30-19.30
Mitä olen oppinut työssäoppimisen paikassani? Vaikka tänään tekeminen ja oppiminen oli minimissään, niin sain ainakin antaa aikaa asiakkaalle keskustelun ja tukemisen merkeissä. Olen onnekseni saanut nähdä toisenlaisen tavan tehdä töitä, ilman rajoittamista ja laitosmaisuutta. Asiakkaalle on aikaa, asioita voi tehdä rauhallisesti. Minullakin on opiskelijana aikaa saada perusteellista ohjausta, oppia itse tekemällä ohjatusti. Pidän tämän yksikön tavasta tehdä töitä, varsinkin kuultuani toisten opiskelijoiden kertomuksia hoivaosastojen työtahdista. Koen olevani onnekas, kun sain tällaisen paikan työssäoppimiseeni.
Mitä olen oppinut työssäoppimisen paikassani? Vaikka tänään tekeminen ja oppiminen oli minimissään, niin sain ainakin antaa aikaa asiakkaalle keskustelun ja tukemisen merkeissä. Olen onnekseni saanut nähdä toisenlaisen tavan tehdä töitä, ilman rajoittamista ja laitosmaisuutta. Asiakkaalle on aikaa, asioita voi tehdä rauhallisesti. Minullakin on opiskelijana aikaa saada perusteellista ohjausta, oppia itse tekemällä ohjatusti. Pidän tämän yksikön tavasta tehdä töitä, varsinkin kuultuani toisten opiskelijoiden kertomuksia hoivaosastojen työtahdista. Koen olevani onnekas, kun sain tällaisen paikan työssäoppimiseeni.
tiistai 8. helmikuuta 2011
7/23 hoitosuunnitelmaa, fb-kaveruutta ja peg-ruokintaa.
työvuoro 13-21
tavoitteet: uuden asiakkaan vastaanottaminen, hoitosuunnitelman alkuhaastattelu, vastaavan ohjaajan haastattelu
Hoitosuunnitelman tekeminen kuuluu top-jaksolla tehtäväksi, tänään aloitin alkuhaastattelulla. Yksiköstä toiminnasta johtuen hoidon tarpeen määrittely, suunnittelu, toteutus ja seuranta jäävät hyvin vähäisiksi. Jouduin valitsemaan asiakaan, jonka jakso on vain neljä päivää, ja varsinaiseen "hoidon" toteuttamiseen jää vain yksi päivä. Haastattelussa sain kyllä hyvän kokemuksen asiakkaan kuuntelemisesta, elämän historia vyöryi keskustelussa, en osannut muuta kuin olla hiljaa ja kuunnella.
Yksi asiakkaista halusi välttämättä tarkistaa nimilapusta koko nimeni, ja kyseli voiko hän pyytää minua facebookissa kaveriksi. Mikäli kaveripyyntö joskus tulee, niin todennäköisesti en sitä hyväksy. Hoitajat kertoivat, että heille on tullut kaveripyyntöjä asiakkailta, ja he eivät ole niitä hyväksyneet. Voihan tietenkin hoitajan ja hoidettavan välille syntyä kaverisuhde (vai voiko?) - mutta ehkä oman yksityisyyden kannalta on parempi, ettei tilapäivityksiä lue kukaan joskus hoitosuhteessa ollut henkilö.
Leivoin myös tänään ensimmäisen kerran gluteiinittoman pizzan. Iltapalaksi laitomme pizzaa, ja keliakia-asiakkaalle halusin tehdä myös saman iltapalan. Gluteiinittomista jauhoista sai kyllä maistuvan pohjan - itseasiassa se oli parempi kuin pakasteesta valmiina otettu pohja. Hyvin oli asiakas tyytyväinen, kun sai samanlaista syötävää kuin muutkin ...
Tänään sain laittaa ensimmäistä kertaa peg-letkun kautta ruokaliuosta, ja ehkä lisäharjoittelua vaatii sekin. Oli muuten haasteellista juottaa kaakaota asiakkaalle, jonka nielemisrefleksi oli heikonlainen. Pelottavalta tuntui juottaa, kun välillä tuntui että kaikki juoma meni väärään henkeen. Mutta niin on kuulemma aina tehty, vaikka juomaa tuntui välillä olevan enemmän hoitajan naamalla (nopeasti opin, missä omaa naamaa ei kannata pitää) ja juojan rinnuksilla. Mutta toisaalta hienoa, että vaikka ruoka menee peg-letkun kautta, annetaan asiakkaalle makuelämyksiä juomana ja pieninä paloina esim. pizzaa.
Tänään sain tehdä kaikenlaista - ja onneksi niin. Nuorten hoitajien kanssa oli mukava olla töissä, heiltä ei ainakaan opi pinttyneitä tapoja tehdä asioita... Hienoa, että ottavat tällaisen vanhemmankin rouvan ammatillisesti vastaan työyhteisöönsä.
Mitä opin tänään? Ainakin sen, että kannattaa omatoimisesti tehdä ja kysellä - sitä arvostavat työpaikalla. Kannattaa sanoa jos ei tiedä, eikä olla tietävinään. Vaikka olisi kuinka valmis lähihoitaja.
tavoitteet: uuden asiakkaan vastaanottaminen, hoitosuunnitelman alkuhaastattelu, vastaavan ohjaajan haastattelu
Hoitosuunnitelman tekeminen kuuluu top-jaksolla tehtäväksi, tänään aloitin alkuhaastattelulla. Yksiköstä toiminnasta johtuen hoidon tarpeen määrittely, suunnittelu, toteutus ja seuranta jäävät hyvin vähäisiksi. Jouduin valitsemaan asiakaan, jonka jakso on vain neljä päivää, ja varsinaiseen "hoidon" toteuttamiseen jää vain yksi päivä. Haastattelussa sain kyllä hyvän kokemuksen asiakkaan kuuntelemisesta, elämän historia vyöryi keskustelussa, en osannut muuta kuin olla hiljaa ja kuunnella.
Yksi asiakkaista halusi välttämättä tarkistaa nimilapusta koko nimeni, ja kyseli voiko hän pyytää minua facebookissa kaveriksi. Mikäli kaveripyyntö joskus tulee, niin todennäköisesti en sitä hyväksy. Hoitajat kertoivat, että heille on tullut kaveripyyntöjä asiakkailta, ja he eivät ole niitä hyväksyneet. Voihan tietenkin hoitajan ja hoidettavan välille syntyä kaverisuhde (vai voiko?) - mutta ehkä oman yksityisyyden kannalta on parempi, ettei tilapäivityksiä lue kukaan joskus hoitosuhteessa ollut henkilö.
Leivoin myös tänään ensimmäisen kerran gluteiinittoman pizzan. Iltapalaksi laitomme pizzaa, ja keliakia-asiakkaalle halusin tehdä myös saman iltapalan. Gluteiinittomista jauhoista sai kyllä maistuvan pohjan - itseasiassa se oli parempi kuin pakasteesta valmiina otettu pohja. Hyvin oli asiakas tyytyväinen, kun sai samanlaista syötävää kuin muutkin ...
Tänään sain laittaa ensimmäistä kertaa peg-letkun kautta ruokaliuosta, ja ehkä lisäharjoittelua vaatii sekin. Oli muuten haasteellista juottaa kaakaota asiakkaalle, jonka nielemisrefleksi oli heikonlainen. Pelottavalta tuntui juottaa, kun välillä tuntui että kaikki juoma meni väärään henkeen. Mutta niin on kuulemma aina tehty, vaikka juomaa tuntui välillä olevan enemmän hoitajan naamalla (nopeasti opin, missä omaa naamaa ei kannata pitää) ja juojan rinnuksilla. Mutta toisaalta hienoa, että vaikka ruoka menee peg-letkun kautta, annetaan asiakkaalle makuelämyksiä juomana ja pieninä paloina esim. pizzaa.
Tänään sain tehdä kaikenlaista - ja onneksi niin. Nuorten hoitajien kanssa oli mukava olla töissä, heiltä ei ainakaan opi pinttyneitä tapoja tehdä asioita... Hienoa, että ottavat tällaisen vanhemmankin rouvan ammatillisesti vastaan työyhteisöönsä.
Mitä opin tänään? Ainakin sen, että kannattaa omatoimisesti tehdä ja kysellä - sitä arvostavat työpaikalla. Kannattaa sanoa jos ei tiedä, eikä olla tietävinään. Vaikka olisi kuinka valmis lähihoitaja.
maanantai 7. helmikuuta 2011
6/23 keskustelua, läsnäolemista ja merkityksellistä musiikkia
työvuoro 7-14
tavoitteita: palo- ja pelastussuunnitelmaan tutustuminen, uuden asiakkaan vastaanottaminen ja yksiköstä kotiuttaminen.
Välttämältä ei tunnu työltä se, jos istuu ja keskustelee asiakkaan kanssa. Kun on tottunut siihen, että töissä on kiirettä ja lähes aina pitäisi olla tekemässä jotain - asiakkaan kanssa rauhallisen ajan viettäminen ei tunnu työltä. Tänään sain rauhoittua pariinkin otteeseen keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja lapsi asiakkaan kanssa vietin mukavan hetken kuunnellen klassista musiikkia. Nämä läsnäolon hetket tuntuivat olevan tärkeitä heille kaikille. Hoitajan työssä lienee kaiken kiireen keskellä haasteellista pysähtyä asiakkaan kohdalla ja antaa hänelle aikaa. Olla läsnä, eikä ohittaa.
Soitin tänään pienelle asiakkaalle musiikkia, Emma Salokoskea. Erilainen musiikki sai hänet keskittymään kuuntelemiseen vieläkin tarkemmin, nautinto oli suurimmillaan kuunneltaessa monimuotoisimpia instrumentaaliosioita. Oli ihana nähdä lapsen ilo ja nauttiminen - olla läsnä. Suurta tyydytystä tunnen myös siitä, että voin käyttää laulamisen ja soittamisen taitoani tulevassa työssä.
tavoitteita: palo- ja pelastussuunnitelmaan tutustuminen, uuden asiakkaan vastaanottaminen ja yksiköstä kotiuttaminen.
Välttämältä ei tunnu työltä se, jos istuu ja keskustelee asiakkaan kanssa. Kun on tottunut siihen, että töissä on kiirettä ja lähes aina pitäisi olla tekemässä jotain - asiakkaan kanssa rauhallisen ajan viettäminen ei tunnu työltä. Tänään sain rauhoittua pariinkin otteeseen keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja lapsi asiakkaan kanssa vietin mukavan hetken kuunnellen klassista musiikkia. Nämä läsnäolon hetket tuntuivat olevan tärkeitä heille kaikille. Hoitajan työssä lienee kaiken kiireen keskellä haasteellista pysähtyä asiakkaan kohdalla ja antaa hänelle aikaa. Olla läsnä, eikä ohittaa.
Soitin tänään pienelle asiakkaalle musiikkia, Emma Salokoskea. Erilainen musiikki sai hänet keskittymään kuuntelemiseen vieläkin tarkemmin, nautinto oli suurimmillaan kuunneltaessa monimuotoisimpia instrumentaaliosioita. Oli ihana nähdä lapsen ilo ja nauttiminen - olla läsnä. Suurta tyydytystä tunnen myös siitä, että voin käyttää laulamisen ja soittamisen taitoani tulevassa työssä.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
5/23 tavoitteita ja ihminen sairauden takana
työvuoro 14.30-21.30
tavoitteita: viikonloppurytmiin tutustuminen, perushoitoa, kirjaaminen
Tavoitteellinen työskentely olisi tärkeää työssäoppimisen jaksolla. Pitäisi asettaa tarkat tavoitteet päivittäin etukäteen. Minulle oli jo ensimmäisen top-jakson aikana vaikea määritellä tekemiseni etukäteen, ja huomaan sen olevan haasteellista nytkin. Toisaalta tämä voi johtua siitä, että asiakaskunta vaihtelee kohtalaisen nopeaan tahtiin, ja heillä on jokaisella omat erityistarpeensa - etukäteen suunnittelu moneksi päiväksi kerrallaan on lähes mahdotonta. Ainakin minun mielestä. Päädyin tekemään listan tavoitteistani ja määrittelemään työvuoron alussa ko. päivän tehtävät. Lieneekö menee ihan "protokollan" mukaan, mutta mielestäni osaan tarttua erilaisiin tehtäviin oma-aloitteisesti ja laaja-alaisesti. Mieluummin seuraan luettelostani, mitä on vielä opettelmatta, mitä tehtäviä olen suorittanut useaan otteeseen - kuin että tekisi "näön vuoksi" tavoitteet jälkikäteen. Tämä aikuinen opiskelija ei siis mennyt taaskaan kaavaan .... mutta ottaa siitä vastuun, niinkuin kaikesta oppimisestaan.
edit. Nyt ymmärrän miksi minulle on vaikeaa tämä tavoiteasetanta: kaupallisella alalla ei muuta tehtykään kuin budjeteita ja tavoitteita erimittaisille ajanjaksoille. Ilmeisesti käynnissä on totaalinen unohtamisen prosessi näistä stressaantumista aiheuttaneista asioita, taistelen vastaan kynsin ja hampain ;)
Olen luullut, että osaan katsoa asiakasta/potilasta sairauden läpi, ihmisenä. Jouduin käsittelemään tänään jonkinasteisia negatiivisia tuntemuksiani - miettimään miksi koen asiakkaan käyttäytymisen itselleni vaikeana kohdata. Keskustelin asiasta ohjaajan kanssa ja ymmärsin että minun tulisi nähdä käyttäytymisen syy: sairaus ja sen aiheuttamat vaivat. Päätin että yritän löytää aiheen keskusteluun, joka kiinnostaa sekä minua että asiakasta. Löysimme lopujen lopuksi yhteisiä kiinnostuksen aiheita, ja näin sairauden takaa ihmisen. Tämän jälkeen minun oli helpompi auttaa häntä - ihmisenä, ei sairautena.
tavoitteita: viikonloppurytmiin tutustuminen, perushoitoa, kirjaaminen
Tavoitteellinen työskentely olisi tärkeää työssäoppimisen jaksolla. Pitäisi asettaa tarkat tavoitteet päivittäin etukäteen. Minulle oli jo ensimmäisen top-jakson aikana vaikea määritellä tekemiseni etukäteen, ja huomaan sen olevan haasteellista nytkin. Toisaalta tämä voi johtua siitä, että asiakaskunta vaihtelee kohtalaisen nopeaan tahtiin, ja heillä on jokaisella omat erityistarpeensa - etukäteen suunnittelu moneksi päiväksi kerrallaan on lähes mahdotonta. Ainakin minun mielestä. Päädyin tekemään listan tavoitteistani ja määrittelemään työvuoron alussa ko. päivän tehtävät. Lieneekö menee ihan "protokollan" mukaan, mutta mielestäni osaan tarttua erilaisiin tehtäviin oma-aloitteisesti ja laaja-alaisesti. Mieluummin seuraan luettelostani, mitä on vielä opettelmatta, mitä tehtäviä olen suorittanut useaan otteeseen - kuin että tekisi "näön vuoksi" tavoitteet jälkikäteen. Tämä aikuinen opiskelija ei siis mennyt taaskaan kaavaan .... mutta ottaa siitä vastuun, niinkuin kaikesta oppimisestaan.
edit. Nyt ymmärrän miksi minulle on vaikeaa tämä tavoiteasetanta: kaupallisella alalla ei muuta tehtykään kuin budjeteita ja tavoitteita erimittaisille ajanjaksoille. Ilmeisesti käynnissä on totaalinen unohtamisen prosessi näistä stressaantumista aiheuttaneista asioita, taistelen vastaan kynsin ja hampain ;)
Olen luullut, että osaan katsoa asiakasta/potilasta sairauden läpi, ihmisenä. Jouduin käsittelemään tänään jonkinasteisia negatiivisia tuntemuksiani - miettimään miksi koen asiakkaan käyttäytymisen itselleni vaikeana kohdata. Keskustelin asiasta ohjaajan kanssa ja ymmärsin että minun tulisi nähdä käyttäytymisen syy: sairaus ja sen aiheuttamat vaivat. Päätin että yritän löytää aiheen keskusteluun, joka kiinnostaa sekä minua että asiakasta. Löysimme lopujen lopuksi yhteisiä kiinnostuksen aiheita, ja näin sairauden takaa ihmisen. Tämän jälkeen minun oli helpompi auttaa häntä - ihmisenä, ei sairautena.
lauantai 5. helmikuuta 2011
4/23 tekemistä, säveltapailua ja naurua
työvuoro 7-14
asettamani tavoitteet: viikonlopun työjärjestykseen tutustuminen, lääkkeiden antaminen, aamutoimissa avustaminen
Työvuoro alkoi vauhdikkaasti, vuorossa oli yksi vakituinen työntekijä ja kolme sijaista. Nuori vakituinen lähihoitaja otti ohjat hienosti käsiin, ja osasi ohjeistaa meitä "vanhoja rouvia". Tehtäviin joihin tarvin ohjausta ja valvontaa, sain sitä - ja niitä tehtäviä, jotka osaan sain tehdä omatoimisesti.
Olen iloinen siitä, että työpaikan ohjaajat ottavat tehtävänsä ammattimaisesti ja ohjaavat minua. Uskon, että minulla on heidän ohjauksessaan mahdollisuus oppia todella paljon.
Huomaan aseptiikan oppien jääneen takaraivoon .... (kunpa se ergonomia olisi jäänyt samalla tavalla) Kauhistelin vieressä, kun perushoitaja-koulutuksen saanut työntekijä pyyhki paljain käsin pienen lapsen pissat vessan lattialta. Itse olisin laittanut hanskat käteen, mieleeni ei olis tullut pyykiä lattiaa paperilla ilman suojaa käsissäni. Mitä ergonomiaan tulee, siihen pyrin kiinnittämään enemmän huomiota. Mutta päivittäin huomaan, ettei työasentoni ole ergonomisesti ajateltuna paras mahdollinen. Nyt olen jo muistanut nostaa sänkyjä korkeammalle ja pienen lapsen nostelussa pyrin mahdollisimman ergonomiseen työtapaan.
Iloitsen tästä päivästä. Sain keskustella erään asiakkaan kanssa syvällisen keskustelun, ja harjoitella pesuja ja pukeutumisessa avustamista. Hoidin samaa pientä lasta, jota olen aiempinakin päivinä hoitanut -ja huomasin otteideni olevan hieman varmempia. Lapsen musikaalisuus yllätti minut, kuinka hän pystyi laulamaan pianolla soittamani sävelmän lähes oikein - ja hän iloitsi laulamisestaan.
Keskustelin ohjaajani kanssa tunteista, joita kehitysvammaiset lapset herättävät minussa. Näen siinä elämän epäoikeudenmukaisuutta ja kovuutta, toisaalta tunnen tyydytystä siitä, että voin antaa lämpöä ja välittämistä näille lapsille. Ohjaajani totesi, että monet kehitysvammaisista lapsista ovat kuitenkin onnellisia. Mielestäni minun tehtävä hoitajana on tehdä heidän elämästään omilla taidoillani ja kyvyilläni mahdollisimman hyvä. Tämän keskustelun jälkeen seurasin kehitysvammaista lasta, ja ymmärsin hänen olevan onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä yhteinen kieli kommunikointiin puuttuu, mutta niitäkin löytyy hiljalleen: äänenpainoja, rauhoittavaa silitystä, sävelet ja laulaminen.
Vaikka tavoitteeni tänään olivat vaatimattomia, tunnen oppineeni paljon. Mieleni on tyyni, iloitsen tästä työssä oppimisen päivästä. Olen tyytyväinen omaan osaamiseeni, olin apuna kiireisenä päivänä ja sain pieneltä asiakkaalta palkkioksi hersyviä nauruja.
Pohdin tulevaa suuntautumisen valintaa. Olen heilunut mielenterveys- ja päihdetyön ja vammaistyön välillä. Viimeisimpänä olin jo (muka) valinnut mielenterveys- ja päihdetyön, mutta mietin taas, voisinko sittenkin tehdä töitä kehitysvammaisten lasten parissa. Koska minulla ei ole omia lapsia, tuntuu että voisin antaa lämpöä, välittämistä ja hoivaa kehitysvammaisille lapsille. Tässä kohden huokaan syvää tulevan valinnan edessä - ja toivon, että koulun antama info suuntautumisvaihtoehtojen opintojen sisällöstä tarpeeksi tarkka.
asettamani tavoitteet: viikonlopun työjärjestykseen tutustuminen, lääkkeiden antaminen, aamutoimissa avustaminen
Työvuoro alkoi vauhdikkaasti, vuorossa oli yksi vakituinen työntekijä ja kolme sijaista. Nuori vakituinen lähihoitaja otti ohjat hienosti käsiin, ja osasi ohjeistaa meitä "vanhoja rouvia". Tehtäviin joihin tarvin ohjausta ja valvontaa, sain sitä - ja niitä tehtäviä, jotka osaan sain tehdä omatoimisesti.
Olen iloinen siitä, että työpaikan ohjaajat ottavat tehtävänsä ammattimaisesti ja ohjaavat minua. Uskon, että minulla on heidän ohjauksessaan mahdollisuus oppia todella paljon.
Huomaan aseptiikan oppien jääneen takaraivoon .... (kunpa se ergonomia olisi jäänyt samalla tavalla) Kauhistelin vieressä, kun perushoitaja-koulutuksen saanut työntekijä pyyhki paljain käsin pienen lapsen pissat vessan lattialta. Itse olisin laittanut hanskat käteen, mieleeni ei olis tullut pyykiä lattiaa paperilla ilman suojaa käsissäni. Mitä ergonomiaan tulee, siihen pyrin kiinnittämään enemmän huomiota. Mutta päivittäin huomaan, ettei työasentoni ole ergonomisesti ajateltuna paras mahdollinen. Nyt olen jo muistanut nostaa sänkyjä korkeammalle ja pienen lapsen nostelussa pyrin mahdollisimman ergonomiseen työtapaan.
Iloitsen tästä päivästä. Sain keskustella erään asiakkaan kanssa syvällisen keskustelun, ja harjoitella pesuja ja pukeutumisessa avustamista. Hoidin samaa pientä lasta, jota olen aiempinakin päivinä hoitanut -ja huomasin otteideni olevan hieman varmempia. Lapsen musikaalisuus yllätti minut, kuinka hän pystyi laulamaan pianolla soittamani sävelmän lähes oikein - ja hän iloitsi laulamisestaan.
Keskustelin ohjaajani kanssa tunteista, joita kehitysvammaiset lapset herättävät minussa. Näen siinä elämän epäoikeudenmukaisuutta ja kovuutta, toisaalta tunnen tyydytystä siitä, että voin antaa lämpöä ja välittämistä näille lapsille. Ohjaajani totesi, että monet kehitysvammaisista lapsista ovat kuitenkin onnellisia. Mielestäni minun tehtävä hoitajana on tehdä heidän elämästään omilla taidoillani ja kyvyilläni mahdollisimman hyvä. Tämän keskustelun jälkeen seurasin kehitysvammaista lasta, ja ymmärsin hänen olevan onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä yhteinen kieli kommunikointiin puuttuu, mutta niitäkin löytyy hiljalleen: äänenpainoja, rauhoittavaa silitystä, sävelet ja laulaminen.
Vaikka tavoitteeni tänään olivat vaatimattomia, tunnen oppineeni paljon. Mieleni on tyyni, iloitsen tästä työssä oppimisen päivästä. Olen tyytyväinen omaan osaamiseeni, olin apuna kiireisenä päivänä ja sain pieneltä asiakkaalta palkkioksi hersyviä nauruja.
Pohdin tulevaa suuntautumisen valintaa. Olen heilunut mielenterveys- ja päihdetyön ja vammaistyön välillä. Viimeisimpänä olin jo (muka) valinnut mielenterveys- ja päihdetyön, mutta mietin taas, voisinko sittenkin tehdä töitä kehitysvammaisten lasten parissa. Koska minulla ei ole omia lapsia, tuntuu että voisin antaa lämpöä, välittämistä ja hoivaa kehitysvammaisille lapsille. Tässä kohden huokaan syvää tulevan valinnan edessä - ja toivon, että koulun antama info suuntautumisvaihtoehtojen opintojen sisällöstä tarpeeksi tarkka.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
3/23 nostamista, keskustelua, ergonomiaa.
työvuoro klo 7-13
asettamani tavoitteet:
asiakkaiden perushoito (puhtaus, ravinto)
Tänään pääsin ohjaajani kanssa hyvin liikkeelle, aamutoimissa sain olla avuksi ja seurata vierestä.Opin omasta mielestäni parhaiten niin, että seuraan vieressä toisen työskentely tapaa ja sen jälkeen teen itse ohjatuksi. Ohjaajani antoi neuvon tarttua toimeen heti, muuten huomaan viimeisellä viikolla että olen seuraillut vieressä, enkä tehnyt mitään.
Harjoittelin nostolaitteen käyttämistä, ja se tuntui olevan helppokäyttöinen. Kriittisiä kohtia ovat tietenkin liinojen laitto, niin ettei nostettavalla ole putoamisen vaaraa. Siinä tarvitsen vielä useaan kertaan harjoittelemista ja ohjaajan tarkistamista. Nostolaite helpottaa siirtämisessä, mutta yllättävän paljon tarvitsee siirtämistä pelkän liinan asettelemiseen - ainakin sellaiselle henkilölle joka ei pysty tekemään juuri mitään itse.
Aamupalaa jakaessani sain keskustella erään asiakkaan kanssa, yritin pitää tilanteen mahdollisimman rauhallisena. Kuinka tärkeä taito hoitajalle onkaan se, että paineenkin alaisena osaisi pysähtyä kuuntelemaan, ilman kiireen tuntua. Vaikka monessa tilanteessa odottaa tekemättömiä töitä, ja ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä. Saimme jutella niitä ja näitä, hän sai purkaa omia ajatuksiaan sairaudestaan. Hän kertoi piirtämisen lattialla istuen helpottavan Parkinssonin taudin aiheuttamaa vapinaa. Olisikohan syynä keskittyminen mieluisaan työhön ja tukipisteiden luoma suuri pinta-ala raajoja vasten?
Tänään kävi ohjaava opettaja, ja saimme ensimmäisen kerran aikaa istahtaa työpaikka ohjaajan kanssa rauhassa alas. Onneksi meille molemmille sopii se, että palaute annetaan heti työn ohessa, samalla kun tehdään. Omaan oppimiseeni liittyy aktiivinen kyseleminen, ja siitä sainkin positiivista palutetta. Ongelmana kun kuulemma saattaa olla se, että opiskelija ei kysele ja työpaikan ohjaaja ihmettelee, mitähän opiskelijan mielessä liikkuu. Työpaikkaohjaajan mielestä aikuisopiskelijan haasteena on tietynasteinen nöyryys ottaa vastaan neuvoja siitä, kuinka asiat voisi tehdä toisin ja hiukan näppärämmin.Toivottavasti minulle ei ole vielä luutunut liikaa vääriä toimintatapoja ....
Ergonomiasta vielä, opiskelijaryhmämme fb-sivuilla muistutettiin toinen opiskelija muistutti omista tukipisteistä ja lordoosin säilyttämisestä. Ne olivatkin unholassa, joten nyt siirtotilanteissa hoen "muista säilyttää luonnollinen lordoosi!" - jospas näillä eväillä ergonomia luonnistuu paremmin .... (apua jumiutuneeseen selkääni sain rosen-hoidosta, sauvakävelystä, vesijuoksusta ja Venäjältä tuodusta lihaksia relaksoivasta Valentin Dikulin voiteesta.)
asettamani tavoitteet:
asiakkaiden perushoito (puhtaus, ravinto)
Tänään pääsin ohjaajani kanssa hyvin liikkeelle, aamutoimissa sain olla avuksi ja seurata vierestä.Opin omasta mielestäni parhaiten niin, että seuraan vieressä toisen työskentely tapaa ja sen jälkeen teen itse ohjatuksi. Ohjaajani antoi neuvon tarttua toimeen heti, muuten huomaan viimeisellä viikolla että olen seuraillut vieressä, enkä tehnyt mitään.
Harjoittelin nostolaitteen käyttämistä, ja se tuntui olevan helppokäyttöinen. Kriittisiä kohtia ovat tietenkin liinojen laitto, niin ettei nostettavalla ole putoamisen vaaraa. Siinä tarvitsen vielä useaan kertaan harjoittelemista ja ohjaajan tarkistamista. Nostolaite helpottaa siirtämisessä, mutta yllättävän paljon tarvitsee siirtämistä pelkän liinan asettelemiseen - ainakin sellaiselle henkilölle joka ei pysty tekemään juuri mitään itse.
Aamupalaa jakaessani sain keskustella erään asiakkaan kanssa, yritin pitää tilanteen mahdollisimman rauhallisena. Kuinka tärkeä taito hoitajalle onkaan se, että paineenkin alaisena osaisi pysähtyä kuuntelemaan, ilman kiireen tuntua. Vaikka monessa tilanteessa odottaa tekemättömiä töitä, ja ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä. Saimme jutella niitä ja näitä, hän sai purkaa omia ajatuksiaan sairaudestaan. Hän kertoi piirtämisen lattialla istuen helpottavan Parkinssonin taudin aiheuttamaa vapinaa. Olisikohan syynä keskittyminen mieluisaan työhön ja tukipisteiden luoma suuri pinta-ala raajoja vasten?
Tänään kävi ohjaava opettaja, ja saimme ensimmäisen kerran aikaa istahtaa työpaikka ohjaajan kanssa rauhassa alas. Onneksi meille molemmille sopii se, että palaute annetaan heti työn ohessa, samalla kun tehdään. Omaan oppimiseeni liittyy aktiivinen kyseleminen, ja siitä sainkin positiivista palutetta. Ongelmana kun kuulemma saattaa olla se, että opiskelija ei kysele ja työpaikan ohjaaja ihmettelee, mitähän opiskelijan mielessä liikkuu. Työpaikkaohjaajan mielestä aikuisopiskelijan haasteena on tietynasteinen nöyryys ottaa vastaan neuvoja siitä, kuinka asiat voisi tehdä toisin ja hiukan näppärämmin.Toivottavasti minulle ei ole vielä luutunut liikaa vääriä toimintatapoja ....
Ergonomiasta vielä, opiskelijaryhmämme fb-sivuilla muistutettiin toinen opiskelija muistutti omista tukipisteistä ja lordoosin säilyttämisestä. Ne olivatkin unholassa, joten nyt siirtotilanteissa hoen "muista säilyttää luonnollinen lordoosi!" - jospas näillä eväillä ergonomia luonnistuu paremmin .... (apua jumiutuneeseen selkääni sain rosen-hoidosta, sauvakävelystä, vesijuoksusta ja Venäjältä tuodusta lihaksia relaksoivasta Valentin Dikulin voiteesta.)
tiistai 1. helmikuuta 2011
2/23 syöttämistä ja laulamista, kommunikaatiota englanniksi
työvuoro klo 13-21
asettamani tavoitteet:
työvuorolistan tekeminen, yksikön käytäntöihin tutustuminen
Ohjaajani tuli tänään töihin, sain tehdä ja oppia tänään hänen parinaan. Onneksi ohjaajani asenne opiskelijoihin on kohdillaan, hän haluaa että teen ja opin. Kiireisen päivän aikana sain palautetta työtä tehdessäni, se sopii minule mainiosti.
Tänään eteen tuli uusia asioita: peg-ruokinta, nostolaitteen käyttäminen, sokean lapsen syöttäminen, wc-käynnin avustaminen, lapsen iltatoimet, bliss-kommunikointi, SpeakOut kommunikaatiolaite.
Laboraatiotunneilla opettelimme syöttämistä toisillemme, minun "potilaani" oli sokea vanhus. En olisi arvannut, että oikeassa tilanteessa syötän pientä sokeaa kehitysvammaista lasta. Tunteet nousivat tilanteessa pinnalle, elämän kovuus ja epäoikeudenmukaisuus. Toisaalta koin auttamisen iloa siitä, että sain syöttää lapsen ihan rauhassa, välittäen. Pitää häntä sylissä ja laulaa hänen kanssaan - vaikka keskinäisen kommunikoinnin välineet ovat hyvin vähäiset. Onneksi kehonkieli ja äänen sävyt ovat niitä, jolla voin tavoittaa häntä. Harjoittelimme myös alapesujen tekemistä nukella - nyt teoreettinen harjoittelu toteutui käytännössä pienen pojan alapesuina.
Mielenkiintoista keskustelua kävin henkilön kanssa, joka käytti viestimiseen kommunikaatiolaitetta. Keskustelimme hänen kanssaan koulunkäynnistä, ja hän kertoi pitävänsä englannin opiskelusta. Niinpä vaihdoimme kielen englantiin - minä puhuen ja hän kirjoittaen. Oli mukava nähdä, kuinka hän iloitsi käymästämme keskustelusta.
asettamani tavoitteet:
työvuorolistan tekeminen, yksikön käytäntöihin tutustuminen
Ohjaajani tuli tänään töihin, sain tehdä ja oppia tänään hänen parinaan. Onneksi ohjaajani asenne opiskelijoihin on kohdillaan, hän haluaa että teen ja opin. Kiireisen päivän aikana sain palautetta työtä tehdessäni, se sopii minule mainiosti.
Tänään eteen tuli uusia asioita: peg-ruokinta, nostolaitteen käyttäminen, sokean lapsen syöttäminen, wc-käynnin avustaminen, lapsen iltatoimet, bliss-kommunikointi, SpeakOut kommunikaatiolaite.
Laboraatiotunneilla opettelimme syöttämistä toisillemme, minun "potilaani" oli sokea vanhus. En olisi arvannut, että oikeassa tilanteessa syötän pientä sokeaa kehitysvammaista lasta. Tunteet nousivat tilanteessa pinnalle, elämän kovuus ja epäoikeudenmukaisuus. Toisaalta koin auttamisen iloa siitä, että sain syöttää lapsen ihan rauhassa, välittäen. Pitää häntä sylissä ja laulaa hänen kanssaan - vaikka keskinäisen kommunikoinnin välineet ovat hyvin vähäiset. Onneksi kehonkieli ja äänen sävyt ovat niitä, jolla voin tavoittaa häntä. Harjoittelimme myös alapesujen tekemistä nukella - nyt teoreettinen harjoittelu toteutui käytännössä pienen pojan alapesuina.
Mielenkiintoista keskustelua kävin henkilön kanssa, joka käytti viestimiseen kommunikaatiolaitetta. Keskustelimme hänen kanssaan koulunkäynnistä, ja hän kertoi pitävänsä englannin opiskelusta. Niinpä vaihdoimme kielen englantiin - minä puhuen ja hän kirjoittaen. Oli mukava nähdä, kuinka hän iloitsi käymästämme keskustelusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)