Meillä oli ihana mahdollisuus haastatella useaakin henkilöä: avustusjärjestössä toiminutta S-L:ää, paikan entistä johtajaa ja lääkäriä M:ää sekä nykyistä johtajaa H:tä. Heidän kaikkien puheista kuulsi kiitollisuus suomalaista avutustyötä kohtaan, he ihanasti puhuivat "suomalaisista ystävistä". Erityisen mielenkiintoinen oli keskustelu entisen johtajan kanssa, hän osasi kertoa paikan aiemmasta toiminnasta neuvostoaikana ja sen kehittymisestä tähän päivään. Oli hienoa saada myös keskustella hoitokodin johtajan kanssa - harvassa tämän kokoisessa työssäoppimisen paikassa tämä onnistuu. Hän oli hyvin onnellinen siitä, että me olimme tulleet harjoitteluumme hoitokotiin, heidän viimeisimmät kokemukset harjoittelijoista olivat olleet negatiivisia - me saimme innostuneella ja positiivisella suhtautumisella hiukan "pölläytettyä" näitä käsityksiä. Kaikenkaikkiaan työntekijät suhtautuivat meihin ystävällisesti, he olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja suomalaisista käytännöistä - ja mielellään jaoimme ajatuksiamme hoitotyöstä oppien toinen toisiltamme.
Myös asiakkaiden havainnoiminen - niin työ- kuin vapaa-ajalla - oli rikastuttava kokemus. Saimme seurata "kilareita" ja muutoinkin mt-sairaiden henkilöiden käyttäytymistä. Asukkaitahan oli niin paljon, ettei heidän diagnooseja voinut tietää, mutta omia arviointejamme teimme. Ehkä suomalaisessa hoitokodissa joihinkin tilanteisiin olisi puututtu, mutta hoitohenkilökunnan vähäisyyden takia ei kaikkiin ehditty tässä hoitokodissa puuttua - ja joissakin tilanteissa asukas sai kiihtyä aivan rauhassa omien harhojensa kanssa. Kaksi viikkoa tiivistä työssä oppmista on nyt siis takana. Pitkät kymmenen tuntiset työpäivät, vain yksi vapaa päivä oli toisaalta tehokas oman oppimisen suhteen - toisaalta hyvin henkisesti väsyttävä kokemus. Fyysisestihän työssä ei rasitu, eikä näin lyhyenä aikana psyykkistä rasittus tullut niinkään työstä itsestään - enemminkin erilaisen kulttuurin ja hoitokäytännön, vieraan kielen ja tiedon hakemisen yhdistelmä vei voimia. Toisaalta majoittuminen samassa pihapiirissä antoi lisäarvonsa - toisaalta juuri sen takia irtaantumista vapaa-ajalla työstä ei tullut. Teimme töitä työparina, ja keskustelut havainnoista ja päivän tapahtumista jatkui myös vapaa-ajalla. Toki osasimme irrouttautuakin, iltaisin ajelimme läheiseen kaupunkiin, kävimme kuvaamassa luontoa ympärillä ja vapaapäivänämme kiertelimme kaunista Saarenmaata. Ja kaikenkaikkiaan meillä oli hauskaa, ehkä kaikella sillä nauramisella (kuinkahan vanhoja meistä tuleekaan!) kompensoimme näkemäämme ja kokemaamme.
Virolaisten ystävällisyysdestä kertonee se, että saimme kutsun tulla uudestaan Saarenmaalle, kaksi ohjaajaa pyysi vierailemaan ensi kesänä, toinen jopa majoittumaan. Mietin sitä, kuinka me kohtaisimme virolaisen harjoittelijan työpaikallamme? Uskoisin, että paljon meillä olisi tässä oppimista.
Saimme päättää top jaksomme ensin rentoutumalla kylpylässä, kauniissa Kuressaaressa ja pari päivää Tallinnassa kuvaten vanhaa kaupunkia antoi hyvän tuuletuksen jakson jälkeen. Vaikka kuinka päätimme, ettemme puhu työasioista viimeisten vapaa päivien aikana, silloin tällöin putkahti ajatus sanoiksi ... sen verran merkittävä kokemus tämä Viro-jakso on ollut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti